keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Neljän sipulin Tarte Tatin

Kirja tuntuu hyvältä kun sen nostaa käsiin. Kovat, mutta pehmeän kartonkimaiset kannet tuntuvat lempeiltä. Kirjanmerkkinauha odottaa lukijaa siirtämään itseään edemmäs kun lukeminen alkaa. Kädessäni on Prisca Lecleren "Tarte Tatin - suuri ranskalainen keittokirja", joka on minulle nyt usean selailun jälkeen ensisijaisesti hyvänmielinen kirja. 
Leppoisat tarinat ja valokuvat ihmisistä ja tapahtumista reseptien ympärillä luovat sydämellisen kehyksen ruuille. Siksi tartuinkin juuri tähän kirjaan kun mietiskelin sopivaa rotinatarjottavaa vauvaperheeseen mennessä. 
Kirjasta löytyy ruokia arkeen ja pidempää aikaa vaativaan kokkailuun. Tähän mennessä kokeiltaviksi on merkitty Hervén béarnaisekastike, Patrickin ratatouille ja rosmariini-perunasose. Jokainen resepti on nimetty myös ranskaksi, mistä pidän kovasti vaikken kieltä osaakaan. 
Päädyin leipomaan rotinatarjottavaksi neljän sipulin Tarte Tatinin. Arvelin sen maistuvan aikuisille loistavasti, varsinkin kun piirakkapalan päälle lusikoitiin vielä notkeaa vuohenjuustoa. Näin kävikin. Punaviinietikka antaa tummaa makua piiraaseen ja pohjan rakenne on erityisen onnistunut, murean rapea. 

Hykerryttävintä piirakan teossa oli tilkkutäkkimäinen taikina, joka oli minulle uusi asia. Taikinapallosta otettiin paloja, jotka taputeltiin käsien välissä sopivan litteiksi ja lisättiin täytteen ylle toistaen kunnes taikina oli loppu. Pidin tekniikan käsityöläisyydestä ja ulkonäön näin muodostuneesta rustiikkisuudesta, pingottamattomuudesta todella paljon. 

Ulkonäköasioista puheenollen ohjeistetut sipulirenkaat olisivat olleet piirakassa paljon kauniimmat, mutta hosoheikin oli helpompi kuoria ja paistaa siivutetut puolikkaat. Makuunhan tämä ei vaikuttanut. Olen laittanut ohjeeseen sulkuihin vinkkejä kärsivällisempiä kokkeja varten, joilta renkaat onnistuvat.
NELJÄN SIPULIN TARTE TATIN
Tarte Tatin aux oignons
valurautapannullinen, halkaisija 25 cm

pohja
125 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
n. 1,5 rkl kylmää vettä

täyte
3 punasipulia
2 keltasipulia
5 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
25 g voita
1 rkl sokeria
1,5 rkl punaviinietikkaa
1 tl suolaa

tarjoiluun
pehmeää vuohenjuustoa

Ota voi ajoissa pehmenemään. Paloittele.
Mittaa jauhot kulhoon. Lisää joukkoon suola ja voipalat. Nypi voi jauhojen joukkoon, kunnes seos on tasaisen karkeaa. Lisää kylmä vesi. Painele taikina nopeasti pallon muotoon. Jos taikina ei pysy pallona, lisää vielä hieman vettä. Anna taikinan levätä kulhossa.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Kuori ja leikkaa sipulit (renkaiksi). Pilko valkosipuli.
Sulata voi ja sokeri uuninkelpoisella (valurauta)pannulla. Lisää sipulit ja anna kuullottua muutama minuutti, kunnes kaikki sipulit ovat saaneet kuultavan pinnan. (Kääntele sipuleita varovasti jotta renkaiden muoto säilyy).
Lisää viinietikka ja suola. Anna kaiken karamellisoitua pannulla , kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut, noin 3-5 minuuttia. Ota pannu pois liedeltä.

Ota taikinaa osissa käteen ja litistä taikinasta käsiesi välissä ohuita paloja, noin 0,3 cm paksuja. Asettele palat yksi kerrallaan pannuun sipulien päälle.

Laita pannu uuniin 20-25 minuutiksi, kunnes taikina on saanut hieman väriä. Ota pannu pois uunista ja anna jäähtyä peri minuuttia.

Aseta tarjoiluastia pannun päälle ja käännä pannu tarjoiluastiaa vasten ympäri niin että piirakka keikahtaa sipulipuoli ylöspäin.

Tarjoile lämpimänä tai kylmänä vuohenjuustonokareiden kanssa.

***
Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena

6 kommenttia:

  1. Nam nam:) Olen täällä joskus syönyt sipuli Tarte Tatin ja on kyllä tosi hyvää.Tuota kirjaa hypistelin kaupassa nyt kun olin Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Se versio lie ollut kauniimpi? On kyllä todella hyvä piirakka! Ja edullinen kun jälkeenpäin mietin.

    VastaaPoista
  3. Apua! Näin ehkä teidän blogissa suosituksen uudesta (?) keittokirjasta, jossa oli erilaisia kasvisruokia ja lisäkkeitä. En enää mistään löydä tuota postausta ja kirjan nimi unohtunut! Kirja oli ehkä suomalainen/skandinaavinen ja monessa blogissa kuulemma suositeltu. Vaaleahko kansi ehkä... Huterat tuntomerkit, mutta tuleeko mitään mieleen? Kirjakaupassakaan osunut silmään.

    VastaaPoista
  4. Tuntomerkit viittaavat vahvasti Myllymäen kirjaan kasvikset lisukkeena j apääruokana. Olenko oikeassa? http://sillasipuli.blogspot.fi/2015/11/syksyn-paras-kurpitsaruoka.html

    Meidän kaikki jutut joissa puhumme hiukankaan enemmön keittokirjan sisällöstä löytyvät sivupalkin kategoriasta keittokirjat.

    VastaaPoista
  5. Sain kirjan eilen postissa ja rakastuin siihen heti! <3

    VastaaPoista
  6. Juuro tuo. :) Kiitos, yritin googlaillakin kaikkia alkaen hausta "kasvislisäkkeet ja pääruoat", mutta vähän pieleen meni... Selailwn pääosin kännykällä, niin en näe sivupalkkejakaan.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin