perjantai 25. syyskuuta 2009

Tukholma oli jättemysigt, del 1/2

Treffasimme Jukan kanssa Tukholmassa alkuviikosta. Lensimme sinne eri kaupungeista tavaten kentällä, joten hommassa oli hiukan maailmanmatkaajan fiilistä. Lapset jäivät hoitoon äitini luo hänen syntymäpäivänään.

Aloitimme visiitin suuntaamalla Östermalmin kauppahalliin. Paikka oli yllättävän pieni, mutta sitäkin ihanampi. Nappasimme lounaan jonon perusteella suosituimmasta paikasta Tysta Mari:sta. Emmekä pettyneet!
Jukan uuniperuna oli erittäin maukas katkarapupäällisensä ansiosta.

Oma turskani maistui hurjan hyvälle keitettyjen pottujen ja paistettujen leipäviipaleiden kanssa.

Vatsat täynnä kiertelimme hallia ihastellen erilaisia herkkuja. Keskellämöllöttävä oranssipilkkuinen kala ei näytä ihan viisaalta.


Oi nam! Esillepanokin on hieno.
Kaunista pakkaamista.
Edelleen kiittelen esillepanoa. Joskin tuotteet itsessäänkin olivat houkuttelevia.




Maustevoivalikoimaa

Hallissa oleilun jälkeen kävelimme Riddargatan neloseen kahvilaan nimeltä Sturekatten. Se myytiin meille Mondon matkaoppaassa näillä sanoin: "Sturekatten sijaitsee vanhan östermalmilaisen asuintalon toisessa kerroksessa. Hauska, persoonallinen kahvila on sisustettu viime vuosisadan vaihteen tyyliin. Täällä tuntuu siltä kuin olisi kahvilla isomummun luona---"

Ja sitä se oli. Mukava pysähdys ennen vilinän ja hälinän täyteistä kaupunkikävelyä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Ruusukaalipasta


Tässä kuussa tuli ostettua komian kokoinen satsi ruusukaalia, jonka satoa tässäkin postauksessa korjataan. Edelleen yliyksinkertaisesti, KOTONA Arleenan innoittamana.

Myös Jytis on innostunut ruusukaaleista, ihanasti.

Ruusukaalipasta epäitalialaisittain maustettuna

öljyä
ruusukaalia
sipulia
soijakastiketta
(simpukka)pastaa
pecorino-juustoa

Huuhtele ruusukaalit hyvin. Puolita.
Kuori ja lohko sipuli.
Laita pannulle öljyä ja paahda ruusukaaleja ja sipulipaloja siinä pastan kiehumisen ajan.
Mausta paistinpannun seos lorauttamalla sekaan soijakastiketta.
Yhdistä pasta vihannesten kanssa.
Ripsi päälle raastettua pecorinoa (toimi parmesaania paremmin) ja nauti.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Blogitapaaminen ruualla, naurulla ja liian vähällä unella ryyditettynä

Luoksemme Nummelaan saapui eilen mukava sakki ruokabloggaajia: Jytis Herkusta ja Koukusta, ÄijäAri, Sorsanpaistajien pariskunta, Rauna Kannat katossa ja Kurpitsamoskan Mari. Ilta sisälsi paljon iloista naurua, ihania herkkuja ja levotonta juttua. Ilta jatkui aina aamuun asti viimeisten painuessa pehkuihin viiden jälkeen.
Alkuun tarjosimme spritzien kera Saloniemen "Tahdonvoima" vuohen goudaa ruusu- ja mustaherukkahillolla.
Ari väsäsi kauniit mätikurkut wasabimajoneesilla.

Illan aikana juotiin monenmoista vedestä sakeen, kallioimarrekossusta punkkuun, oluesta...

Marin tekemiä mainioita kumkvatteja. Vai vompatin kikkareita ;).

Celen paistamia cookieseja, joita oli tarjottu heidän tuoreessa muistissa olevissa häissäänkin. Jytis oli tehnyt kookospitoisia pipareita, joihin erityisesti poikamme kotiuduttuaan ihastui.

Jytiksen kokoama upea salaatti, johon neitokainen kokosi uunissa paahdettuja munakoisopaloja, tomaattia, aurinkotomaattia, mozzarellahelmiä, rucolaa ja muita salaatteja. Allergisia oireita saamattomat ripsivät koko komeuden ylle vielä paahdettuja pinjansiemeniä.

Grillin valmistuessa ehti hyvin kattaa pöytää...
Tässä kuvassa näkyy mm. mustaherukkasinappia ja Arin taikinana paikanpäälletuomaa leipää. Vartaissa grillattua seitania Marin tapaan ja sen takana lautasella Sorsanpaistajien maustamia harissawingsejä appelsiinilohkoilla.
Luomupossun sisäfile ja Raunan tuomat entrecotet kävivät grillissä mehevöitymässä. Rauna oli tehnyt lihojen lisäkkeeksi wasabivoitakin, jonka todettiin matsaavan myös seitanin kanssa. Yögrilliin kolmen aikoihin aseteltiin vielä Luomupossun ihanaa kasleria ja Wotkinssin makkaroita sekä nakkeja.
Arin perunainen kalapaistos, jota tuntui melko mahdottomalta tunkea enää mihinkään masun koloon. Niin hyvää kuin se olikin!

Jälkkäriksi mm. mustaherukkaista kinuski-jogurttikakkua ja jo edellämainittuja pikkuleipiä.

Syöpöttelyn lomassa ihmisistä blogien takana paljastui mielenkiintoisia asioita: yhdellä on tiivis yhteys itseensä Paaviin, toinen on ollut elämänsä rasvaisin Japanissa ja kolmas palvoo Robbieta. Joillakin on mukana omat puukot kylään tullessaan ja toiset roudaavat muassaan melkein kokonaisen kanalan syötäväksi. Ja haukkuvat toisten kattamaa aamiaista: "Paska tarjoilu."

Paitsin seurustelua ja herkuttelua, ilta sisälsi myös nakuilua saunomisen merkeissä.

Tänään meiltä heräsi joukko väsyneitä bloggaajia, jotka heidän omasta vapaasta tahdostaan heitin Jorviin.

Oikein paljon kiitoksia kaikille paikalle vääntäytyneille. Oli ihan superia!
Lämmin kiitos myös hyville lapsenvahdeille Espooseen, joiden ansiosta koko aikuistenriento onnistui!

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Juustoinen jauhelihakastike Lapsuudenmaasta

Mennessäni Kumitätini luokse viikonloppukylään hän teki aina jauhelihakastiketta pikamakaroneilla ja Tuulamantorttua. Leivonnainen oli levännyt jääkaapin viileydessä pari päivää, joten siinä oli omanlaisensa, ihana maku, jota itse en koskaan saavuttanut. Lapsuudenperheessäni pellillinen Tuulamantorttua nimittäin hävisi suihin jo leipomispäivänä.

Jauhelihakastikkeen erikoisuus oli pikkuisiksi murusiksi paistettu jauheliha, pehmeän juustoinen, tomaattinenkin maku ja se, että kastike haarukoitiin napaan pikamakaronien kanssa. En tiedä löytyikö moisia edes kotipitäjämme kaupasta, mutta Turun kaupoissa niitä kyllä oli! Aterian erikoisuus oli myös sen sijoittaminen ruskeisiin savikippoihin lautasen sijasta.

Vieläkin muistan miten ihana oli istua pyöreän, valkoisen pöydään ääreen keittiön erkkeriin ja syödä rakkaan Kumitädin kanssa turisten viimeaikojen kuulumisia. Rakastin pikamakaronien suutuntumaa: irtonaisuutta ja puhdaspintaisuutta. Ikkunoiden takana humisi tumma metsä. "Saisiko tätä lisää?"

Tämän postauksen innoittajina oli paitsi Kuukauden ruokahaaste, myös Kumitätini Puolivuosisataspäivä. Paljon onnea rakas Tiina ja hauskoja juhlia!

Kumitädin ihana jauhelihakastike
noin kuudelle

500 g jauhelihaa
1 musta Koskenlaskija-sulatejuustopaketti
1 iso tai 2 pientä sipulia
vettä
3 tomaattia
ketsuppia
mustapippuria
suolaa
500 g pikamakaronia

Paista kattilassa tai padassa jauhelihaa ja pilkottuja sipuleita kunnes jauheliha menee ihan pieniksi murenoiksi. Lisää joukkoon nelisen desiä vettä, enemmänkin jos on tarpeen. Lisää pilkotut tomaatit, joista kannat on poistettu. Keittele hetki. Lisää sulatejuusto pilkottuna joukkoon. Anna juuston sulaa kastikkeen sekaan. Mausta ketsuppiturauksilla, suolalla ja pippurilla vähitellen maistellen. Ketsuppi tekee kastikkeeseen paitsi makua myös kauniimpaa väriä.

Laita vesi kiehumaan, mausta merisuolalla ja lisää pikamakaronit keittäen nelisen minuuttia.

Tärkeää: Älä sekoita edellämainittuja keskenään, vaan lado kulhomaiseen astiaan ensin pikamakaroneja ja päälle kastiketta. Jokainen ruokailija sekoittaa itse kastikkeen pikkuruisten makaronien sekaan.

Tuunattua tässä tätini ohjeessa on vain sulatejuuston plaadun muuttaminen. Miksi korjata loistavaa :)?

tiistai 15. syyskuuta 2009

Vinkkejä keittiöön

Jos olet raskaana (tai muuten nopeasti lihonnut etkä ymmärrä rajojasi) älä kurkottele lieden yläpuolelta mitään, kun paistat kuumalla wokkipannulla ruokaa. Ellet sitten halua arpitatuointia vatsaan.

Laita aina pannukin kahvinkeittimeen kun alat keitellä sumppia. Etenkin jos pannussa ei ole tippalukkoa.

Kananmunatkin pystyy polttamaan pohjaan. Kattilaan jää ikuiset arvet kärventyneestä munankuoresta.

Jos siinä lukee että paista miedolla lämmöllä niin usko. Huviksesi.

Viiniä ei voi pakastaa, ainakaan lasipullossa. Se pullauttaa korkin pihalle ja aiheuttaa kauhean sotkun. Siivoa vasta hyvin jäätyneenä rapsuttamalla.

Tiskialtaaseen järjestetyt tiskit eivät kuitenkaan ole puhtaita vaikka olisivat siistimmän näiköisiä kuin läjä. Nekin on pestävä kolmen vuorokauden sisällä ruokailusta.

Tarkista juustot aina ennen tarjollepanoa. Ettei sitten käy niin että joku vieraistasi kommentoi homejuustona sellaista jonka ei kuuluisi homeessa olla.

Älä pistä keittiöliinaa kuumalle liedelle, äläkä varsinkaan jos liesituuletin on päällä. Älä myöskään työnnä patalappuja kaasuhellan liekkiin.

Jos ruokailemaan on tulossa 6 aikuista, ei ole tarpeen tehdä lihapullia kahdesta kilosta jauhelihaa. Vähempikin riittää.

Jos jollakin on lentänyt tehosekoittimesta alkuruuaksi suunnittelema sienikeitto seinille ja kaappien oviin, älä tule kysymään voiko ottaa kuvaa.

Siis ei kuvaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Yhdistetty leipomo-vihannes-hedelmä-kukka-lihakauppa

Jaa mikä? Jaa missä? No Nummelan tori, ihan Nummelan keskustassa.

Aivan loistava tapa aloittaa lauantai on kuljeskella kiireettömien, rupattelevien ihmisten seassa ihastellen vihannes- ja hedelmäkylläisyyttä, kalamyyjän kojua ja lihamyyjää. Paikalla on myös kirpparimyyjiä, kukkasetä ja mummoja leipomuksineen. Torisumpitkin voi hörppäistä leipomuksen kera ulkosalla.

Olemme ostaneet Hennolan leipomokojusta aivan loistavaa ruisleipää, ohraleipää ja perunalimppua. Leivät pysyvät hyvinä ainakin neljä päivää. Katsokaapa tätä etikettiä:
Tältä kuuluu leivän sisällön näyttääkin. Ei E-koodeja ja muuta hömppää. Ostamme leipää nyt tuotteet herkullisiksi todettuamme ison kasan ja pakastamme puolikkainakin viikon varrella nautittaviksi. Viimeksi mukaan lähti myös itseleivottuja karjalanpiirakoita.
Vihannekset, marjat ja hedelmät ovat myös löytäneet tien kotiimme torikojuista, kuten kalat ja makkaratkin. Jukan himoitsema ryynäri oli tällä kertaa hevosenlihapitoista ja ryynit loistivat selvästi läsnäoloaan. Hyvää kuulemma oli! Makkarat ja nakit ovat jauhottomia ja nitriinittömiä. Kotimaisia omppuja oli ainakin seitsemää eri lajia, yhdessä kojussa.

Kaupasta haettiinkin sitten vain maitoa viikonloppua varten.

Poikamme pitää erityisesti siitä, että torille saa mennä potkulaudalla.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Kaalia wokissa


Nyt on kotimainen kaali halpaa. Ja hyvää! Kypsennysaikakin on suhteellisen nopea. Tämä kaaliruoka oli pienempänä poikamme superherkkua ja nyt yhtäkkiä jätkänpätkä ronklasikin vain porkkanat suuhunsa. Huoh! Loppuperhe sen sijaan natusteli syysruokaa hyvällä ruokahalulla.

Talvella nopeaan paistamiseen käy hyvin kiinankaali.

Wokissa paistaminen käy helposti sen suuren vetoisuuden vuoksi, mutta kattila tai pienemmässä mittakaavassa tehtynä kasarikin menettelee. Me pakastamme aina osan jättiannoksesta laiskan päivän varalle.

Nopeahko kaalipaistos

300 g jauhelihaa (meillä nyt tietysti luomupossua)
yksi (kerä)kaali pilkottuna
ainakin 5 porkkanaa kuorittuna ja ohueksi pilkottuna
pari sipulia pilkottuna
1 dl puuroutuvaa riisiä
kasvisfondia
mustapippuria
noin 3 dl vettä
siirappia noin 4 rkl
oreganoa
ripaus suolaa
lisäksi puolukka(omena)hilloa

Paista jauheliha ja sipulit wokissa. Lisää riisi ja paista edelleen pari minuuttia. Lisää porkkanat ja kaalit, fondi ja vesi. Kypsennä kannen alla välillä sekoitellen. Aikaa hommaan menee puolisen tuntia. Mausta lopuksi siirapilla, oreganolla ja suolalla.

Alla vielä kaaliruuan värit kauniin puhtaina, kun kypsennys kannen alla on vasta alkamassa.


Ja hei! Olettehan kaikki huomanneet kutsun
meille ensi lauantaina blogitapaamiseen! Lisäinfoa täältä. Jo ilmoittautuneille tiedoksi että Jukka juuri rustaa ajo-ohjeita ynnä muuta infoa lauantaista.
Kiva nähdä teitä kaikkia!
Lämpimästi tervetuloa!

maanantai 7. syyskuuta 2009

Ruusukaalia pannulla

Simppeli lisäke jota meillä nautittiin grillissä kypsennetyn timjami-sitruuna-nieriän kanssa. Tykkään ruusukaalien ulkonäöstä kovasti, eikä makukaan ole pöllömpi.

Innostus tähän pikkuruisten kaalien pannukäristykseen lähti Feeding the Kiwi-blogista, joka harmikseni ei ole pitkään aikaan postaillut mitään uutta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan

Pese ruusukaalit hyvin. Puolita.
Pyörittele kulhossa öljyisiksi.
Paista pannulla keskilämmöllä noin 10 minuuttia.
Mausta pippurilla ja suolalla.
Laita tarjolle ja ripsuttele ylle parmesaania.
Rouskuta menemään!

lauantai 5. syyskuuta 2009

Hernekeitto on pääasia

...ainakin kun sen valmistaa sianpäästä. Ja herneistä. Ja muutamasta muusta, mutta vain muutamasta aineesta. Kunnon hernari ei tarvitse kummoisiakaan väkerryksiä, vaan aikaa. Ja lusikkaa. Eikä sitäkään jos ryystää kulhon laidalta.

Hernekeitto

puolikas sianpää paloiteltuna
vettä
500 g Luomuruokaherneitä kuivattuna
sipuli
suolaa

tarjoiluun:
sinappia
sipulia
(meiramia)
lusikka

Laita kuivat herneet raikkaaseen veteen likoamaan. Anna olla yön yli.

Laita aamusella sianpäänpalat kattilaan, peitä palat vedellä ja pistä liedelle kiehumaan. Kuori pinnalle tullutta vaahtoa pois lusikalla. Anna porista tunnin tai pidempääkin.

Nosta sianpääpalat pois liemestä. Valuta liotetuista herneistä vesi pois ja lisää herneet sitten lihaliemeen, jota on nyt noin 3 litraa. Ota sianpääpaloista pois lihat, lähtevät kyllä helposti kypsinä. Lisää lihatkin keittoon. Pilko yksi iso sipuli pieniksi paloiksi ja lisää sekin edelleen keitokseen.

Anna porista liedellä hiljakseen ainakin kaksi tuntia. Mausta lopuksi suolalla. Aiempi suolanlisäys vain pidentää herneiden kypsymisaikaa.

Pilko tarjolle yksi sipuli. Laita pöydälle myös sinappia ja joillekin kuulemma tarpeen oleva meirami. Truuttaa keittolautasellesi sinappia, ripsuttele reilusti raakaa sipulia ja eikun lusikoimaan! Nauti tuoksuista, mauista ja koko yläkroppaa lämmittävästä tunteesta kiireettömästi.

Hernekeittoon on lisätty joskus hyvällä lopputuloksella myös inkivääriä, mutta se ei ollut tämän keittokerran juttuja.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Possun poski friteerattuna (Tonkatsu)

Upottaessaan hampaansa tähän rapeapintaiseen, panko-paneroituun, friteerattuun possun poskeen on helppo sulkea silmänsä ja nauttia. Liha on niin mureaa ja tummaa, ettei välttämättä hoksaisi syövänsä possua jos ei tietäisi. Ihana suutuntuma, upea maku ja kaunis ulkonäkö -kokkailu on jälleen ollut vaivan arvoista.

Vaivaa ei silti edes ollut. Kirjeitä keittiöstä-blogin Pinean selkeillä ohjeistuksilla oli turvallista lähteä liikkeelle ja friteeraus on tuttuna juttuna jo helppoa.

Tilatessamme puolikkaan possun Kiven Säästöpossusta toivoimme possun posken pakattavan erikseen tätä kokeilua varten. Paloittelija Reetta Kivi oli heti juonessa mukana. Hän antoi meille tosin possun kokonaisen posken, koska ei tiennyt mitä palaa erityisesti tarkoitimme.
Tässä possun poski koko komeudessaan. Lihas on tuo punainen, noin kämmenenkokoinen pala tuossa oikealla puolella.
Jukka tarttui palaan nostaen sen hiukan ylös, hivutti veistä lihaksen ja läskin väliin ja alkoi pienin terävin vedoin leikata lihasta irti.

Läskien seasta pilkottaa hiukan vaalempaa lihaa, jonka Jukka leikkasi myös irti. Sekin paneroitiin samaan tyyliin kuin varsinainen poskiliha, mutta eipä tuo ollut yhtä herkkua. Liha ei ollut ollenkaan niin mureaa.

Läskit paloiteltiin ja pussitettiin pakkaseen valurautapatojen käsittelyä varten.

Jukka puolitti posken vielä pituussuunnassa. Friteeraus on helpompaa kun pala on ohuempi.
Poskessa on toisella puolella kalvo, jonka pinta viilletään lihan kipritymisen estämiseksi.

Sitten itse posken valmistukseen!
Tarvitset:
possun posken
suolaa
mustapippuria
1 pieni kananmuna
vehnäjauhoja
Panko-korppujauhoja tai suurella terällä raastettua kuivunutta leipää
öljyä friteeraamiseen
talouspaperia
Mausta poskipalat kummaltakin puolelta suolalla ja mustapippurilla. Tämän jälkeen kierittele palat ensin vehnäjauhossa, seuraavaksi kananmunassa ja kolmanneksi pankoissa. Panko on korppujauhojamme suurempirakenteista panerointiin tarkoitettua leipämurusta. Silloin kun en ole panko-kaupoille ehtinyt, olen raastanut kuivaa leipää suurella terällä.

Laita paneroidut possupalat tirisemään 180 asteiseen öljyyn niin että peittyvät kokonaan. Käännä välillä pihdeillä. Tarkista kypsyys leikkamaalla pala puoliksi. Huomioi, että possun poskien väri poikkeaa totutusta possunlihan väristä ollen paljon tummempaa.

Laita friteeratut possupalat hetkeksi talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy pois.
Nauti soosun ja vaikkapa retikkaraasteen kanssa tai iltamyöhään ihan sellaisenaan vain.
Tässä vielä puolikas possua kasattuna. Kinkku jäi suolattuna hotellipakkaseen Karkkilaan, haemme sen sitten lähempänä Joulua. Possu on siis paloiteltu aivan toiveidemme mukaan. Vakuumista löytyy sisäfileen ja ulkofilepalojen lisäksi myös esimerkiksi sorkkia, luisia paloja liemien keittelyyn, kasleria ja jauhelihaa. Liha säilyy jääkaapin viileydessä viikon, myöhemmin käytettävät palat sujahtivat pakkasen kylmyyteen. Saimme vertakin matkaan kun ymmärsimme kysyä erikseen.

Meitä kiinnostaa kovasti oppia hyödyntämään ruhon eri osia mahdollisimman monipuolisesti. Poskista oli hyvä aloittaa!

Blog Widget by LinkWithin