sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kesäkurpitsavuoka

Keittelin tuossa männäviikolla suuren kattilallisen jauhelihakastiketta, jota söimme useampana päivänä. Emme kuitenkaan samassa kyllästyttävässä muodossa, vaan ihan eri pukuihin puettuna. Osa taidettiin pakastaakin tulevia käyttöjä varten. Ensimmäisenä päivänä tomaattista jauhelihakastiketta haarukoitiin spagetin kanssa. Seuraavana päivänä Jukka kokosi kesäkurpitsavuoan niistä aineksista mitä jääkaapista löytyi. Kolmantena päivänä kastiketta lusikoitiin tilpehööverien kera tortillojen väliin. Arjen helpottaminen on monesti simppeliä ja helppoa.
KESÄKURPITSA-JAUHELIHAVUOKA

700 g kesäkurpitsaa
n. 1 kg tomaattipohjaista jauhelihakastiketta
vajaa prk fetaa
parmesan raastetta
suolaa
pippuria

Siivuta kesäkurpitsat pitkittäin noin 5 mm ohuiksi levyiksi. Kokoa vuoka lasagnen tavoin laittamalla uunivuuan pohjalle kolmasosa jauhelihakastikkeesta. Peitä jauhelihakerros laittamalla kolmasosa kesäkurpitsalevyistä päälle. Murustele kolmasosa fetaa kesäkurpitsojen päälle. Tee kolme kerrosta ja päällimmäisen kesäkurpitsakerroksen päälle vain fetamuruja ja parmesan raastetta. 

2 kommenttia:

  1. kuinka pitkäksi aikaa se laitetaan uuniin?

    VastaaPoista
  2. Hyvä huomio Anonyymi! Kunnes juusto on kauniisti sulanut pinnalle. Olisko 15 minuuttia?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin