Radiokeikka Kööpenhaminassa

Hääpäivämatka Kööpenhaminaan. Torstaiaamusta sunnuntai-iltaan ihan kahdestaan. Pidennetty viikonloppu täynnä syömistä, juomista, kävelemistä pitkin kaupungin katuja, palelemista yllättävän kylmässä kelissä, kainalossa kihnuttamista, pussailua ja keskustelua. Jäätävän tuulen olisi voinut ohittaa, kaikki muu oli rentouttavaa, maistuvaa ja mieleenpainuvaa. 

Ruokablogattavaa on hurjan paljon, joten päätin jakaa reissun taas useammalle postaukselle niputtaen suurinpiirtein saman alueen ihanuudet yhden otsikon alle. 

Ensimmäisenä esitellään Frederiksbergin kaksi helmeä, coctailbaari Salon 39 ja ravintola Radio. Molemmat olivat kävelymatkan päässä rautatieaseman likeiseltä hotelliltamme. Tämä oli erinomaisen virkistävä asia varsinkin illallisen jälkeen. 

Salon 39 hurmasi meidät hymyilevällä asiakaspalvelullaan, sisustuksellaan ja coctaileillaan. Ravintola-baari oli hellällä tavalla intensiivinen ja pysähtynyttä tunnelmaa kannatteleva. Tuntui kuin olisimme raottaneet verhoja salakapakkaan tai tutulta tuntuvaan lämpimään paikkaan.

Inkiväärioluttakin sisältänyt juoma tarjottiin nerokkaasti kannellisesta purkista. Loistoidea vaikka railakkaisiin juhliin tai holittomana lastenkutsuille.

Olimme matkalla syömään, joten ruuat jätimme maistamatta. Tuoksut olivat kuitenkin lupaavat, samoin nettisivuilta kurkittu italialainen menu Bistecca Fiorintenalla, tuorepastalla ja pinaattirisottolla.

Ravintola Radioon osasimme mennä tutun suosituksesta. Varaus oli tehty jo hyvissä ajoin Suomesta käsin, mikä tuntuikin paikanpäällä hyvältä idealta. Radion kokit ovat aiemmin ansioituneita esimerkiksi Nomassa, Geistissa ja Geraniumissa. Ravintolalla on kaksi hehtaaria omaa viljeltyä peltoa alueella, jossa on viljelty luomua reipas 20 vuotta.

Radion tarjoilu oli erittäin sujuvaa ja ystävällistä. Sisustus oli lämpimän kutsuvaa ja ruokafilosofiaan passaavaa. Makuyhdistelmät kauniissa annoksissa olivat kekseliäitä ja tekstuurit hämmästyttävän hienoja.  Ainoa kysymysmerkiksi jäänyt asia kohdallamme oli viinipaketin toimivuus. Pidimme viiden ruokalajin menun ensimmäisen ja viimeisen viinin sekä niille passatun ruuan yhdistelmästä, mutta muut paritukset jäivät tylsän haljuiksi. Lautaset oli tehty materiaalista joka sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni. 

Alkusnäksi oli sienipitoinen. 

 Leipä tarjoiltiin voilla, joka oli maustettu paahdetulla sipulilla. 

 Kampasimpukkapalat olivat tekstuuriltaan napakan pehmeitä, juuri oikeanlaisia. 

Savoijinkaali ja paahdetut siemenet peittivät jogurttia ja rasvakalan vaaleanpunaista mätiä. Tätä olisi voinut syödä loputtomiin!

Peruna oli saatu moussemaisen pehmeäksi ja niin maistuvaksi, että taisimme syödä koko lautasen tyhjäksi hiljaisuuden vallitessa. Pehmeän perunan lisäksi annoksesta löytyi makeaa punajuurta ja suolaisia  perunasipsejä. 

 

Lihana oli pitkään muhitettua naudan kylkeä, vaikka minä olisin voinut melkein laittaa pääni pantiksi että se on vasikkaa. Lautanen muistutti kovasti modernisoitua versiota tillilihasta, oikein oikein maukkaalla tavalla. 

Jälkiruuaksi oli loihdittu marenkia, joka oli hyllyvää, pinnalta ruskistettua. Sen kanssa tarjottiin jäätelöä ja muistaaksemme omenaa. 

Poistuimme ravintolasta hyvin tyytyväisinä, hyvin hymyileväisinä. Vielä kun hotellimme oli yllättänyt meidät kylmennetyllä kuohuvaisella, painui päivä painavasti plussan puolelle aueten taas aurinkoiseen aamuun. 

Muut blogin Kööpenhamina-maistiaiset löytyvät näiden linkkien takaa:
relae ja Terroiristen 

Kodbyen: Motherin ja BioMion brunssi sekä Fiskebar
Keskustassa smusheilla ja snittellä

Pate pate

Aina ei tahto riitä

Haluaisin kovasti tykätä munuaisista. Kuulostaisin paljon uskottavammalta gourmet-henkilöltä, jos pystyisin fiilistelemään munuaisten ihanalla rakenteella ja maulla. Kokeilin taas kerran maistaa noita palleroita, kun Jukka teki tosi herkullisennäköistä munuaiskastiketta. Mutta ei niin ei. Ne eivät vain uppoa. 

Jukka sen sijaan söi lautasensa ja minunkin tyhjäksi. Mies kiitteli etenkin sitä, että reseptissä munuaiset pilkottiin valmiiksi pienemmiksi suupaloiksi. Minäkin pidin kovasti kastikkeesta, jossa luonteikas sinappi kohtasi pehmeän kerman. 

KARITSANMUNUAISET KERMAISESSA SINAPPIKASTIKKEESSA
noin 4 annosta

öljyä paistamiseen
5 munuaispalleroa
2 salottisipulia silputtuna
1 tl voita
2 rkl calvadosta
4 rkl kuivaa valkoviiniä
2 dl kuohukermaa
2 tl karkeaa sinappia
2 tl Dijon-sinappia
1 tl rakuunaa

Puhdista munuaispallerot. Revi kalvo irti, poista valkoinen rasva ja pilko munuaiset suupalan kokoisiksi. 

Kuumenna pannu. Laita siihen öljyä. Kuumenna öljy niin kuumaksi että se savuaa. Pane pannuun munuaispalat, mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Ruskista kauttaaltaan noin 4 minuutin ajan. Munuaisten tulisi jäädä sisältä vaaleanpunerviksi. Kumoa munuaiset lävikköön valumaan. 

Kuullota samassa pannussa voissa salottisipulia matalalla lämmöllä muutama minuutti, kunnes sipulit ova pehmenneet. Nosta lämpöä ja lisää calvados. Anna kiehua kunnes jäljellä on puolet. Lisää viini ja keitä taas puoleen. Kaada pannuun kerma ja anna sen poreilla, kunnes kastike on saostunut hieman. Nosta pannu liedeltä ja vatkaa kastikkeeseen sinapit. Mausta rakuunalla.  Pane munuaiset takaisin pannuun ja kuumenna.  Lisää suolaa ja pippuria tarvitaessa. Tarjoa heti. 

Lampaan kylki muhitettuna kruununa

Kokkailumme on hyvin usein raaka-ainelähtöistä. Otamme pakkasesta sulamaan jotain ja rakennamme sen ympärille jotain. Lauantaina se jotain oli karitsan kylkipala, joka pääsi muhimaan uuniin tykötarpeiden kanssa.   Kanssamuhijat löytyivät kotikaapeista: emmervehnää, sipulia, porkkanaa, kuivattuja suppilovahveroita, nokkosta ja olutta.

Kokonaisuudesta tuli oikein maukas ja juurevan makuinen. Luonteikas olut olisi antanut ruokaan vielä oman makunsa, mutta nyt mentiin jollain perustölkillä. Lopputulos on mielestäni aika näyttävä törröttävine luineen,  etenkin jos ei kovin tarkkaan tsuumaa hiukan liian vetiseen lisukkeeseen. 

Koko ateria syntyi yhdessä uunivuuassa, joten helposta ja maistuvasta ateriasta on kyse!

MUHITETTU LAMPAAN KYLKI
neljälle

luista lammasta
3 porkkanaa
2 sipulia
1 dl emmervehnää (ohraa tai riisiä)
½ dl kuivattuja suppilovahveroita
3 laakerinlehteä
3 rkl kuivattua nokkosta
tölkki (tai puolitoista) olutta
suolaa
mustapippuria
(vettä)

Huuhtele lampaanliha mahdollisista ylimääräisyyksistä kuten verestä. Laita lihapala kyljelleen vuokaan. Lisää kuoritut ja pilkotut porkkanat ja sipulit. Lisää myös muut aineet. Laita vettä pari desiä tai käytä koko nesteenä olutta. 

Peitä vuoka kannella tai foliolla. Lykkää 180 asteiseen uuniin. Me annoimme padan muhia näin 3 tuntia ja mureaa tuli. 

Liha on nyt aika valjun väristä, joten pintojen ruskistu on paikallaan. Nosta vuoka uunista, poista kansi tai folio. Nosta karitsan kylkirivi pystyasentoon. Laita uunin lämpötila 250 asteeseen ja lykkää koko vuoka takaisin uuniin. Anna lihan ruskistua 10-15 minuuttia. Samalla ylimääräistä nestettä haihtuu, joten ole tarkkana jos nestemääräsi on kuiva lihan paahtumaan mennessä. 

Ravintola Meche - pyörryttävää ja taivaallista

 

Otsikon sanat ovat 5-vuotiaan tyttäremme hänen maistaessaan pääruuaksi tuotua sianpäätä. Ihan noin dramaattisiin sanakäänteisiin me aikuiset emme lähde, mutta emme myöskään keksi mitään moitittavaa. Kävimme nimittäin perheen kesken ravintola Mechen kutsumana maistelemassa heidän piikkiinsä paikan ruokia. Täytyy sanoa että etukäteistutustumisenkin jälkeen yllätyimme todella positiivisesti paikasta. Palvelu oli rennon asiantuntevaa, ruuat erinomaisia ja esillepano kaunista. 

Ilta alkoi rapeakuorisella leivällä, jossa maistui selkeästi oliivi. Hyvää, myös henkilölle joka ei oliiveista perusta. 

Otin alkuun suurena mustekalan ystävänä "mustekalaa ja perunasalaattia". Kokonaisuus oli paitsi kaunis myös maistuva, niin osina kuin kokonaisuutena. Mustekala oli pehmoista, ranskankerma rasvaisen pehmeää, marinoidut perunapalat maistuvia, tapenade sopivan suolaista ja tomaattitipat aivan upean syvän makuisia. Olin odottanut perunamustekalasalaattia, mutta sainkin jotain hienostuneempaa ja makurikkaampaa. 

Jukka otti alkuun "kukonpoikaa ja salaattia". Kukko oli uskomattoman mehevää, ihan tirskuvan mehukasta. Reseptiä kysellessämme kuulimme kukon muhineen sous vide-kylvyssä ennen pintojen rapsakkaaksipaistoa. Tämä on kannaltamme tylsää, sillä vaikka ravitsemme itseämme myös kotona juuri samoilla Viskilän kukonpojilla, ei meillä ole tähän settiin tarvittavia välineitä. Toisaalta taas ravintolassa on mielekästä syödä ruokaa jota ei voi tai pysty toisintamaan kotona. 

Pääruuaksi olimme toivoneet pari päivää aiemmin kokonaisen sianpään. Tämä ruokalaji oli etukäteen kutkuttavan jännittävä ja runsaasti mielikuvia tuottava, sen voitte arvata. Rasvaisen pään kaveriksi pöytään tuotiin punakaalia saksanpähkinärouskulisällä ja omenaista viher-sipulisalaattia. Kumpikin olivat mukavan hapokkaita ja raikkaita. Peruna tai muu vastaava olisi ollut possun kanssa ihan liikaa. Kulhoista löytyi myös valkosipulista jogurttia ja ryynipitoista sinappia. 

Sitten pöytään nostettiin luuton possunpää. Hän on niin kaunis ja houkuttelevan näköinen, eikö? Päätä oli suolattu kolme päivää, muhitettu uunissa yön yli ja luiden poiston jälkeen paistettu korkeassa lämmössä rapsakaksi. Lopputulos oli niin rasvainen, maukas ja mehevä kuin vain kuvitella saattaa. Poitsukin piti lihasta, vaikka ei edes tukkoiselta nenältään maistanut mitään. Hän totesi että possu tuntuu kivalta suussa.

Pään on mainittu riittävän pääruokana kahdelle ja alkuruokana neljälle. Meistä alkupalojen jälkeen possusta olisi riittänyt hyvinkin neljälle, sillä setti oli kovasti täyttävää. Possunpäänautinto tulee tilata vähintään kolme päivää etukäteen.

Pohdimme ja kuiskutimme keskenämme, miten kehtaisimme kysyä possua kotiin, koska emme millään jaksaneet syödä kaikkea. Lopulta hyvän lihan hukkaanheittäminen kuulosti niin rikokselta, että rohkaisimme itsemme ja olimme pian tuoksuvaa folionyyttiä rikkaampi. 

Jälkiruokia toki maistelimme. Makeavatsa on erikseen, tiedättehän. Jukka otti créme brûlèen sitruunaisuudella, joka oli ihanan raikas, tutisevainen ja sopivan sokeripintainen. 

Me muut otimme "maitosuklaata ja kahvia", jossa oli persikkasorbettia, "kahvipurua" ja vanukasta. Tästä annoksesta tyttäremme tuumasi:" Jos minä olisin kuningatar, minä päättäisin että joka päivä pitäisi syödä tätä sorbettia ja kahvikastiketta --- ja maksalaatikkoa ja sianpäätä."

Olut ja viinisuositukset osuivat hyvin makuumme. 

Astiaihailija minussa hurmaantui varsinkin pyöreään, matalasti suorareunaiseen alku- ja jälkiruokalautaseen. Astiat olivat kuulemma keraamikko Mika Lukkarisen taideteoksia. Mies on myös osakkaana ravintolassa. 

  

Meche on ravintola, jonne palaamme varmasti uudestaan. Kavereiden kanssa olisi kiva jakaa olutlasien äärellä yksi sianpää ja ottaa kylkeen baarilistalta vaikka  rapukroketteja. Suosittelemme paikkaa lämpimästi! 

Muuten: Mechen taustajoukoista löytyy myös Olon Pekka Terävä. Tämä asia toi lisäjännitystä kuvien ottoon.

Mechessä ovat bloggajista käyneet myös mm. Hayley´s Cuisine, Kulinaarimurulan Jaana ja Liemi-Jenni. 

Itsetehty pekoni lahjaksi

Näin kauniin lahjan saimme taannoin Chez Jasulta. It-se-teh-tyä pekonia. Kunnioitus! Samaa tunnetta herättää Hannelen kinkunkuivatusprojekti ulkosalla. 

Pekoni oli rakenteelta ihanan kiinteää, runsaan läskistä. Olemme samaa mieltä Jasun kanssa siitä, että suolaisuutta oli hiukan liikaa, mutta resepti onkin vielä viilausvaiheessa. 

Nautimme pekonia tietysti sinällään, mutta isosta palasta riitti myös ruokien "maustajaksi". Spagettipaistos sai ihan uutta potkua suolaisesta pekonista!

Ihan paras sijoituskohde pekonille löytyi kuitenkin leivinuunista, jonne peksu tungettiin pitsapohjan päällä kantarellien ja sipulien kanssa. Nyt myös Jukan isän uunin lämpötila saatiin pysymään koko paiston ajan oikeanmoisena. Vatsa ja mieli hyrisi tyytyväisyyttään, sen voitte uskoa!

Hääpäiväjuhla

 

Kun kirjoitan tätä, hiipii huulilleni hymy ja mieleen ilo sekä kiitollisuus. Saimme nimittäin lauantaina vieraaksemme melkein 50 ystävää ja kaveria, kun juhlimme 10-vuotiasta avioliittoamme. Ilta sisälsi paljon tanssimista, syömistä ja juomista, muistelua ja turinaa. Eilen väsytti kovasti, mutta niinhän kunnon kemujen jälkeen kuuluukin!

Paikkana juhlissamme oli Vihdin Pirtti. Se sopi meidän käyttöömme täydellisesti. Pirtti sijaitsee omassa rauhassaan, kauniilla paikalla järven rannalla. Vuokrasimme setistä kaikki rakennukset, jolloin halukkaat pystyivät jäämään yöksi juhlasalista erilliseen rakennukseen. Keittiössä oli hyvät ammattitason uunit, astianpesukoneet ja suuret kattilat ja vuuat. Astiat ja ruokailuvälineet riittivät meidän porukalle mainiosti. 

Juhlissamme ohjelmana oli videokooste avioliittopussailuista, bändin soiton tahdissa tanssimista ja saunomista avantouinteineen. Muuta ei tarvittu, koska vieraamme olivat rennonletkeää porukkaa. Aloitimme kemut jo kahdelta päivällä ja ne jatkuivat pitkälle yöhön. 

 

Teimme kaikki ruuat itse. Tuumasimme jossain vaiheessa perjantai-iltaa Jukan vaivatessa sämpylätaikinaa ja minun paistaessa neljättä kiloa jauhelihaa, että ollaan me aika hyvä tiimi tekemään kun sille päälle satumme. Ruuat oli etukäteen testattu ja hyväksihavaittu, sillä toki halusimme tarjota vieraillemme jotain hyvää. Määriä oli silti hurjan vaikea arvioida ja esimerkiksi valtavan keittomäärän maustaminen on hiukan toista kuin kattilallisen makujen passaaminen. Haluan silti uskoa että onnistuimme aika hyvin. 

Alkupalana tarjoiltiin luuydinliemeen keitettyä, tähtianiksella ja timjamilla maustettua syvänmakuista sipulikeittoa. Keltasipuleina käytimme Vierelän luomutilan hurjan kauniita sipuleita. Loppusilaus keitton lorautettiin konjakkipullosta. Keitto tarjottiin samaan tapaan kuin aikanaan häissämmekin eli tarjoilijat pistivät täysiä lautasia eteenpäin pöydän päästä. 

Pääruokana oli simppelisti lasagnea. Haimme siihen juhlavuutta hauduttelemalla pitkään luomunaudan jauhelihaa ja raastamalla valkokastikkeen sekaan itävaltalaista lehmänmaitojuusto Alpzirleriä.  Lasagnen kanssa tarjosimme vihersalaattia, joka oli sekoiteltu pinaatista, jääsalaatista ja salaattisekoituksista. 

  

Jälkiruokapöydästä löytyi kolmea erilaista juustoa: Chevrette vuohenmaitojuusto Hollannista, Polder Gold lampaanmaitojuusto Hollannista ja Der Scharfe Maxx lehmänmaitojuusto Sveitsistä. Juustojen kanssa sopi ottaa myös varsiselleri-omenahilloa. Makeaksi leivoin aleksanterinleivoksia ja juusto-suklaapiirakkaa. Nämä sai kulauttaa alas portviinin, jallun ja/tai kahvin kera. 

  

Vaikka teimme ruuat itse, emme missään tapauksessa halunneet viettää juhlissa aikaa keittiössä. Toisaalta taas halusimme tarjota syötävät posliinilautasilta. Tutun suosituksesta saimme paikalle avuksi kaksi oikein ahkeraa ja pätevää naisihmistä, joiden tarjoilun, tiskaamisen ja blokkaamisen ansiosta me saimme nautiskella juhlapäivästämme. 

Ruuan jälkeen juhla-apurimme hoitivat baarin puolta, josta sopi hakea juomaa. 

Illalla tarjoiltiin sämpylän välissä luomupossun kaslerista muhitettua nyhtöpossua kaaliraasteen ja barbeque-kastikkeen kera. Tämä oli ainoa ruoka joka loppui kesken,  mikä tietysti oli harmi. Loppuminen taisi johtua siitä, että osa lastasi lautaselleen pelkkää lihaa, kun me olimme laskeneet menekin sämpylänsisääntunkemisen mukaan.  

Juomien kulutus sen sijaan oli laskettu ihan liian yläkanttiin, mutta parempi sekin kuin että juomat olisivat loppuneet. 

Aurinkoisen aamun valjettua (ehkä hieman kankeanoloisesti) yöksi jääneille vieraille tarjoiltiin vielä simppeli aamupala.

Kaikki onnistui aivan loistavasti ihanien vieraiden, osaavien tarjoilijoiden ja siivoamisessa auttaneiden ystävien   myötä. Olemme kovasti kiitollisella ja iloisella mielellä! Josko seuraavat vastaavat kekkerit voisi pitää vaikka viidentoista avioliittovuoden kunniaksi?

Brunssiyllättäjänä lila tuorepuuro

 Kokoonnuimme viime sunnuntaina taas kolmen perheen voimin sunnuntaibrunssille ystäviemme luo.

Me olimme olleet tällä kartaa laiskoja väkästäjiä ja luotimme kauppahallin antimiin. Veimme herkkuleikkeleitä ja juustoa. Lisäksi nappasimme pakkasesta porkkanapiirakkaa. Toiset perheet olivat onneksi jaksaneet leipoa sämpylöitä, kakkuja, sekoitella salaatteja, paistella munakkaita...Monenlaista herkkua oli taas!

    

Minulle aamupäivän suurin yllättäjä oli tuorepuuro. En todella ole puurojen ystävä, vain makeat vispipuurot menevät sujuvasti alas kurkustani. Tämä mustikkaisensininen ja banaanin makeuttama puuro oli kuitenkin hyvää, sillä koostumus oli melkein juotava olematta silti pirtelömäinen. Pirtelö on toinen nou-nou minulle. Sain kuulla että puuro on myös superterveellistä. Joten siitä vaan surrauttelemaan jos kevätväsymys vaivaa!

Tässä ohje kuten sen ystävältäni sain:

TUOREPUURO
(annos yhdelle)

3/4 dl kokonaisia tattarisuurimoita,
2 rkl manteleita,
1 rkl pellavan tai chiansiemeniä,
1,5 dl maustamatonta jugurttia,
3 dl marjoja valinnan mukaan
1 banaani.

Tattarisuurimot huuhdellaan ensin monella vedellä (yleensä ensin kuumalla, sitten kylmällä), niin kauan että vesi on kirkasta. Ne jätetään likoamaan runsaaseen veteen manteleiden kanssa. Samoin pellavan/chiansiemenet liotetaan pienessä määrässä vettä (n. 2 rkl) yön yli. 

Aamulla jauha pellavan/chiansiemenet liotusvesineen tasaiseksi massaksi. Kaada tattarin/manteleiden liotusvesi pois, laita tattari ja mantelit blenderiin ja jatka soseuttamista. Sitten jogurtti, marjat ja banaani ja soseuta pehmeäksi puuroksi. 

Välillä olen lisännyt hieman esim. omenamehua jos ei blenderi saa vedettyä muuten tasaiseksi. Nauti!