perjantai 22. toukokuuta 2015

Voikukkapikkelssi - nupuilla herkuttelua

Pikku yrttimaata peratessa sain viimein toimeennuttua voikukannuppujen keräämiseen. En ole vielä aiemmin kokkaillut niistä mitään, vaikka iso aikomus on ollutkin useampana vuonna. Nyt muhimassa on useampikin seos, joista kirjoittelen myöhemmin jos ne onnistuvat. Sain nimittäin lahjottua tyttäremme nuppujenkeruuseen ja hän toikin niitä ison astiallisen. 

Ensimmäinen onnistunut kokeilu oli pikkelöidä voikukannuppujen kanssa kukkakaalia, kesäkurpitsaa ja sipulia. Ohje on Jouni Toivasen kirjasta Viettelevät villiyrtit, jonka ohjeilla on onnistuttu ennenkin: kallioimarrellut kantarellit olivat todella hurmaavia ja mesiangervoinen hauki ihanaa. 

Pikkelöidyt kasvikset saivat mielenkiintoista makua niin voikukannupuista kuin tähtianiksestakin. Nuppuja laittaisin seuraavalla kerralla enemmän, jotta niiden maku voimistuisi ja ihana suutuntuma tuntuisi useammin. Laitoinkin reseptiin suluissa 3 kourallista. Me emme laittaneet mukaan lainkaan voikukanlehtiä, joka on toki voinut laimentaa makua. 

Toivanen suositteli syömään pikkelssiä gravaattujen lihojen tai kalojen kanssa. Me söimme kolme päivää maustunutta pikkelssiä alkupalana graavisiian kanssa lasissa ihanaa rieslingiä. Kyllä oli hyvää! Alkupala sopi hyvin arkiruokavieraiden alkupalaksi, sillä kaikki oli valmiina jääkaapissa vain kokoamista odottamassa. 

Muutkin ovat innostuneet voikukkakokkailusta. Jotain maukasta-blogista löytyy esimerkiksi voikukkaleipää. Meidän blogimme muut villikasviruuat löytyvät täältä.  
VOIKUKKAPIKKELSSI
noin 1 litra

1 pieni kukkakaali
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2(-3) kourallista voikukannuppuja (ja pieniä lehtiä)
1 dl väkiviinaetikkaa
4 dl vettä
1 rkl sinappijauhetta
½ dl sokeria
1 tähtianis
2 tl suolaa

Kerää tiukasti nupullaan olevia voikukannuppuja. Laita ne isoon vesiastiaan, jolloin hiekat ja muut roskat painuvat pohjalle. Nosta nuput pois vedestä.
Pilko kasvikset peukalonpäänkokoisiksi paloiksi.
Kiehauta kattilassa etikka, vesi ja mausteet.
Lisää kattilaan sipulit. Kiehauta uudelleen.
Lisää kukkakaalinuput ja kieheuta taas.
Lisää lopuksi kattilaan kesäkurpitsapalat ja voikukannuput (sekä voikukanlehdet).
Siirrä seos hyvin puhdistettuun lasipurkkiin.
Pikkelssi säilyy jääkaapissa pari kuukautta.


3 kommenttia:

  1. Luin jostain, että voikukan nuput voisivat toimia kapriksen tavoin. Olisiko makumaailmassa siihen vivahteita? Raaka-aineita löytyisi omasta takaa viljalti ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä niissä on samantapaisuutta. Skeptinen Jukkakin joutui toteaan tämän hämmästyneenä.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mahtavalta! Voikukkaa voisi käyttää niin monella tavalla, itse olen tehnyt toistaiseksi vain simaa. Laitankin tämän reseptin korvan taakse!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin