torstai 31. elokuuta 2017

Pärnu - ihastuttava monella tapaa

Pärnusta oli etukäteen tosi positiivinen tunne, mutta silti se pääsi yllättämään iloisesti. Itämeren rannalla, eteläisessä Virossa sijaitseva neljänkymmenen tuhannen asukkaan kaupunki on vehreydessään ja osittaisessa rähjäisyydessään inhimillisen kaunis. Kompakti, kävellen haltuunotettava keskusta, upea hiekkaranta ja edullinen, hyvä ruoka saivat lomailijameikäläiset hyvälle tuulelle. Vietimme kaupungissa vain kaksi päivää, mutta nuo kokemukset saivat varaamaan myös syysloman Pärnun kaupunkiin. 
Suorinta tietä Pärnuun ajaa vain kaksi tuntia Tallinnasta. 
Mennessä me tosin ajoimme lounaalle Paiden Pohjakaan, mikä olikin loistokoukkaus
Hotellimme ESTONIA Resort Hotel & Spa oli todella kiva. Löysimme sen alun perin joltain koontisivustolta, mutta hotellin omilta sivuilta varaamalla hinta oli useita kymppejä edullisempi. Sijainti ja kylpyläosasto oli meille erityisen mieleen. Hotellista kirjoittelen enemmän kun palaamme sinne syyslomalla.
Reissumme sisälsi rannalla loikoilua, lenkkeilyä, uintia ja minigolfin peluuta. Muuksi tekemiseksi riitti hotellimme kylpyläosastolla lilluminen, kaupungilla käppäily ja vierailu Nykytaiteen Museossa. Viimeksimainittuun pääsimme sisään todella halvalla kahdeksan euron perhelipulla. Kiinnostavia teoksia löytyi etenkin näyttelystä Mies, nainen, meri
Liisi Örd: Kehastus (suom. Ruumiillistuma)

Hauskana yksityiskohtana jäi mieleen se kun Jukka oli menossa terassille juomaan GT:n meidän muiden hilluessa rannalla. Sääntösuomalaismeikäläisille ei tullut mieleenkään että muovimukijuoman saisi ottaa myös rannalle. Miehen hurmaannuttua tästä tiedosta häneltä tiedusteltiin seuravaksi: iso vai pieni? Gin and Tonicista. Hassua.

Lapset kommentoivat lomapäivistämme seuraavaa:
" Kiva kun sai puhua suomea melkein joka paikassa niin ei tarvinnut pelätä virheitä englannin kielessä. Aallot rannalla oli kivoja. "
" Kiva kun ranta oli lähellä ja vesi oli lämmintä."

Seuraavassa kootusti ravintolakokemuksiamme kaupungista. 
KAHVILA SUPELSAKSAD

Suuntasimme lounaalle suloisen kauniisen Supelsaksadiin. Meidän kohdallamme paikka jäi kuoreksi. Lounaan saamisessa kesti 45 minuuttia tilaamisesta. Pastat olivat ylikypsiä, samoin vaisunmakuinen, tönkköisen kuivaksi kypsennetty risotto. Minä otin alkupalalistalta leivät, jotka olivat perushyviä. Lounaalle en menisi toiste, mutta paikan ihanan näköisiä leivoksia ja kakkuja voisin käydä maistamassa. Teevalikoima oli myös kunnioitettava.


RAVINTOLA HEA MAA

Tänne suuntasimme suurin odotuksin Campasimpukoidenkin suositeltua paikkaa. Varauksen teimme jo Suomesta käsin. Aikuisten annokset olivatkin todella kauniisti ja makoisasti rakennettu. Hummusleipä oli ilahduttavan värikäs ja täynnä kesää. Jukan vuohenjuustoinen salaatti raparpereilla ja  paahtuneilla näkkäripaloilla oli hieno kokonaisuus. Pääruaaksi otin karitsaa, jonka haarukoin tyytyväisenä napaan selleripyreen kanssa. Jukan kuhassa oli hyvä paistopinta ja syvänmakuinen kastike. 
Lasten annokset, jotka muksut valitsivat paikan lastenlistalta, olivat rimanalitus. Pastat oli keitetty aivan ylikypsiksi. Kermainen kastike ei tarttunut pastojen pintaan, vaan jäi keittomaisena lätäkkönä lautasten pohjalle.
Alkupalojen jälkeen tarjoilija ei kysynyt enää miten maistuu. Muutenkin tarjoilu jäi kaikilta osin etäiseksi. 

RAVINTOLA LIME LOUNGE

Pärnun ruokapaikkojen ehdoton helmi oli  Lime Lounge niin makujen kuin tarjoilunkin puolesta. Lime Lounge-kokemuksestamme voit lukea lisää täältä

Mitä vinkkejä sinulla on Pärnun suuntaan syömisen ja tekemisen suhteen? 
Ottaisimme vinkit mieluusti vastaan seuraavaa reissua silmälläpitäen.

4 kommenttia:

  1. Pärnu on ihana! Me käytiin ekaa kertaa pari vuotta sitten ja yllätyin, miten kiva se on. Mulla oli jostain syystä ennakkoluuloja, että se on mummeleiden valtaama tylsä kylpyläkaupunki. Pah, tosi kivaa oli. Ihan kuin olisi ollut kauempanakin ulkomailla! Pitäisikin mennä vaikka ensi kesänä uudelleen, kun tämä pienempikin on jo mahan ulkopuolella. :)

    Tässä vielä meidän juttu Pärnusta: Pärnu - Rantaloma Viron parhailla rannoilla

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitos linkistä Kati!

    Meidän ajankohta oli kyllä todella nuorekas, sillä kaupungissa alkoi Weekend festarit :D. Tuo helppo ja lyhyt matka oli juurikin yksi niistä kriteereistä joka sai varaamaan syyslomallakin reissun tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin syyskuussa, muistaakseni puolivälissä ja kaupunki oli jo puoliksi unessa, mutta ei se meitä haitannut, sattui kauniit ilmatkin.

      Poista
    2. Nyt sitten mietittää miten unelias kaupunki on, mutta sittenhän sen näkee. Toivottavasti kivoja ruokapaikkoja ainakin auki.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin