tiistai 31. elokuuta 2010

Isomaksaruohossa on ihana tekstuuri!

Ei paljoa lisättävää otsikkoon. Tykkäämme!

Isomaksaruohoa löytyy luonnostakin, mutta myös puutarhasta. Omat lehtemme olemme nyhtäneet äitiemme puutarhoista - luvalla, emme kai muuten uskaltaisi sitä täällä mainitakaan. Jukan äiti oli myös ruotinut puutarhaansa ja sysännyt syrjään pari isomaksaruohopuskaa jotka me nyt istutimme omalle pihallemme. Lapsiemme mummu puhui jotain jostain kauniista kukista, mutta me vakuutimme istuttavamme pihallemme vain kaikenmoista syötävää.

Tallberg kertoo Villiyrttikeittokirjassaan isomaksaruohon soveltuvan salaatin lisäksi myös kala-ja äyriäisruoille. Lehdet voi hyödyntää raakana, tai kevyesti, maksimissaan 10 sekunttia ryöpättynä.
Me olemme käyttäneet isomaksaruohoa salaatissa raakana.

Kesäkurpitsankukkia friteeratessamme kokeilimme upopaistaa öljyssä myös näitä ihanuuksia. Taikinaiset lehdet pullistuivat hauskasti öljyssä pulputessaan. Friteeratut isomaksaruohon lehdet olivat näin sisältä aivan onttoja. Maku oli hyvin erilainen kuin tuoreella, ei yhtään niin hieno. Sitä paitsi vieno maku erottui aika huonosti taikinan takaa. Suutuntuma ei ollut mehevä, pikemmin aika niljakas jos pelkkä lehti ilman taikinaa osui suuhun. Hauska kokeilu kuitenkin!

10 kommenttia:

  1. Minä olen niiiiiin kateellinen. Olen vuosia ollut kiinnostunut luonnon hyödyntämisestä ja yrteistä ja luonnollisesta lääkinnästäkin, enkä ole silti päässyt yrttitarhaa pidemmälle kokeiluissani! Mistähän löytyisi se avain, että pääsisin yhtä pitkälle kuin te :)

    VastaaPoista
  2. Piia: Ei tarvitse olla yhtään kateellinen :)! Meidän tiedot ja taidot nyt ei niin kovin kummoiset ole. Me vain kokeilemme ja tutustumme, siinä se avain. Tuo Tallbergin kirja on oikeasti tosi hyvä inspiraation lähde! Sitten meillä on Anne Paalon "Kukkaruokaa" ja Raija Kivisen "Villiinny villivihanneksiin". Niistä saa myös potkua ja tietoa. Blogistaniassa esimerkiksi Siskot kokkaa ja Mämmi-blogeissa on käytetty myös villejä.

    Ehkä meidän tapauksessamme on helpompaa kun olemme keskittyneet villeissä "vain" ruokanäkökulmasta käsin.

    Tsemppiä vaan kokeiluihin!

    Niin ja mitäs sinä olet jo tähän mennessä löytänyt/käyttänyt?

    VastaaPoista
  3. Voi kun oisin tuon tiennyt! Mulla oli isomaksaruohoja, sain naapurinsedältä edelliseltä palstalta läksiäislahjaksi. Komea se on kyllä syyskukkanakin, mutta silti... Maisteleminen on niin mukavaa.

    Voin kuvitella että liikaa kuumennettuna nahkeus muuttuu niljakkuudeksi. Täytyy laittaa muistiin, jos joskus pääsen kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen testannut kaikki mahdolliset basilikat, oregano kasvaa komeasti (2-vuotinen?? ;D) 6. vuotta, villirukolat ja suolavehnä toimii hyvin viljeltynä, omat minttuteet kasvatan. Mukavin "harvinaisuus", jonka olen löytänyt on saksankirveli (http://www.yrttitarha.com/kanta/saksankirveli/). Mutta kuolasin ruusunlehtihillojanne, enkä saanut aikaiseksi etsiä sopivaa puskaa poimittavaksi, samoin kadehdin sitä maitohorsman hyödyntämistä. Käyn vähintään kerran päivässä metsässä koirien kanssa, enkä muka saa aikaiseksi moista hyötykäyttöä?!

    VastaaPoista
  5. pinea: onhan se komea kukkanakin juu :). tuolla se komistaa meidän pientä yrttimaata.

    Tallberg kyllä mainitsee kirjassaan ettei kasvatettu ole villin veroinen. Helppo uskoa - karulla kalliolla kasvustaan kamppaillut isomaksaruoho sisältää varmaan tiukemman maun. Silti tykkään kovasti myös viljellystä. Ja parasta tässä kasvissa on tosiaan tuo suu/purutuntuma!

    Keräsimme muuten lehtiä jo pari viikkoa sitten äitini pihalta ja muovirasiassa jääkaappisäilytyksessä ne ovat pysyneet hurjan hyvinä edelleen.

    Piia: Siitä se alkaa! Mekin aloitimme tosi tutulla nokkosella ja juurikin noilla ruusun terälehdillä, joita olemme sittemmin tunteneet sinne tänne ja tuonne. Kun tykkäsimme niistä itse ja saimme muiltakin maistajilta hyvää palautetta, on se innostanut kokeilemaan itsellemme uusia villejä.

    VastaaPoista
  6. Hei, näitäkin kasvaa Kesäkodin tietämillä. Lapsena leikin että lehdet olivat makkarasiivuja joita laitoin kaarnaleivän päälle - enpä tiennyt että niitä olisi oikeastikin voinut syödä.

    VastaaPoista
  7. Isäni takapihalla tätä kasvaa myös villinä, ainakin kahtena eri värinä. Maistakaapa seuraavan kerran kun menette - ihanaa! suosittelen jättämään kaarnan pois ;).

    Mekin rouskuttelimme näitä lapsena lämpimällä kalliolla istuen. En kyllä tiedä oliko meillä siihen lupaa, tuskin ohjeistusta syömäkelpoisuuteen ainakaan.

    VastaaPoista
  8. Ohimennen pihamaalla nyt maistelin maksaruohoa. Siinä oli enemmän makua, mitä odotin, ja mukavan rapsakka suutuntuma.:)

    Pienenä minulla oli tapana syödä luonnosta vähän kaikenlaista. Varsinkin piharatamon lehtiä. Ratamon lehtiähän on käytetty haavojen laastaroinnissa ja pienenä niitä lehtiä aina haavoihin laitettiinkin pihalla karatessa. No, minulla oli pienenä sydämessä reikä, ja fiksusti sitten ajattelin, että ehkäpä ne ratamon lehdet sisäisesti käytettynä hoitavat sitä reikääkin, jos kerran ulkoisiin haavoihinkin käyvät. Vuosien mittaan reikä sydämessä umpeutui itsestään, ainoastaan sivuääni jäi. Liekö popsimillani ratamon lehdillä ollut jotain osuutta asiaan...;)

    VastaaPoista
  9. Eiköstä vain olekin mukava syätävä kmsu!

    Hieno tarina ratamon tai ajatustesi parantavasta voimasta
    <3!

    VastaaPoista
  10. [p]Just mainly due to the fact silver tiffany jewellery is a lot more cost-efficient it's not going in order to advise it hasn't already been copied . With the silver accessories dealing at the beginning, now it has become the top jewelry brand which is known to all . Atuk I had the offer to stay in London I had a family kerana atuk-Askar Askar worked for the British advance . Mens Replica Watches You can also hold it in pizzeria . Due towards the simple truth Tiffany Jewellery is usually priced an excessive amount of to match using its unbeatable exceptional excellent [url=http://www.tiffayforsale.com]tiffany for cheap[/url] as well as elegance, a lot of us simply acquire enjoyment in Tiffany a great deal and wonder can there be these the element because value decrease Tiffany Jewelry . Maybe you [url=http://www.tiffayforsale.com]cheap tiffany and co[/url] say? I need not any and diamonds because I am having a trip now, I just need concise and free . Dressing table sets and shock products have attracted people in the starting with its different layout as well as the exceptional workmanship . The auction ite Bride and her handsand want to chose goods included two Tiffany necklaces valued at a total of $550; pearl earrings valued at $300; assorted costume jewelry of unknown value; an iHome with speakers valued at $70; an iPod valued at $170; a jewelry box containing jewelry of unknown value; a laptop computer valued at $1,000; a flat-screen TV valued at $400; a Tiffany bracelet valued at $200; and a bracelet with 20 charms valued at $500, Seattle brides and their grooms, friends, and family, tiffany charms browsed silent auction items and chatted with photographers, bakers, stationers, and other professionals in an intimate, elegant, boutique wedding-show setting, while others clinked cocktail glasses, feasted on Four Seasons fare, and enjoyed the music of the Jason Parker Quartet . "

    Tiffany came [url=http://www.tiffayforsale.com]cheap tiffany jewelry[/url] out publicly in opposition of the New World bid, while also overhauling its supply chain for gold and other precious metals.[/p][p]The genuine reports about the other part [url=http://www.tiffayforsale.com]discount tiffany[/url] could potentially be created in sterling silver, Murano wine glass and valuable metals . That beautifully-detailed necklace around your neck is a beautiful highlight you could utilize using virtually any clothing . Therefore, its less pricey than bracelets bins genuine, however , not such as diamond rings bracelets . Twenty years ago this month 篓C in May of 1987 篓C she was traveling in Europe 篓C alone . Tiffany jewelry is definitely the symbol in luxury, plethora and quality . You need a piece of Tiffany bracelet [url=http://www.tiffayforsale.com]tiffany and co sale[/url] more . ), and focus on the business of jewelry . Even, you can use your Tiffany bracelet to save yourself when you are in a dangerous status . Now, there's even more.[/p]

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin