perjantai 18. kesäkuuta 2021

Grillatut raparperi-broileri-halloumivartaat

Olipas hauska yhdistelmä makeaa, suolaista ja hapokasta rosmariinin tuodessa oman havuisen lisänsä mausteöljyssä. Kyse on Dani Hännisen Glorian Ruoka ja Viinissä ohjeistamasta grilliruuasta, joka oli helppo ja nopea saattaa kokoon. Ainekset vain pilkottiin, päälle sipeltiin sekoiteltua mausteöljyä grillauksen alkuun ja loppuun. Lehdessä oli ohjeistettu tekemään keralle smetanavaahtoa, mutta se jäi meiltä nyt tekemättä. Hyvin maistui ilmankin! 

Jukka tuumasi että hänellä menee aina reilusti enemmän mausteöljyjä grillaamisessa kuin on ohjeistettu. Tästäkin hän teki kolminkertaisen määrän, joskin muitakin aineksia taisi olla reilummin. Minä tuumasin että vartaat olisivat olleet hyviä ilman broileriakin, mutta muut olivat eri mieltä. 

RAPARPERI-HALLOUMI-KANAVARTAAT

400 g luomubroileria fileetä
2 raparperinvartta
200 g halloumia

mausteöljy:

2 oksaa rosmariiniä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl rypsiöljyä
1 tl hunajaa
1 tl suolaa

varrastikkuja

Laita puiset varrastikut likoamaan veteen niin ne eivät syty niin helposti grillatessa. 
Leikkaa broilerifileet, raparperit ja halloumi sopiviksi paloiksi. Pujota varrastikkuihin. 
Laita varrastikut laakeaan astiaan. 
Sekoita mausteöljy. Sivele sitä tikuille. 
Grillaa vartaita käännellen noin 10 minuuttia.
Lisää mausteöljyä vielä ennen tarjoilua grillattujen vartaiden päälle. 


Blogimme muut raparperijutut läytyvät *raparperi-tunnisteen takaa

2 kommenttia:

  1. Tätähän voisi kokeilla. Kuulostaa varsin erikoiselta, mutta varmaan maistuvalta. Pistän reseptin muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistä ihmeessä. Helppoa ja hyvää! Itsellä ainakin raparperia kasvaa enemmän kuin ehtii hyödyntää.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin