Metsän tarjoamat jälkiruuat

Pappa sai järveltä hauen ja ajattelimme tehdä sen kylkeen kermaista kanttarellikastiketta. Pettymykseksemme metsä ei tarjonnut meille ainuttakaan keltavahveroa, mutta jotain muuta onneksi silti.

Mustikat olivat kypsyneet jo aurinkoisilla paikoilla, samoin metsämansikat.

Siirtokivilohkareiden kyljistä löysimme valtaisan kallioimarrekasvuston. Kaivoin esiin juuria, jättäen niitä kuitenkin runsaasti lisääntymäänkin. Pesimme ja kuorimme juuret sitten laiturilla Pastiksen kanssa ja kuivatimme ne rutikuiviksi auringossa. En tiedä onko tämä oikea tapa säilöä juuria, mutta koitetaan nyt näinkin.

Lakritsaisen makuista kallioimarretta laitettiin jo tuoreeltaan maustamaan kermavaahtoa, joka taasen kuorrutti mustikoita. Taannoisessa 10+Kiehuu-projektin Villiyrttitapahtumassahan kallioimarteella oli maustettu paahtovanukasta. Jatkossa raportoimme toivottavasti lisää kokeiluja maistuvan juuren ympäriltä, yksi on jo työn alla.

Tuunalan Lumon hunajaa

Matkalla Pastapään isän järvenrantapaikkaan on kyltti Tuunalan Lumon hunajatilalle. Päätimme käydä piipahtamassa tuolla mehiläisten keskellä tarinoiden ja makean toivossa. Saimme molempia!
Paikan isäntä kertoi mielellään ja asiantuntevasti hunajanteosta lasipesän äärellä, joka oli tuotu myyntitupaan havainnollistavaksi esimerkiksi. Päällimmäisenä käynnistä jäi mieleen, miten suuritöinen homma hunajan valmistus on mehiläisille ja siitä eteenpäin ihmisille.
Mehiläisten elämä on melko julmaa ja työntäyteistä, näin kaupunkilaisihmisen näkökulmasta katsottuna. Ensimmäisenä kuoriutunut kuningatar (merkitty sinikynällä) tappaa puremalla vielä kuoriutumattomat kuningatarehdokkaat ja saa näin diktaattorin oikeudet pesään. Ilman kuningatarta koko pakka sekoittuisikin.

Mehiläiset hakevat erikseen mettä ja siitepölyä, joidenkin tutkimusten mukaan jopa huiman viiden kilometrin takaa. Pääosin "reviiri" on kuitenkin puolisentoista kilometriä. Tavara tuodaan takaisin pesään ja medestä haihdutataan neste. Miettikääpä pientä mehiläistä suristen roudaamassa pesään olemattoman pientä mesiannosta, josta käyttökelpoinen aines on vielä murto-osa. Ei käy kateeksi!

Hunajassa maistuu se, mistä mehiläiset ovat keräystyötään tehneet. Ostamassamme hunajassa Tuunalan isäntä kertoi olevan niin paljon makeutta, että se on pääosin voikukkaa. Uuden sadon hunaja onkin makeampaa kuin vaikkapa viimevuotinen. Hunaja säilyy kuitenkin useita vuosia, mutta muuttaa ajanmyötä makuaan, ravintoainepitoisuuttaan ja rakennettaan.

Alla näette museoidun koneen, jonne kennojen muodostamat kakut asetettiin. Sitten konetta pyöritettiin vinhaa vauhtia, jolloin hunaja roiskui vehkeen seinille valuen ulos lattianraissa olevasta putkesta astiaan.

Tuunalan tilalla sai maistella hunajoita ennen ostopäätöstä. Päädyimme sijoittamaan maustamattoman hunajan lisäksi tuotteisiin, joihin oli lisätty luontaisia aromeja, ei esansseja. Näitä ei kuulemma enää saa kutsua hunajaksi, vaan makeaa sisältävien purkkien kyljissä luki "vaniljalumo", "tyrnilumo" ja "tervalumo". Tilalla viljellään myös valkosipulia, joita ostimme säilöttynä chili-hunajassa.

Hunajaa käytetään ruokiin mausteeksi ja makeutusaineeksi, ehkäisemään bakteerien kasvua, edistämään ruuansulatusta...vain muutamia hyväätekeviä asioita mainitakseni.

Vaniljaisen makuista hunajaa on suotavaa lusikoida väikkymään vaikkapa mansikoiden päälle, kun nautiskellaan rannassa paistettuja muurinpohjalettuja kuoharin kanssa. Lisää hunajavinkkejä löydät blogistamme naputtelemalla sivupalkista löytyvään "hae ruokablogeista" alle sanan hunaja ja täppäämällä "hae vain tästä blogista". Jos et täppää, hakusi osuu kaikkiin Makuhaku-palveluun kirjoittautuneisiin suomalaisiin ruokablogeihin. Hienoa vai mitä! Erityisesti voimme suositella isäni savustettua hunajasavulohta.

Suomen Mehiläishoitajain Liitolta voi katsastaa lisätietoa aiheesta.

Appiukon savustetut ahvenet

Terveisiä taas täältä Pastiksen isän eli appiukkoni järvenrantapaikasta Savonlinnan liepeiltä!

Seurueemme miehet, eli Pastis, isänsä ja poitsumme saivat soutuveneestä käsin mato-ongella komean ahvensaaliin. Valtavimmat vonkaleet kuulemma räpistelivät pakoon, mutta onneksi ne pienimmät pysyivät koukussa ;). Niistä appiukko loihti sitten savukaloja iltailoksemme. Seuraava ohje on hyvä ja nopea tapa valmistaa pienehköt kalat savustuspöntössä.

Perkaa ahvenet. Opeta samalla poikasi vaimokin perkaamaan. Taita niskat nurin ja vedä puukolla vatsa auki. Työnnä sormesi kalan sisään ja vedä sisuskalut ulos. Irrota pää niinikään käsin. Huuhtele perattu kala ja siirry seuraavaan. Linkin perkaustapa on hiukan eri, mutta näköjään toimiva sekin. Itse tykkään ruuan valmistelussa ja valmistuksessa käyttää mahdollisimman paljon käsiä.

Kun kaikki affenat on perattu, saapastele savustamon äärelle. Laita ohuesti leppälastuja savustuslaatikon pohjalle. Pane tämän päälle ritilä, johon voit asetella nyt peratut kalat vieri viereen. Laita ylle toinen ritilä johon voit asetella loput kalat. Siirrä laatikko kaasupolttimen päälle tai grilliin. Pienehköjä ahvenia savustettiin näin 23 minuuttia, mutta aika riippuu luonnollisesti täysin kalojen koosta sekä lämmönlähteen kuumuudesta. 20 minuuttiakin olisi riittänyt, sillä pienimmät kalat hiukan halkesivat.

Kalojen kypsyttyä saat siirtää ne kuumaan veteen, johon olet sekoittanut valmiiksi karkeaa merisuolaa desin per litra. Suolavettä tulee olla sen verran että kaikki kalat peittyvät ja siis maustuvat suolalla. Nyt savustetut kalat viipyivät suolavedessä viitisen minuuttia ennen ruokapöytään kantamista. Maustumisaika riippuu jälleen kalojesi koosta.

Me nautimme vaalealihaiset kalamme yksi kerrallaan pöydässä peraten, samalla mukavasti seurustellen. Vähän kuin rapukestit kaloilla :). Ahvenien lisänä oli sekä vehnä- että ruisleipää ja viileää valkoviiniä, lapsilla mehu.

Täytyykö edes mainita että maistui?

Istanbulin tuliaisia ja tunnelmia

Vietin muutaman työpäivän Istanbulissa ja muutamia ruokaan liittyvää tuli hankittua tuliaisiksi.
Ensinnäkin, tuosta kebabien luvatusta maasta halusin tuoda uudet grillivartaat, varsinkin kun meillä on nyt kotona unelmien grilli. Istanbulissa oli ravintoloissa esillä usein erilaisia lihavartaita, joita voi tilata ruuakseen. Aina vartaat olivat noin sentin leveitä ”miekkoja”. Vanhat vartaamme olivat pieniä tikkuja, joissa liha saattoi joskus pyörähtää. Uskon että nämä leveämmät tikut tulevat toimimaan paremmin, mutta vielä niitä ei ole testattu.

Uuteen kotiimme hankimme kaasulieden. Puhutaan, että kuparikasarit toimivat hienosti kaasuhellan kanssa. Niinpä ostin sellaisen kokeiluun. Varsi törröttää ihmeellisen ylös, se minun pitää kaiketi vääntää inhimillisempään asentoon.

Ostin myös puuvarrastikkuja, mikäli pitää tehdä pikkuvartaita isommalle porukalle.

Mausteitahan piti hankkia maustebasaarista. Hintataso ei ollut kovin edullinen, mutta fiilis ostaa oli eri kuin supermarketin maustehyllystä ostaessa. Ostin curryä, sillä sen sanotaan olevan usein tuhdimpaa kuin kotimaiset vaihtoehdot. Hankin myös grillausmaustetta, ihan vaan fiiliksen vuoksi. Kauppias suositteli salaattiin käytettävää sumak-maustetta. Siitä ei ollut mitään tietoa entuudestaan, joten nähtäväksi jää kuinka hyvää se sitten onkaan.

Olipa minulla hetki aikaa vierailla kaupungilla ihmettelemässä nähtävyyksiä. Postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyi Sininen Moskeija, yksi must nähtävyyksistä. No, olihan se ihan ok, mutta tämäkään pyhättö ei vakuuttanut Rooman Pietarin kirkon jälkeen. Sisällä oli rauhallinen tunnelma vaikka porukkaa oli paljon.

Grand Bazaar, Suuri Basaari on myös iso juttu. Sinne mennään tinkaamaan kaikenlaista tavaraa. Homma on rakennettu vain turistien varaan, joten tulet useimmiten huijatuksi, vaikka tekisit mielestäsi kuinka hyvät kaupat. Nimimerkillä halvat lasten farkut ostanut.

Basaarin ulkopuolella on kojuja, joissa tuntui olevan hiukan edullisempaa kaupantekoa ja tarjolla
vaikka mitä.

Näitä näet kaikkialla: pieni vankkuri, josta kaveri myy keitettyä ja grillattua maissia. Erittäin maistuva välipala ja hinta vain 50-70 cnt.

Ja tätäkään et voi välttyä näkemästä: vesipullokauppias, joka kovaan ääneen huutaa tarjontaansa. Väkisin tulee mieleen Slummien miljonääri –leffan kohtaus jossa pojat täyttävät slummin kraanasta vesipulloja liimaten pikaliimalla korkit kiinni kuin sinetöidyiksi pulloiksi. Itse asiassa näin kerran yhden kaverin täyttävän seinäkraanasta pulloa mutta voi olla, että hän täytti omaa juomaansa. Korissaan hänellä kuitenkin oli myytäviäkin pulloja.

Lontoon metron jälkeen vanhin toiminnassa oleva ratikkalinja on tämä Taksim-Tunnel välillä liikennöivä ratikka. Mukava palata Taksimin kävelykadun toiseen päähän, ellet halua pujotella ihmisvilinässä ja poiketa kaupoille

Turkkilaisetkin kaupungin työntekijät pääsevät kotimaisten kollegoiden työtehokkuustasolle: yksi tekee töitä montussa ja seitsemän kaveria katselee miten työ etenee. Erona suomalaisiin oli vain se että montussa olevallakin kaverilla oli kauluspaita ja suorat housut.

Missä sitä taas oltiinkaan kun ratikkapoliisin hihassa lukee ”Pusula”.

Katsokaapa millaiset vesimelonikoristeet tämä kebab-paikka on tehnyt ikkunaansa!

Tämä Istanbulista tällä erää. Suositeltava kohde, ei voi muuta sanoa.

Turkkilaista Viagraa ja muita herkkuja Istanbulista

Piipahdin Istanbulissa, tuossa puoliksi Eurooppalaisessa, puoliksi Aasialaisessa kaupungissa. Kaupunki oli tunnelmaltaan vilkas suurkaupunki, mutta korkeuseroista johtuen kuitenkin ilmeikäs. Liikenne on paikoin yhtä kaaosta, kuin sekoitus Italialaista kohellusta ja Intialaisten riksataksien torvensoittoa. Välillä kajahtivat ilmoille ylistyslaulut moskeijoista, toisaalla taas katukauppiaiden iloiset myyntilauseet. Turkkilaiset tuntuvat olevan kauppiaskansaa. Pikkuruisia liikkeitä on joka puolella ja joillekin kaduille syntyy yllättäen kauppoja, kun suurien kassien ja jätesäkkien sisällöt avataan maahan maton päälle kaupattavaksi. Yksi kaveri huutaa jotain ja kujakauppiaat lähtevät kuin talkkari jäiseltä katolta. Ilmeisestikään myyntiluvat eivät ole kaikilla ihan asianmukaisia.
Turkkilaista ruokaa ajateltaessa minulle tulee ensimmäisenä mieleen kebabit. Kun Suomessa on jokin liiketila tyhjänä, ei aikaakaan kun siihen jo viritellään iloiset neonväriset Iskender-mainokset ja uusi kebab-ravintola on jälleen avannut ovensa. Kebab on kova juttu myös synnyinsijoillaan Turkissa. Jokaisesta ravintolasta saa kebabia jossain muodossa. Kebab-käsite tuntuu olevan vielä laajempi kuin mihin Suomessa on tottunut. Kebab-ravintolat ovat yleensä monipuolisia buffetteja, joista voit valita haluamasi kokoelman tai toisaalta tilata listalta valmiin annoksen.
Wikipedia tietääkin kertoa että kebab voi tarkoittaa mitä tahansa paahdettua naudan- tai sian- tai lampaanlihaa tai kanaa, ja kebablajeja on useita. Seuraavissa kuvissa näkyvät hinnat ovat Turkin Uusia Liiroja, jonka arvo oli nyt noin suhteessa 1 eur = 2 turkin liiraa.

Iskin kiinni perusiskenderiin, sillä se toimii aina. Iskender-aterian resepti on aika simppeli. Alkupalana tarjoillaan leipää mauste-paprika-tomaattiseoksen kanssa. Itse Iskender pitää sisällään paahdettuja leivänpaloja, päällä kebab-lihaa, hiukan ranskalaisia, tomaattia, paahdettu turkinpippuri ja partaäijää. Yksinkertaista mutta toimii.

Istanbulin yksi merkittävimpiä nähtävyyksiä on Spice Bazaar, Maustebasaari, joka tunnetaan myös nimellä Egyptiläinen Basaari. Se sijaitsee keskeisellä paikalla Eminöny kaupunginosassa, johon on hyvät kulkuyhteydet junalla, bussilla, ratikalla ja jopa laivalla.

Maustebasaarin tuoksu on valloittava, mutta muuten toiminta on kuin basaareissa kuuluukin: toinen toistaan kovempaa huutelevia kauppiaita, vaikka kaikilla on lähes sama tarjonta. Tarjolla on luonnollisesti mausteita laidasta laitaan.

Tarjolla on myös lukuisia erilaisia oliiveja ja muita lisukkeita:

Jotain joista ei ole mitään käsitystä:

Ja lopulta, aika moni kauppias tarjosi Turkkilaista Viagraa. Kysyin mitä ihmettä se on. Myyjä kehui, että tämän avulla tiedossa olisi viisinkertainen nautinto yöllä. Muuta selitystä ei koskaan tullut.

Istanbul toi jotenkin mieleen minulle Lissabonin: meren läheisyys, korkeuserot ja kuumuus, noin muutamia mainitakseni. Kaikelleen ihan mukava paikka. Seuraavassa postauksessa tarinaa tuliaisista.

Rapea mansikkainen jäätelö"kakku"

Pastiksen kesäloma alkoi ja sen myötä neljä viikkoa yhdessäeloa ilman työmenoja! Tämän kunniaksi tekaisin jälkiruuaksi nopean, helpon ja hurjan makean mansikkajälkiruuan.

Olemme maistaneet tätä "kakkua" ensimmäisen kerran juhannuksena 2007 ystäviemme luona - tuo maininta löytyy kopioidun reseptin sivulta. Toisella sivulla lukee: tarjottu Suojoki, Maas. Eli heille ei enää tätä. Muille tutuille sitten voisikin tätä herkkua tarjota, niin oivallinen se on. Kakku on helppoa vaikka mökkisyömiseksikin, sillä sen keksiosan voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Muistaakseni alkuperäisidea on Glorian Ruoka & Viinistä vuodelta jotain.

Kakkuun tulee pohjalle kerros "kauralastua", sitten jätskiä ja mansikoita, taas kauralastu ja päälle mansikoita joiden päälle on lirutettu valkosuklaata. Jos vahingossa pudotat kauralastut, et ole saanut aikaan katastrofia - ainakaan jos alusta pudotuskohdassa on edes suurinpiirtein puhdas. Keräät vain entisen lastun, nykyisen murukasan kokoon ja ripsuttelet jätskin ja manssujen sekaan. Ai miten niin kokemus puhuu :).

Mansikoiksi suosittelemme äidin mansikkamaan luomumansikoita. Jos äitisi jostain syystä myrkyttää manssuntaimiaan, nekin käyvät hätätapauksessa. Jäätelöksi pannaan tietysti omaa lempparijätskiä, jollei peräti itsepyöräytettyä herkkua!

Kakun leikkaaminen on melko haasteellista tiukan voisen keksiosan ansiosta, joten hyvin hyvin fiinissä seurassa myös annospalat voisivat toimia. Tästä ei ole kokemusta, sillä tuttumme tuppaavat olemaan tavallamme aika rentoa sakkia.

Seuraava ohje on 4-5 henkilölle

Keksiosa:
1,5 dl kaurahiutaleita
vajaa desi fariinisokeria
vajaa puoli desiä vehnäjauhoja
75 g voita sulatettuna

Täyte:
vaniljajäätelöä
luomumansikoita

Päälle:
lisää luomumansikoita
kaksi riviä valkoista suklaata sulatettuna

Yhdistä keksiosan aineet vaikkapa siinä astiassa jossa sulatit voin. Lataa leivinpaperoidulle uunipellille kahdeksi ohueksi kiekoksi. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Vahdi keksejä herkeämättä etteivät vain kärvähdä. Kokemus puhuu taas. Uunista pois nostetut, vielä ihan sulat keksit taipuvat tarvittaessa siistimismuotoilulle. Anna levyjen jäähtyä täysin.

Kokoa kakku. Ensin keksilevy, sitten jätskiä palloina tai paloina, sekaan tröntittömiä mansikoita. Sitten päälle uusi keksilevy ja taas mansikoita. Marjoja et voi laittaa liikaa! Sitten halutessasi voit lirutella päälle (nauhoina) suklaata. Meidän tavallamme valkoista tai alkuperäisohjeen mukaan ruskeaa Sinistä.

SilakoitaMansikoitaMarenkiaOlutta

Minä ja lapset olemme viimeisen viikon olleet ruuanlaitollisesti ihan passattavina. Hurruuttelimme nimittäin lapsuudenmaisemiini Pastapään lennettyä Helsinki-Vantaalta Istanbuliin työmatkalle.

Vakka-Suomessa asuu niin paljon sukulaisia minun puoleltani, ettei kyläpaikoista kokkeineen ole puutetta. Lisäksi visiitin ajankohtaan osui Taivassalolainen jokavuotinen kesätapahtuma Silakrysäys. Meidän kohdallamme se tarkoitti metrilakua, Euralaista Ruukin tervasinapin ostoa ja Salosen silakkapasteijoiden maistamista. Viimeksimainitut olivat niin hurjan hyviä, että niitä on koetettava pakertaa myös kotikeittiössä! Sinappia ei ole vielä testattu, mutta lakut mossotettiin tietysti melkein samoin tein.

Kameranpuute (no se matkasi siellä Turkissa!) söi naista ja syö nyt tätäkin kirjoittaessa. Kuinka ihanaa olisikaan ollut kuvata äitini punaisia herkkujaan tarjoavaa mansikkamaata tai lasten täyttämiä pieniä mukeja pullollaan kauniita marjoja! Tai näyttää teille miten hienoja marenki-kinuski-jäätelövadelmajälkiruokia siskoni mies kokosi meille jokaiselle natusteltavaksi. Olisin myös tykännyt näpsäistä foton isäni tarjoamista grilliherkuista, jotka popsimme napaan kun ensin olimme löylytelleet rantasaunalla. Nyt on kuva (vain) Vakka-Suomen Panimo Oy:n ylpeyksistä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan oluen kera. Nuo toimme tuliaisiksi Pastikselle panimorikkaalta seudulta.

Prinsessojen ruusukakku eli Juustokakku ruusunterälehdillä

Kaunis ja herkän maistuva juustokakku, jossa ruusut oikeasti näkyvät ja maistuvat. Lisäsin nyt vieraille tarjottuun leivonnaiseen ruusunterälehtiä, mutta kakku maistuu herkulta ilman kukkaislisääkin. Nyt fiinistin (?) kakun friteeratuilla ruusun terälehdillä, mutta "perusversion" koristeluun olen aiemmin käyttänyt marjoja tai säilykepersikoita. Kakun ohje on peräisin Pirkasta .

PRINSESSOJEN RUUSUKAKKU

Pohja:
150 g keksejä ( esim. 11 kpl Digestivejä)
75 g voita

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
½ sitruunanmahu
1 dl hienoa (ruoko)sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
noin 4 dl ruusun terälehtiä

Päälle:
friteerattuja ruusun terälehtiä
tomusokeria

Hae pihalta ruusun terälehtiä ja poista niistä valkoinen kantaosa. Huuhtele ja kuivaa terälehdet. Kukat on helpompi perata ensin, koska huuhtelun jälkeen terälehdet tarttuvat toisiinsa kovasti kiinni. *Lisäys 07/2010: Suosittelen pikkomaan ruusun terälehdet ennen kakkumassan sekaan laittamista. Syöminen on näin ollen paljon miellyttävämpää ja ulkonäkökin kivampi.

Laita liivatelehdet pehmentymään runsaaseen veteen.

Laita irtopohjavuokaan leivinpaperi nalkkiin pohjan ja reunojen välille (jotta kakku ei tartu kiinni).

Murskaa keksit. Kätevimmin se käy laittamalla keksit muovipussiin, mäiskimällä niitä kaulimella ja rullaamalla loput palat vielä hienoiksi muruiksi, edelleen siellä pussissa. Sulata rasva, lisää siihen keksimurut ja sekoita hyvin. Painele seos irtovuuan leivinpaperoidulle pohjalle ja pane jääkaappiin odottelemaan.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri, ranskankerma ja notkistettu tuorejuusto. Lisää myös ruusunterälehdet.

Kuumenna sitruunamehu, sekoita joukkoon pehmenneet, vedestä kuivahkoiksi puristetut liivatelehdet ja sekoita. Kaada tämä seos ohuena nauhana ruusuisen massan joukkoon. Sekoita huolellisesti. Nosta jääkaappiin hyytymään. En osaa sanoa hyytymisajasta tarkemmin, koska teen liivatekakut aina aamusella kun iltapäivällä on odotettavissa vieraita. Veikkaisin hyytymiseen menevän nelisen tuntia.

Koristelu:

Friteeraa ruusunterälehdet 140 asteisessa rypsiöljyssä. Öljyyn koskettaessaan kukka vaalenee melkeinpä harmaaksi, mutta muuttuu pian upean lilahtavaksi. Siirrä terälehdet talouspaperin päälle rapsakoitumaan. Asettele hennot terälehdet kuivuttuaan kakun päälle ja ripsuttele hunnuksi vielä tomusokeria. Taitavampi asettelisi terälehdet uudestaan ruusun muotoon, joku toinen taas ei. Ei edes yrittäisi ;).

Tarjoile prinsessoille ja vähän prinsseillekin.

Kanankoipia uudessa grillissä

Pastapää on päässyt oikein elementtiinsä. Muuton myötä meille nimittäin ostettiin uusi grilli, joka lämpiää puilla. Tämäntyyppinen grilli on ollut Pastiksen haaveena jo vuosia. Kieltämättä hommassa on oma viehätyksensä näin sivustaseuraavallekin, kun palavan puun tuoksu täyttää nenän ja tietää pian maukkaan sapuskan olevan tulollaan. Grillimme on Valugrillin mallistoa ja ystäviemme jo aiemmin omassa kesäkeittiössään testaama. He kehuskelivat niin ylös-alasruuvattavaa arinatasoa, että Pastis oli myyty. Mies on valintaansa edelleen tosi tyytyväinen. Onneksi!

Tässä yksi mainion makuinen kanankoipi, joka grillin ritilältä iloksemme eräänä iltapäivänä ilmestyi. Ohjeistus löytyi kirjasta "Grillaa", jonka tekijäksi on merkitty ICA:n koekeittiö (?). Alussa on hyvä vinkki, josta joka kokin on syytä otti vaari: Sulata broilerinkoivet mikäli käytät pakastettuja :D.

GRILLATUT BROISKUNKOIVET

kilo broilerinkoipia

grillikastike:

3 rkl voisulaa

1 rkl soijakastiketta

2 rkl chilikastiketta

1 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa

paprikajauhetta

currya

suolaa

Sekoita grillikastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua hetki. Voitele koivet kastikeella.

Grillaa koipia korkealla hiilloksen yläpuolella kunnes ovat kypsiä, noin puoli tuntia. Kääntele ja voitele kastikkeella muutaman kerran paiston aikana. Voiteluun ehdottoman hyvä on silikonin suti, muuten.

Kanan kanssa tarjottiin salaattia tai voisikos sanoa kasvishakkelusta, johon oli pilkottu tomaattia, kurkkua, punasipulia ja basilikaa. Myös grillattu maissi pääsi mukaan tähkästään irti riivittynä.

Raikas salaatti yhdistettynä rapsakkapintaiseen broileriin oli oikein osuva yhdistelmä.

Maistuvaa viikonloppua kaikille!

Ruususato käsillä

Täältä ruusuntuoksusta huhuilen kaikille prinsessoille ja keijukaisille, että muistattehan ruusunterälehtiherkut? Ainakin meidän puistossamme on parhaillaan sesonki kerätä noita herkkuja. Varmistin kaupungin viherpalvelusta, ettei ruusuja ole myrkytetty täällä Vihdissäkään.

Itse valutin juuri kahteen lasipurkkiin taivaallisen ihanalta tuoksuvaa, upean punaista ruusuhilloa ja huomenna aion jatkaa ruusulettujen muodossa. Muitakin juttuja aion kokeilla tänä vuonna, jos aika sen sallii. Siskot kokkaa-blogissa Nelle oli juuri tehty juhannusruusun terälehdistä ruususiirappia, jota oli lorautettu paistetuille nektariineille. Oi nam!