Peninsula 1899 - sichuanilaisia makuja

Meidän tulee käytyä kiinalaisissa ravintoloissa ylettömän harvoin, sillä liian usein ne ovat pettymyksiä. Monesti ruuat ovat sen oloisia, että ne saisi suht helposti kokoon kotonakin. Tästä syystä minua kiinnosti kovasti, kun bloggaajakamut olivat kehuneet Helsingin Katajanokan Peninsula 1899 ravintolaa. Paikka tarjoaa sichuanilaista ruokaa. Saimme houkuteltua perheemme mukaan syömään myös vastakihlautuneet Soppalaiset Hannan ja Jaakon. 

Tilasimme ala carte listalta pöydän täyteen sapuskaa. Kuski ja muikuttunut hörppivät alkoholitonta olutta, esteettömät vetivät Tsingtaot lasten mehuillessa. Mietin siinä hörppiessä ja menua lukiessa miksei kukaan ollut oikolukenut paikan listoja. Vai onko se jopa osa "kiinalainen Suomessa" autenttisuutta?

Olemme käyneet Pekingissä poitsumme ollessa kaksivuotias. Tuolloin pikkumies söi melkein yksinomaa keitettyjä kananmunia ja jäätelöä, kunnes pääsi Pekingin ankan makuun. Nyt poitsu päätti verestää makumuistoaan ja oli ilmeisen tyytyväinen ankka-sipuli-kurkkutäytteisiin lettusiin. Iloksemme jätkänpätkä onnistui ensi kertaa syömään oikeilla puikoilla. Kotonamme on käytössä lasten helpotetut versiot. 

Tytsy valitsi friteerattuja kananmunanuudeleita kasvisten kanssa ja oli annokseensa tyytyväinen. 

Me aikuiset maistoimme tietysti lastemme annoksia, mutta myös muuta. Kuten vaikkapa friteerattuja kääryleitä ja hapanimelää possua. Possun seassa oli epäilyttävästi herne-maissi-paprikaa, mutta maku oli kyllä hyvä. 

Ihan parasta koko iltana oli "friteerattu mustekala tulisessa kastikkeessa". Tulisuutta toivat paitsi chilit, myös reilusti joukkoon ripsahutetut sichuaninpippurit. En pystynyt syömään läheskään kaikkia mausteita, mutta kokonaisuutena annos oli silti hieno. Mustekalan lonkerot ja varsisellerit olivat yllättävä, maistuva yhdistelmä. Vielä ihan pinkarallaan ollessanikin oli pakko pelastaa yksi hävikkiuhan alla oleva mustekalan lonkero mahaani. Olisimme halunneet maistaa myös paistettuja nyyttejä, mutta ne olisikin pitänyt ymmärtää tilata etukäteen. 

Hannan ja Jaakon valinnoista lemppareitani olivat "erityismausteiset munakoisot", joiden maku hurmasi myös Jukan. 

Maut olivat siis oikein hyviä ja voisimme ilolla mennä paikkaan uudestaankin, varsinkin kun lapsemmekin viihtyivät. Ainoa asia joka prakasi pahasti oli tarjoilu. Saimme esimerkiksi laskumme pyytämättä kesken pääruokien. Hämmentyneinä kysyimme pitääkö meidän jostain kumman syystä lähteä, jolloin tarjoilija keräsi laskut pois. Jälkiruuat tulivat tosi isolla aikaerolla toisiinsa nähden, vaikka käsittivät vain jäätelöpallon, kinuskikastiketta ja ananasta. Astioita ei kerätty ennen jälkiruokia pois, joten makeilijat lusikoivat annoksiaan vielä siivoamattoman pöydän äärellä. 

Yleensä ravintolakuvia ottaessani haluan kuvaa myös ympäristöstä. Nyt kaikki tuollaiset kuvat uupuvat, mutta ei hätää. Niitä voi vilkuilla vaikkapa Hannan , Andalusianan ja Heidin blogeista sekä Avaruusasemalta. Noista löytyy enemmänkin analysointia ja jutustelua paikasta.