keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Riika 2/2

Kahvilaetsintämme Latvian pääkaupungissa päättyi tähän V. Kuze-nimiseen kahvilaan, jonka suklaita maistelimme nautiskellen.
Kahvilassa on niin hieno tunnelma, että päätin ottaa ja julkaista siitä monta kuvaa.
Myös lampusta.
En edes tarkkaan osaa kertoa, mikä kahvilassa viehätti - ehkä se oli tarjoilijattaren ystävällisyys (joka ei ollut mikään itsestäänselvyys tuossa kaupungissa), sisustuksen kaunis pysähtyneisyys tai taustalla soinut musiikki.
Viereisessä osoitteessa oli hyvin erityyppinen, silti omalla hennon raikkaalla tyylillään valloittava ranskalainen kahvila, josta ostimme aamupalacroissantit.
Kuten Pariisissa viime kesänä, myös Riikassa tuli havaittua kaikenmoista rakkausjuttua.
Tämän kuvan kirjoituksen taituroimiseen voisi keksiä helposti monta romanttista tarinaa, sillä vastarannalla oli useita ikkunoita, johon tämä teksti näkyi selkeästi.
Seineä ylittävä silta Ponts des Arts rakkaudentunnustuslukkoineen on mahtanut olla innoittamassa tätä pientä siltaa Bastejkalns-puistossa. Olisin ollut yltiöotettu jos mieheni olisi tiennyt teetättää lukon nimillämme ja olisimme iskeneet sen sillankaiteeseen kiinni... 

Mitään superhyvää ruokaa emme Riikan keikalla saaneet, mutta ihan hyvää monesti. Vierailtuamme Riikan kauppahallissa otimme sillanpielestä ratikan numero 7 ja kolkuttelimme hetken matkaa Lido keskukseen. Ravintolassa oli kolme eri tasoa: kellarissa baari, keskikerroksessa perussettiä ja yläkerroksessa kuulemma fiinimpää ruokaa. Kaikki kerrokset toimivat kokoamisperiatteella eli etenet tarjottimen kanssa pitkin "linjastoa" kooten itse monista vaihtoehdoista itsellesi sopivan setin. Lapset varsinkin olivat innoissaan kun saivat päättää juuri eikä melkein mitä syövät. keskikerroksesta kootut lautaset maistuivat kaikille: kanaa pekonissa, leivitettyä possua, raastetta, kanavartaita, paistettuja kasviksia ja ranskiksia.

Paikan juomat keräsivät myös perheeltämme plussaa: olut oli pantu paikanpäällä ja lasten mansikkamehun joukossa oli myös mansikanmollukoita.
Ravintolakeskus oli sisustukseltaan hauska, ja ulkoterassit auringolla sekä kukkivilla puilla silattuna mukavia istua.

Lapsia varten keskuksessa oli myös pienimuotoinen huvipuisto, jossa esiintyi nyt pellekin.
Kaupasta ostimme muutaman viini- ja kuohuviinipullon. Juustotiskillä mietiskellessäni kysyin paikalliselta nuorehkolta parilta, mitä he suosittelisivat latvialaisista juustoista. Mies kertoi kuvassa näkyvän juuston olevan "ikäänkuin kansallisjuusto, jota syödään juhannuksen (midsummer) oluen kanssa". Ostimme yhden kiekon hotelli-iltapalalle nautittavaksi. Oranssi pinta oli aika grillimaustemainen ja tahrasi todella tehokkaasti paikkoja. Ihan ok juusto.

Ulkomailla kauppoja kiertäessä tulee huomioitua myös monesti aika mielikuviteukselliset sipsihyllyt: nyt ostimme hotelliraksuiksi metsäsienimaustettuja, oikein hyviä sipsukoita.
Riikassa ja sen ympäristössä jäi vielä paljon nähtävää. Laitankin tähän pienen listan (itseäkin varten) mielenkiintoisen oloisista, ei-koetuista paikoista:
  • Jurmala  ja siellä etenkin ravintolat Villa Joma , Orients-Jura ja Aquarius
  • Luomutila Kalna Burini, jota Otavan karttaopas kuvailee näin: Imants Freidenfelds kasvattaa luomutilallaan hellästi kaneja , kanoja ja lääkekasveja.---Maatilavierailun päätteeksi voi nauttia erinomaisen luomuaterian.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Riika 1/2

mainio jäätelöannos

Männä viikonloppu kului meidän perheellämme Riikassa. Pieni irtiotto arjesta oli oikein paikallaan tässä vaiheessa kevättä. Tavoitteena sakillamme oli nauttia yhdessäolosta ja se tapahtui. Emme pahemmin tutustuneet nähtävyyksiin, vaan tallailimme pitkin katuja pysähtyen silloin tällöin juomalle tai syömälle.
possun niskaa
Vanhassa kaupungissa oli monta aukiota, joiden terassit kylpivät lämmittävässä kevätauringossa. Valon keskelle oli huojentavaa istua nauttimaan, kiireettömästi.
Yksi ennakkoon suunnitelluista vierailupaikoista oli kauppahalli. Riga Central Market on oikeastaan kokoelma ilmalaivahalleja, jotka on 1920-luvulla siirretty kaupungin keskustaan, vain parin korttelin päähän vanhasta kaupungista. Paikka oli todella mielenkiintoinen!
lihatiskiä
Puolikkaat possut matkaavat kärryille...
...joiden kyydillä ruhot kärrätään myyntipaikoille paloittelua varten. Lihakirveet paukkasivat ja sahat rahisivat luita vasten. Tarjolla oli lihojen lisäksi myös sisäelimiä.
Ulkonakin myytiin hedelmiä, vihanneksia, kukkia, krääsää... Me ostimme herkuteltavaksi mansikoita.

dynaaminen juustomyyjä
lisää juustotiskiä
 Ruokapöydän komistus voi olla myös kimppu kaloja ;).
Riika oli yhtäaikaa kaunis ja rujo, uusi ja vanha. Mielenkiintoinen.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Hauki-kapriskuorukat

Näitä friteerattuja kalataikinajuttuja on tullut postattua tässä blogissa aika lähiaikoinakin. Siitä viis, molemmat ovat ansainneet paikkansa. Meillä näitä haukipitoisia mussutettiin vappuna, Jukan väkästäminä.

Pidemmittä puheitta pitkähköön reseptiin, jonka turska vaihtui siis meillä pakastimesta löytyneeseen haukeen. Ohje on Maittavat tapakset-kirjasta (Parragon books). Tästä pikkukirjasta on löytynyt monia kivoja tapas-herkkuja.

HAUKI-KAPRISKUORUKAT
12 kpl

350 g valkoisia kalafileitä, meillä hauki
3 dl maitoa
4 rkl oliiviöljyä tai voita
vajaa 1 dl vehnäjauhoja
4 rkl karkeasti pilkottuja kapriksia
1 tl paprikajauhetta
1 murskattu valkosipulinkynsi
1 tl sitruunamehua
3 rkl pilkottuja, tuoretta silolehtipersiljaa
1 muna rakenne rikottuna
2,5 dl tuoreita, vaaleita leivänmuruja
(1 rkl seesaminsiemeniä)
rypsiöljyä uppopaistamiseen
suolaa ja pippuria
(sitruunalohkoja ja lehtipersiljaa koristeluun)
majoneesia tarjoiluun

Pane kala suureen paistinpannuun. Kaada sekaan maito ja mausta maun mukaan. Kiehauta. Vähennä lämpöä ja hauduta kannen alla 8-10 minuuttia tai kunnes kala halkeilee helposti. Ota kala pihdeillä pannusta. Ota maito talteen. Paloittele kala poistaen nahka ja ruodot.

Kuumenna oliiviöljy suuressa kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Hauduta sekoittaen minuutti. Ota kattila pois liedeltä ja lisää säästämäsi maito vähitellen jauhoseokseen. Laita kattila takaisin liedelle. Kiehuta hitaasti ja sekoita kunnes seos sakenee.

Ota kattila pois liedeltä. Lisää kala ja vatkaa seos tasaiseksi. Lisää kaprikset, paprikajauhe, valkosipuli, sitruunamehu ja persilja. Sekoita. Levitä kalasekoitus vuokaan ja anna jäähtyä viileäksi. Peitä ja säilytä jääkaapissa 2-3 tuntia tai yön yli.

Kun kalasekoitus on jäähtynyt, kaada vatkattu muna lautaselle. Levitä leivänmurut (ja seesaminsiemenet) toiselle lautaselle sekoittaen. Jaa kalasekoitus 12 annokseksi. Muotoile jauhoisin käsin 7,5 cm:n pituisia kuorukoita (yeah right :D!). Kasta kuorukat vatkatussa munassa yksi kerrallaan ja pyörittele sitten leivänmuruseoksessa. Pane kuorukat lautaselle ja anna jäähtyä tunti (tai sitten ei lainkaan kuten Jukka).

Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Uppopaista kuorukoita erissä 3 minuuttia tai kunnes ne ovat kullankeltaisia ja rapeita. Nosta kuorukat reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.

koristele halutessasi ja tarjoa majoneesin kanssa, johon voit dipata kuorukoita. Linkkaamaani dippiin voi toki vaihtaa mausteita. Itse ainakin jättäisin curryn tässä yhteydessä pois.

Armas

Nyt on PAKKO hehkuttaa kun löytyi niin hyvä juusto. Herkku on taaempana näkyvä Savu-Armas. Maku on hyvin täyteläinen, pehmeä ja selkeän savuinen. Tuoksu on hyvin savuisa.

Tämä herkku kuuluu Heikki Ahopellon Armas-perheen juustoihin. Ne on tehty täysin kyytön maidosta. Juusto savustetaan aidosti lepällä.

Me ostimme oman juustomme Rauman Lumosta. Muut jälleenmyyjät löytyvät täältä.

Suosittelemme lämpimästi hitaaseen herkutteluun tai vaikkapa jälkiruuaksi.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Ruokapuoti Lumo

Meillä asuu ystäviä ja kavereita pitkin Suomea. Välillä harmittaa ettei ihmisiä näe useammin, mutta on ystävien hajallaan olossa puolensakin: silloin nimittäin tulee harrastettua kotimaanmatkailua ikäänkuin vahingossa.

Rauman ystävien luo suunnatessamme kävimme tutustumassa myös Ruokapuoti Lumoon Vanhassa Raumassa. Puodin nettisivulta saimme lukea, että myytävänä tuolloin olisi myös vasikan poskia. Tilasimme niitä jo etukäteen, samoin kuin Ahopellon Savu-Armasta, joka on savustettu aidolla lepällä. Vasikka sujahti pakkaseen odottamaan haudutteluintoa, mutta savuisaa juustoa maistelimme heti - aivan hurrrjan hyvä, selkeän savuisa, pehmeä maku!   Mukaan ostettiin toki muutakin, esimerkiksi Sonnentorin laakerinlehtiä ja raikasta Cider Housen simaa.
 Puoti oli tulvillaan mitä kiinnostavampia tuotteita ja innovatiivisimpia lamppuja.

 Esillepano oli kaunis ja palvelu asiantuntevaa.
Suosittelemme puotia lämpimästi mikäli Raumalle osutte - tai jopa siellä asutte!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Vieraissa ja marinoidut mozzarellat


Meillä on ollut viimeisen viikon aikana suuri ilo nähdä paljon ystäviä ja päästä valmiisiin pöytiin. Raumalla maistelimme Kivikylästä haettuja ribsejä, jotka isäntä grillasi maistuviksi. Ribsien keralla nautiskeltiin Santa Marian sopivan savuisaa grillauskastiketta. Jukka koettaa parhaillaan keitellä jotain samanmoista illan grillibileisiin.
 Vappua vietimme naapurissa viimevuotiseen tapaan pääosin syöpötellen.
 Myös jälkiruokakakkua ja itsetehtyjä munkkeja.
 Eilen olin kaverilla syömässä. Meillä on tapana muutaman naisen kesken kutsua toisiamme kylään. Emäntä tekee ruuat alkupaloista jälkiruokaan ja vieraat tuovat viinit. Pöytä oli jo tullessamme katettu kauniisti kivinauhalla koristaen.
 Alkuun nautittiin marinoitua mozzarellaa. Me kaikki ihastuimme tähän selkeään, helppoon alkupalaan. Emäntä antoikin ohjeen matkaamme. Se löytyy postauksen lopusta.
 Pääruuaksi oli kanaa toscanalaisittain, kasvisten kera.
 Jälkiruuaksi nautimme semifreddoa ja La Caliera Moscato d'Asti valkoviiniä. Sitruksinen valkoviini sopi aivan nappiin marjaisen semifreddon kanssa. 
 
Sitten takaisin keittiöpuuhiin, sillä pian pihaamme pelmahtaa muutama riekkuja... Mutta tässä vielä lupaamani ohj, joka oli löytynyt my recipes-sivustolta. Ohje puhuu valkosipuli- ja sipulijauheesta, emäntämme käytti kyllä ehtaa tavaraa.Oljynä voisi mielestäni aivan hyvin käyttää aurinkokuivattujen tomattien purkista löytyvää öljyä.

MARINOITU MOZZARELLA
  • 3 mozzarellajuustopalloa
  • 1 purkki aurinkokuivattuja tomaatteja, jotka on valutettuja ja puolitettu
  • 1/2 cup oliiviöljyä (tai tomaattien öljyä)
  • 3 rkl lehtipersiljaa siputtuna
  • 1 tl valkosipulia
  • 1 tl sipulia
  • 1/2 tl oreganoa
  • 1/2 tl italialaista maustesekoitetta
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria myllystä 
  •  koristeluun rosmariinin oksia tai lehtipersiljaa
(Valuta ja) puolita aurinkokuivatut tomaatit. Paloittele juusto ja laita astiaan tai muovipussiin yhdessä aurinkokuivattujen tomaattien kanssa. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää juustoihin. Peitä astia tai sulje pussi ja anna marinoitua 8-24 tuntia. Laita tarjolle vaikkapa salaatinlehtien päälle ja halutessasi pirskottele vielä päälle marinointilientä.
 

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Koivugraavattu lohi ja hovimestarinkastike

Jukka on ihastunut Jens Linderin kirjaan "Vanhan ajan keittiö". Kokkaamisen asteelle sieltä on päätynyt vielä suht vähän mitään, blogiin asti on päässyt vain savukalainen porkkanakeitto. Nyt vappuherkkuja etsiessä mies kiinnitti silmänsä tiukasti tähän koivunlehtiseen kalaan. Kun valkorunkoinen puu puskee juuri parahiksi hentoja lehdenalkujaan ulos oksista, päätti mies ryhtyä tuumasta toimeen.

Viitseliäs mies pyöräytti kalan keralle vielä hovimestarinkastikkeen vähän kuin lennosta, joten tyytyi kuivattuun tilliin tuoreen puutteessa.

Kokonaisuus oli hyvä, hieno. Koivu maistui kalassa selkeästi ja toi siihen ihan uudenlaisen vivahteen. Alkuperäisessä reseptissä kalana oli nieriä. Jukka teki kalaa kokeiluluonteisesti pienemmän palan, mutta uskallamme suositella tekemään kirjassa (ja tässä) esitellyn reseptin verran. Yhdistettynä kastikkeeseen kala nousi juhlavammaksi ruuaksi ja taipuisi hyvin myös alkupalaksi.

KOIVUGRAAVATTU LOHI

800 g lohi-/nieriä-/siikafilettä nahkoineen
½ dl merisuolaa (tai muuta joditonta suolaa)
½ dl sokeria
mustapippuria myllystä
1 ½ dl revittyjä hentoisia koivunlehtiä (hiirenkorvia)

Pane puolet fileestä nahkapuoli alaspäin reunalliseen astiaan.
Sekoita suola ja sokeri. Hiero seos fileiden lihapuolelle. Mausta mustapippurilla.
Ripottele suurin osa koivunlehdistä päälle.
Aseta loppufilee edellisen päälle nahkapuoli ylöspäin (eli lihaosat vastakkain). Ripottele päälle loput koivunlehdet. Jätä astia puoleksi tunniksi huoneenlämpöön (kunnes sokeri ja suola sulavat). Peitä astia tuorekelmulla. Siirrä jääkaappiin vuorokaudeksi. Kääntele kalaa muutaman kerran.
Leikkaa kala viistosti ohuiksi viipaleiksi.

HOVIMASTERINKASTIKE
4 annosta

2 rkl sokeria
1-2 maustemittaa suolaa
4 rkl hienoksi silputtua tilliä
3 rkl makeaa sinappia
(1 rkl Dijon sinappia)
1 rkl punaviinietikkaa
1 dl ruokaöljyä
suolaa maun mukaan
valkopippuria

Sekoita sokeri, suola ja tilli.
Lisää sekoittaen sinappi ja viinietikka.
Lisää vähän kerrallaan öljy niin, ettei kastike jakaudu. Sekoita koko ajan. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

Kirja vinkkaa, että tillin pois jättämällä kastiketta kutsutaan sinappikastikkeeksi.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Tartine all' avokado

Elikkäs avokadotahnaa vaaleilla leivillä.

Tahna oli keväisen kepeä, mutta myös sopivan tuhti. Paremmin en sitä osaa selittää. Aivan ihana setti! Me paahdoimme hiukan leipiä, mikä ei asiaan reseptin mukaan kuulunut. Hyvin toimi kuitenkin. Ohje löytyy Silver Spoonista.

AVOKADOTAHNA
tästä tulee iso setti, noin 3-4 desiä

2 avokadoa
150 g tuorejuustoa, meillä ricottaa
½ sitruuna, kuorittuna ja pilkottuna
½ sitruunan mehu
ripsaus jos toinenkin Worcestershire-kastiketta
1 rkl tuoretta ruohosipulia silputtuna
suolaa
mustapippuria

vaaleaa leipää (Hopealusikka sanoo 4-6 palaa, minä sanon ettei riitä mihinkään)
kirsikkatomaatteja
tuoreita basilikanlehtiä koristeluun

Kuori ja puolita avokadot. Poista kivet. Pilko hedelmäliha.  Laita monitoimikoneeseen /sekoita sauvasekoittimella avokado, tuorejuusto, sitruunan hedelmälihaa ja -mehua. Ripsi joukkoon Worcestershire-kastiketta ja ruohosipulia. Mausta pippurilla ja suolalla. Aja pehmeäksi.
Ota paahtoleivistä kuoret pois. Paahda halutessasi leipiä hieman. Leikkaa ne sitten haluamanlaisiksi paloiksi. Levitä avokadotahna päälle. Koristele kirsikkatomaatin puolikkaalla ja basilikanlehdellä.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Vappupiknik lattialla ja lasissa Pomegranate

Vappupiknik nautiskeltiin tänä(kin) vuonna olohuoneen lattialla oman perheen kesken. Siinä mutustellessamme katsoimme iloisten rakeiden tanssia pihanurmellamme, kunnes sade muuttui lumiseksi. Vapputunnelma oli siis aika perinteinen!

Herkuttelu aloitettiin kilistelemällä mehu- ja kuohuviinilaseja. Kuoharina meillä oli Raimat Chardonnay Brut, jota Essi Avellan kehui löydöksi viimeisimmässä Glorian Ruoka & Viinissä. Nautimme hedelmäisen kuivaa kuoharia sekä pelkälteen, että drinkin osana. Juomasekoitukseen saimme vinkkiä Tessa Kirosilta Venetsia-kirjasta, jossa kuohuvana käytettiin luonnollisesti proseccoa.
 POMEGRANATE
 kahteen lasiin tarvitset

8 cl vastapuristettua granaattiomenamehua
24 cl jääkylmää proseccoa/muuta kuohuviiniä

Purista granaattiomena sitruspuristimessa tai kaavi siemenet lävikköön ja painele sen läpi kulhoon, jotta saat kaikki mehut irti hedelmästä. Jaa granaattiomenamehu laseihin. Kaada päälle prosecco. 
Piknikeväiden osalta mopo lähti ehkä hieman käsistä, mutta puolustukseksemme sanottakoon, että vakaa aikomuksemme oli alunperin kutsua vieraitakin. Voimat olivat kuitenkin sen verran loppu, että "pelkkä" oman perheen seura tuntui lopulta kaikkein parhaimmalta vaihtoehdolta.

Viltille nostettiin vastapaistettuja, venetsialaisia fritole-munkkeja grappalisällä ja ilman, nakkicroissantteja, sipsejä, friteerattuja tiikeriravunpyrstöjä ja niinikään öljyuppopaistettuja mustekalarenkaita. Hedelmiä edusti tuoreet ananaspalat.
Jukka  graavasi lohta koivunlehtienkin kera ja pyöräytti keralle hovimestarinkastikkeen. Tykkäsimme kokonaisuudesta kovasti. Oivallista juhannusruokaa, vai mitä? Graavilohia maisteltiin jo parsan kera lounaallakin.
Avokadotahnaiset leivät eivät tässä kuvassa pääse oikein edukseen. Tahna oli oikein heleän, keväisen vihreää. Maku oli aika herkkä, hyvä.
Hauki-kapriskuorukoihin Jukka hyödynsi pakkasemme kala-aarteita, maistuvin lopputuloksin.
Ja kun se frittiöljy nyt lämmitettiin, kypsennettiin siellä vielä juustopalloja joille tehtiin tomaattisalsa. (En enää kehtaa kirjoittaa että Jukka teki tämänkin). Emme ihan ymmärtäneet pallo-salsa-yhdistelmää, vaikka osasina molemmat olivatkin hyviä.
Joka vuosi vannomme ensi vuonna tekevämme simaa itse ja joka vuosi autuaasti unohdamme asian. Tänä vuonna ostimme Cider Housen Simaa, joka iloiseksi yllätykseksemme maistui IHAN kotitekoiselta. Todella hyvää, raikasta vappujuomaa! Kun pullokin oli vielä kaunis, emme taida edes tehdä lupausta kotisimasta ensivuodeksi.

Ohjeistusta tulee tipotellen lähipäivinä.

Blog Widget by LinkWithin