Tintå oli nautinto

Turku on ihana kesäkaupunki. Ihanuuden tekee varmaan Aurajokiranta, jota pitkin on mukava kuljeskella tutkaillen kesäisiä ihmisiä. Toisinaan voi pysähtyä vaikka laivaravintoloihin oluselle. Hyviä ruokapaikkoja on yllättävän paljon. Äitienpäiväreissulla päädyimme ensikertaa Tintån viihtyisyyteen. Pöydän saimme ajoissa varaamalla. Taisi olla neljäs kerta kun moista kokeilimme, joskin aiemmat yritykset ovat tapahtuneet turhan lyhyellä varoajalla. 

Tintå oli sisustukseltaan viihtyisä ja kekseliäs, rento.

          

Aivan ruuan alkuun siemailimme juhlapäivän kunniaksi rosekuohuvaa. Ruokailuni alkoi aloituskuvassa patsastelevalla härkäpitalla. Sitruunainen mascarpone yhdessä yrttiöljyn kanssa toi kokonaisuuteen hienoa raikkautta. Liha oli todella hyvää. Jukka valitsi alkupalalistalta vuohenjuusto-mansikkaleivän, joka oli todellinen makulöytö. Marinoidut mansikat olivat niin hyvä pari rapeapintaiseksi paistetun vuohenjuuston kanssa, että näitä täytyy kokeilla kotonakin.

Tarjoilijan suosittelema ranskalainen valkoviini pärjäsi ruuille läpi illan oikein hyvin ja oli raikas uusi tuttavuus.

 

Lapset natustivat illan aikana tyytyväisinä pari mukillista rouskuvan rapeita ranskalaisia ja yhden margherita-pizzan puoliksi (ilman  rucolaa ja pinjansiemeniä). Muita muksuja ei ravintolassa lauantai-iltana näkynyt, mutta koimme olevamme tervetulleita koko perhe. 

Pääruokia pohdimme hetken aikaa, mutta lopulta päätös oli helppo, kun lupasimme aikuisten kesken vaihtaa lautaset pöydän yli puolessa välissä syömistä. Oma valintani oli sopivan savustettu ahvenfile, jossa oli olutpanerointi. Sitruunakapsris-remoulade upposi hyvin, vaikken yleensä pidäkään sen tyylisistä jutuista. 

Libanonilaisessa lammasvartaassa oli mainio esillepano. Maut olivat oikein kohdallaan! Taboulehsalaatti oli ihanan runsas. Tässä vaiheessa taisi tulla pientä kinaa siitä, kuka syö viimeiset palat lammas-annoksesta.

Jälkiruokavatsa palkittiin lasten osalta suklaakakulla, jonka makua muksut kiittelivät moneen kertaan. 

 

Jukka söi loppuun hyvin vaahtoisan vadelmatiramisun. Ihana esillepano, eikö?

Oma jälkiruokani, limoncello panna cotta, vei silti selkeän voiton jälkiruokakategoriassa hienolla makumaailmallaan. En osannut ennen ajatella, miten loistavasti limoncello ja sokeroidut pistaasipähkinät käyvät yksiin. Tässä jälkiruuassa annoskoko oli juuri passeli. Resepti löytyy Josen blogista, joten se tulee löytämään varmasti tiensä myös kotikeittiöömme. 

Ilta tuli maksamaan palttiarallaa 200 euroa, josta 60 euroa lohkaisi viinipullo. Ilta oli mauiltaan ja tunnelmaltaan joka centin arvoinen. Suosittelemme lämpimästi mikäli Turkuun (kesällä) suhaatte. Ja miksi ette suhaisi?

Täältä löytyvät blogin aiemmat kirjoitukset Turusta: 

Perhe iloisesti hajallaan Turussa (ravintola Mami)

Rottahampurilaisia, roseeta ja ritareita Turuus (ravintola Sergios)

Ulkoruokintaa Savonlinnassa, Turuus ja Heinolassa (Ukko-Pekka risteily)

Nutella-letut ja jätkänpätkän synttärit

Huh huh! Ohi on. Niin mukavia kuin lasten kaverisynttärit ovatkin, niin on kyllä niihin pakattu sen verran energiaa pienten koululaisten muodossa, että hitaampaa hirvittää. 

Tarjoamukset kekkereissä olivat tokaluokkalaisen omien toiveiden mukaiset. Vielä perjantaina Pätkis toivoi suklaakakkua, joka vaihtui Pizzariumin Nutella-pizzan myötä lennossa Nutella-letuiksi. Poika toivoi lettuihin kerrosmaista toteutusta ja pikkupyöreää muotoa. Minä olin kovasti tyytyväinen ylihelposti toteutettavaan valintaan. 

Juhlavalmistelut olivat muutenkin helpot, sillä poika teki omakätisesti kauppalistan ja myös haki tuotteet itse kaupasta. Läksyjen teosta ei meinannut tulla mitään, kun mielessä pyöri vain kattaminen ja muut juhlavalmistelut. 

NUTELLA-LETUT

lettutaikinaa
voita paistamiseen
Nutellaa
tomusokeria

Paista letut voissa.
Sipaise yhden letun pintaan Nutellaa purkista.
Paina toinen lettu päälle. Laita tarjoiluastialle.
Tumpsuta päälle tomusokeria.

Lapset söivät Nutella-lettu"leivoksia" 1-4 per nenä.

Ohjelmaksi pikkumies suunnitteli itse formula-ajot Pariisissa. 

Äitienpäivähemmottelua Turussa

Miälevikast! - totesi siskoni naamakirjassa kun ilmoitin perheemme suuntaavan Turkuun yhden yön hotellilomalle äitienpäivän kunniaksi. Niin se olikin, ihanan-hemmottelevan-nautinnollisen-miälevikast. Vaikkakin päivän etuajassa.

Shampanja oli ostettu viilenemään jo edellisenä päivänä ja (ruma) piknikfiltti kaivettu talvikorjosta.  Suunnitelmissa oli mennä Aurajoen rantaan lounaspiknikille. Eväät haimme Pizzariumista Hansa-korttelista. Ja millaiset setit saimmekaan - ei se Prinsessakeittiön Veera turhaan ole kehunut. Pizzariumin konsepti on nerokas: vitriinistä sopii valita erilaisia pizzapaloja haluamansa määrän joko mukaan tai paikanpäällä nautittavaksi. Maut eivät mukaile sitä totuttua ananas-tonnikala-jalapeno-settiä, vaan ovat loppuun asti mietittyjä ja hiottuja. Ihan nerokas yhdistelmä oli esimerkiksi pala jossa oli mm. parsaa ja tryffeliä. Pizzapohja oli todella onnistunut! Tuumasimme ääneen, että tämä oli elämämme toisiksi paras pizzakokemus. Vain Roomassa nautittu neljän juuston pizza vie voiton ja siinäkin on mukana kaupunkilisää.

Jos joku muuten luulee, että julkijuopottelimme kahteen pekkaan tuon pikkupullon shampanjaa, sanottakoon että se oli kuvausrekvisiittaa. Tähän hymiö joka iskee silmää. 

Pizzariumista ostimme lapsille jälkiruuaksi Nutellapizzaa, jota tirriäiset mutustivat todella tyytyväisinä. Suosittelemme Pizzariumia lämpimästi ihan jokaiselle ja aiomme palata sinne jo kolmen viikon kuluttua itsekin. Pakko!

Tehtiin siellä Turussa muutakin kuin syötiin. Jukka oli jo ajoissa varannut liput Tehdasteatterin nukketeatteriesitykseen Münä. Käpyttelimme paikalle lasten potkulautaillessa. Toki välissä piti huitasta jätskit napaan. 

En oikein osaa sanoa mitä olimme odottaneet, mutta emme ainakaan sitä mitä koimme. Teatterin vintillä pienelle yleisölle kerrottu satu oli niin intensiivinen, taidokkaasti lavastettu ja kerronnaltaan hieno, että se ei voinut jättää ketään kylmäksi. Pääosin yleisöstä kuului hämmästyneen iloisia nauruntyrskähdyksiä tämän tästä. 

Tyttäremme jätti palautetta esityksen jälkeen: "Ihana esitys. Piip oli tosi söpö. Pöllö oli myös hauska. Kiitos."

Illalliselle suuntasimme ajat sitten varattuun pöytään Tintå:n. Ruoka siellä oli hurjan hyvää ja ilta muutenkin onnistunut. Siitä lisää ensi kerralla. 

Tänään, varsinaisena äitienpäivänä, on hotelliaamupalan jälkeen nautittu kotona yhdessäolosta perheen kera. On upotettu sormet multaan, nikkaroitu lisää hyllyjä kasvihuoneeseen, pelattu krokettia, grillattu ja pesty pyöriä. Touhuttu ja oltu vaan. Ihanaa. 

♥

Saatiin Jukka kotiin melkein viikon kestäneeltä työmatkalta. 

Mies tuli yhdessä helleauringon kanssa. 

Grillasi luomupossua ja -parsaa. 

Lööv.

Caesar salaatti kalakastikkeella

Kotitekoinen caesar salaatti on ihanan täyteläisen makuista. Erilaiset tekstuurit tuntuvat hyvältä suussa. Kun kastikkeen sekauttaa salaattiin vasta juuri ennen tarjoilua, kokonaisuus pysyy tuoreena ja napakkana. Salaatti menisi hyvin itsekseenkin vaikka alkupalana, mutta meillä se syötiin grillatun possun kaverina. Tuhti mutta ah niin ihana annos!

Resepti tähän versioon löytyi Ferran Adrián opuksesta "The family meal". Kirjassa on esitelty edesmenneen El Bullin henksuruokaa. Kaikkiin resepteihin on merkitty raaka-ainemäärät kahdelle, kuudelle, kahdellekymmenelle ja 75:lle. Että kysykää vaan jos kaipaatte valmiiksilaskettuna isompaa settiä. 

Jukka kokosi meillä tämän salaatin. Huomatessaan ettei anjovista ollutkaan jäljellä, mies turvautui thaimaalaiseen kalakastikkeeseen. Ainesosalista paljastaa tuotteen sisältävän 75 prosenttia anjovisuutetta, joten ei ihmekään että se toimi oikein hyvin. Salaatinlehdet lienevät autenttiseen annokseen vääränmoisia, mutta mitäs pienistä. 

Tiesitkö muuten, että ceasar-salaatti on kehitelty italialaissyntyisen ravintoloitsijan toimesta Tijuanassa Meksikossa?

CAESAR SALAATTI

kahdelle

salaatinlehtiä (meillä rucolaa ja pinaattia)

20 g parmesaani-juustoa hienoksi raastettuna

krutongit:

30 g vaaleaa, kuivahtanutta leipää

öljyä

salaatinkastike:

½ pieni valkosipulinkynsi

2 öljyyn säilöttyä anjovista kuivattuna TAI 1 rkl kalakastiketta

1 munankeltuainen

2 tl sherryviinietikkaa

3 rkl rypsiöljyä

20 g parmesaani-juustoa hienoksi raastettuna

Aloita krutongeista. Pilko kuivahteneet leipät pieniksi suupaloiksi. Lämmitä öljy 180 asteiseksi. Uppopaista leipäpalat öljyssä kullanruskeiksi. Nosta leipäpalat pois reikäkauhalla talouspaperin päälle valuttamaan ylimääräiset rasvat. Jäähdytä. 

Laita valkosipulinkynsi, anjovikset tai kalakastike ja keltuaiset korkeaan astiaan. Surrauta sauvasekoittimella kunnolla sekaisin. Lisää öljy ohuena nauhana, kunnes seos on majoneesimaista. Sekoita joukkoon raastettu parmesaani. 

Laita salaatinlehdet kulhoon. Lusikoi sekaan salaatinkastike juuri ennen tarjoilua ja sekoita. Nosta salaatti tarjoiluvadille. Ripottele ylle loput 20 g parmesaania. Lisää krutongit. 

Kohti vanhuutta - anjovisleipä

Aikuista makua pohdittiin viimeksi joulusillien kohdalla ja nyt vappuna olimme taas saman asian edessä. Anjovisleipä. En vielä vuosikaan sitten olisi ikinä voinut kuvitella innostuvani öljylillutettujen kalojen yhdistämistä munaleipiin, mutta ikä ei tule näköjään yksin. Tuoreeltaan syötynä nämä ovat kyllä todellista herkkua, mutta vakumoituja tai tuntikausia vitriinissä viettäneitä en haukkaisi. Idea anjovisleipään lähti hyvin inspiroivasta Kauppalehti Option leipä-jutusta, jossa esiteltiin klassikkoleipiä ympäri maailmaa. 

ANJOVIS-MUNALEIPÄ

tummaa vuokaleipää (esim. Pälkäneen perunalimppua)

voita

salaatinlehtiä, meillä pinaattia

kovaksi keitettyä kananmunaa siivuina

humpsautus valkopippuria

anjovisfilee tai kaksi per leipä

tuoretta tilliä

Kokoa leipä mainitussa järjestyksessä. 

Vappuna anjovis-munaleivät tarjottiin puolitettuina vuokaleipäpaloina, koska brunssipöydästä löytyi paljon muutakin. 

Rajaton ilta Gastonella ryyditettynä

Varasimme jo ajat sitten tyttäreni kanssa liput Rajattomien lastenkonserttiin. Poikia moinen ei kuulemma napannut. Liikumme niin paljon koko perheen voimin, että oli oikein virkistävää lähteä reissuun tyttöjen kesken. Savoyssa olleen hyväntuulisen ja liikuttavankin konsertin jälkeen suuntasimme korttelin ympäri ristorante Gastoneen syömään. Sunnuntai ei ole se kaikkein yksinkertaisin ravintolasyömispäivä, sillä moni paikka on kiinni. 

Tyttäremme toivoi jotain mureaa lihaa, jolloin tarjoilija suositteli possunposkipastaa. Tähän tytsy päätyikin. Tyttö tuumasi omasta pastastaan että se on täydellistä. Aikamoisen setin pikkulikka söikin - ja jätti onneksi myös äidille hiukan närpittävää. Ibericopossunposki oli tosiaan haarukalla hajoavaista ja pasta tomaattisuudessaan maistuvaa. 

Minä otin kevään kunniaksi parsapastaa. Se sisälsi napakoita parsoja, miniluumutomaatteja, pinaattia ja pinjansiemeniä. Maut olivat hyviä, joskin öljyä oli lurahtanut makuuni turhan paljon.

Pasta on Gastonessa tuorepastaa ja luomusti toteutettu. Pisteitä siitä.

Jälkiruuaksi lusikoimme yhdessä kolmea erilaista jäätelöä, joista löysimme omat suosikkimme. Kastiketta raaputimme suihimme melkein kilpaa. 

Gastonen annokset olivat kunnollisen kokoisia ja makuisia. Palvelu ravintolassa oli erinomaista ja lämmintä myös lapselleni. Tyttömme tuumasikin, että tänne pitäisi tulla poikienkin kanssa. 

Ajelimme hymyssäsuin kotiin kuunnellen Rajattomien lastenlevyä, joka on aateloitettu nyt myös artistien nimikirjoituksilla. "Ihanaa olla joskus kahdestaan kun ei niitä poikien juttuja jaksa aina kuunnella", totesi Lounatuulen säveliin nukahtanut pikkutyttö. 

Kelmutettu muna eli uppomuna helposti

Olen muhitellut ajatusta Ankeriaan raportoimista arzac uppomunista jo kaaaauan. Suunnitellessamme brunssitarjottavia ne pompasahtivat taas mieleeni. Ajattelin niiden olevan ihan älyvapaan helppoja, mutta ihan niin iisejä munat eivät kuitenkaan olleet. Ideana on siis upottaa muna kelmupaketissa poreilevaan veteen ja viivyttää siellä tasan 4 minuuttia 20 sekuntia. Kiiruussa menin laskemaan kuumaan veteen neljä nyyttiä kerrallaan, jolloin veden poreilu laantui liikaa ja munien lillumisaika meni arpapeliksi. Seuraavat munapussit laitoin kattilaan kahdestaan, jolloin poreilu ja näin ollen myös aika piti paikkansa. 

Ankeriaan mukaan uppomunat on kehitelty espanjalaisessa Arzac-ravintolassa, joka kruunattiin eilen maailman kahdeksanneksi parhaaksi ravintolaksi. 

ARZAC UPPOMUNAT

kananmunia

oliiviöljyä

suolaa

kelmua

narua

vettä 

Laita vesi kiehumaan kattilaan.

 

Laita kulhoon kelmua. Voitele kelmu tilkalla oliiviöljyä. Naksauta tähän päälle kananmuna rikki. Mausta rippusella suolaa. Sulje kelmu tiukaksi nyytiksi. Jätä naru sen verran pitkäksi, että pystyt keittäessä pitämään siitä kiinni. Jätä kelmunyyttiin mahdollisimman vähän ilmaa sisään, jotta muna ei kelluisi veden pinnalla. 

Upota kelmunyytti poreillen kiehuvaan veteen ja pidä siellä 4 minuuttia 20 sekuntia. Pidä huoli narusta kiskomalla, ettei muna osu kattilan laitoihin tai pohjaan. 

Nosta nyytti pois ja anna jäähtyä ja jähmettyä vielä muutama minuuttia. Poista kelmu varovasti. Munanautinto on valmis syötäväksi!

 

Veimme uppomunat osaksi kolmen perheen brunssitarjoilua. Kokoonnuimme jo kuudetta kertaa tällä kokoonpanolla nautiskelemaan sunnuntai aamupäivästä. Tarjolla oli lisäksi salaattia, punajuuri-vuohenjuustopesiä, cajun-maustettua lohipastramia majoneesilla - tällä kertaa luomuhapankorpun päältä tarjoiltuna, sipulipiirakkaa ranskalaisella reseptillä, itsetehtyä leipää, nakkeja...

 ...ja makiana vielä porkkanakakkua. Lisää mielessäsi tähän vielä kuohuviini, kahvi, polveileva keskustelu ja nauruntyrskähtelyt, niin tunnelma on valmis. 

Punajuuri-vuohenjuustoterriinit vuohenputkella

Nämä punajuuriset ja vuohenjuustoiset möllykät hurmasivat minut ulkonäöllään välittömästi. Kyse on ruokatoimittaja Kaisa Niemisen reseptistä, joka on julkaistu Glorian ruoka & viinissä keväällä 2012. Toteutin homman melkein prikuulleen samalla lailla, joskin juustomassan mausteyrteistä jätin mintun pois. Viinisuolaheinän tilalle poimin iltakävelyllä vuohenputkivauvoja, sillä ne passaavat maultaan ihan loistavasti vuohenjuuston kanssa. 

Suosittelen lämpimästi tätä fiiniä, yllättävän helppoa, "juustoista punajuurileivosta" osaksi brunssipöytää tai alkupalaksi. Puhdasoppisia terriinejä nämä eivät ole, mutta minusta ruokatoimittajan nimike herkulle on silti kuvaavampi kuin mikään mitä omassa päässäni pyörittelin. 

PUNAJUURI-VUOHENJUUSTOTERRIINI

11 kpl minimuffinivuokakokoisia

n. 400 g punajuuria

½ luomusitruuna

täyte:

230 g pehmeää vuohenjuustoa 

2 rkl ruohosipulia

3-4 rkl kuohukermaa

1 ½ luomusitruunan kuori

suolaa

mustapippuria

lisäksi: 

vuohenputkea tai viinisuolaheinää

Pese punajuuret. Laita ne kuorimattomana kiehuvaan veteen, johon on laitettu myös puolikas luomusitruuna. Sitruuna säilyttää punajuuren kauniin värin. Keitä punajuuret kypsiksi. Tähän menee moin tunti. Jäähdytä hiukan. Kuori. Tee punajuuresta mahdollisimman ohuita suikaleita. Itse onnistuin hyvin liikkuvateräisellä kuorimaveitsellä. 

Sekoita täytteen ainekset yhteen haarukalla muussaamalla. Lisää kermaa juustomassan notkeuttamiseksi. 

Vuoraa sopiva vuoka tuorekelmulla niin että kelmua riittää myös yli vuoan reunan. Minä käytin vuokana minimuffinssivuokia. Asettele punajuurisuirot kelmutettuun vuokaan niin että ne tulevat hiukan reunan yli ja täyttävät myös vuoan pohjan. Lusikoi sisään vuohenjuustomassaa ja painele tiiviiksi. Käännä punajuurisuiroliepeet ikäänkuin kanneksi ja taittele edelleen tuorekelmu tähän päälle. Laita jääkaappiin vähintään 2 tunniksi tai yön yli. 

Laita tarjoilulautaselle huuhdottuja ja kuivattuja vuohenputkenalkuja tai viinisuolaheinää. Nosta päälle kelmusta vapautetut kauniit punajuurimöllykät. 

Sakura

Kun sain käsiini japanilaisen keittokirjan Sakuran, ihastuin jo ensisilmäyksellä valkoisiin kansiin ja kukkaiseen paperinyöriin kansien ympärille. Olen aina ollut "kansi-ihminen". Kirjastossakin tuntemattoman teoksen mukaanlähtöprosentti on paljon suurempi jos kannet ovat mielenkiintoiset.

Sakuran on koonnut kuusihenkinen työryhmä. Reseptit ovat Satomi Sugimoton käsialaa. Yumessa, Olossa ja Bläkissä työskennellyt Satomi on kotoisin Japanin Niigatasta.

Yksi työryhmän kirjoittajista, Christer Lindgren, toteaa kirjan alkusanoissa, että "vieraan kulttuurin, myös ruokakulttuurin jäljentäminen toisessa, kaukaisessa ympäristössä ei yleensä onnistu. Siksi oli tärkeää luoda kahden gastronomisen kulttuuripiirin kulttuurin kohtaaminen helsinkiläisessä miljöössä". Mielestäni juuri tässä on onnistuttu. Resepteissä seisovat rinnakkain mustikka ja shiratamako-riisijauho sekä katajanmarjamarinoitu silakka ja inkivääri. Japanilainen ruokien asettelu istuu hyvin valittuihin helsinkiläismaisemiin.

Monipuoliset reseptit kauniin yksinkertaisine esillepanoineen ovat hyvin houkuttelevia. En ole kokeillut vielä yhtäkään reseptiä, mutta olen lehteillyt kirjaa usein ihaillen ja tunnelmoiden. Ensimmäinen testiresepti voisi olla teriyaki-loimulohi ja vartaisiin pujotetut riisipallot tai "kozakana no kanroni" eli karamellihaudutetut muikut. Nabe-padan ympärille kokonntuminen ystävien kanssa voisi olla myös varteenotettava vaihtoehto. 

Jos joskus olenkin mutissut Liisa Valosen kuvista jotain vähemmän kehuvaa, nyt valokuvaaja saa minut henkäilemään ihastuksesta. Hän on tavoittanut ruokien herkullisuuden upean elegantisti. Pidän hurjasti siitä, että annokset on viety paitsi heleän kauniiseen koivumetsään, myös raffiin kaupunkimaisemaan, jossa betonin ja lasin kovuus yhdistyy hienosti maki- ja sushipaloihin. Ihmisten mukaantuominen kuviin tuo lämpöä ja mielenkiintoa kokonaisuuteen. 

Hakemisto löytyy kirjan alusta vain otsikkotasoisesti, mutta tämäkään ei haittaa minua. Se sopii  hyvin kirjan viipyilevään tyyliin ja pistää lehteilemään kauniita sivuja aina uudestaan ja uudestaan.

Sakura keittokirja on saatu arvostelukappaleena.