tiistai 1. heinäkuuta 2008

4-vuotissynttärit merenelävien kera

Rakas poitsumme täytti eilen 4 vuotta! Tänään pidimme sällin kaverikekkerit, johon valitettavan moni ei päässyt. Kesä on kiireistä aikaa, joten ehkä seuraavina vuosina kutsua tulee aikaistaa. Hauskaa oli nähdä paikallepäässeitä ja juhlia yhdessä isoa-pientä poikaamme!


Poika toivoi itse teemaksi "merenalaista elämää", varmaan pitkälti "Nemoa etsimässä"-leffan innoittamana. Tarjottavamme lasten kutsuille olivat seuraavanlaisia:



  • nakit mustekalamaisessa muodossa
  • kala- ja krokotiilikarkkeja
  • minisämpylöitä kalapuikonpuolikas-täytteellä
  • itsetehtyjä simpukkakonvehteja
  • vesimelonia
  • Domino-keksejä (kesälajitelma)
  • akvaariokakku jäätelöstä (HAH HAH HAA!!! Epäonnistui niin pahasti ettei siitä sen enempää)
  • artisokka-kinkku-herkkusienipiiras ja salaattia (aikuisille)Yritimme etsiä myös nugetteja merenelävien muodossa, mutta niitä ilmeisesti enää mistään löydy?

Nämä mainiot mustekalakaverit syntyivät nakeista. Ennen keittämistä alaosaan tehtiin viiltoja lonkeroiksi. Keittämisen ja pienen jäähdyttämisen jälkeen silmät ja suu taiteiltiin elintarviketussilla. Osa vekkuleista keitettiin sinisellä elintarvikevärillä värjätyssä vedessä, osa tavallisessa. Idea näihin lonkeroveikkoihin saatiin täältä (esim. toukokuun kohdalta).


Lisäys myöhemmin: Tällainen mustekalakakku tehtiin sukulaissynttäreille, jotka pidettiin vuokrasaunatiloissa Lokalahdella. Kermavaahto värjättiin siniseksi elintarvikevärillä, ja mustekala tehtiin marsipaanista.

14 kommenttia:

  1. ihanat tarjottavat :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hauskoja nuo mustekalanakit :)! Ja tosi upean näköisiä konvehteja. Onnittelut nelivuotiaalle!

    Mulla on synttärit myös sellaiseen kesäaikaan, että kaverit oli lapsuusaikaan aina lomailemassa ympäri Suomea. Niinpä kouluaikana, silloin kun kaverisynttärit oli erityisen tärkeitä juhlia, mun "synttäreitä" vietettiin aina nimipäivänä, joka on joulukuussa! Se oli kyllä kätevä idea äidiltä.

    VastaaPoista
  3. Huh, olipa vaikeaselkoinen toi äskeinen tekstini :D

    VastaaPoista
  4. Hienoja merenherkkuja! Paljon onnea pojallenne!

    VastaaPoista
  5. kiitokset onnitteluista! välitin ne eteenpäin.

    ja ekku ja rossana: kiitos kehuista!

    anna: konvehdit ei kyllä onnistuneet ihan kauhean hyvin, kun elintarvikeväri yhdistettynä Pandan valkosuklaaseen "kökötytti" (näin ammattitermiä käyttääkseni) suklaan. Fazrin valkoinen leivontasuklaa toimi paremmin, joskin laitoin elintarvikeväriäkin vähemmän. saitko joulukuussa sitten jouluaiheisia lahjoja? molemmilla siskoillani on samana päivänä joulukuussa synttärit (ikäeroa on kyllä 7 vuotta) ja he saivat monenmoista joulupukki-kamaa:(.

    rossana: oliko tuttu pöytäliina? oli PAKKO ostaa kun hoksasin, ja vielä alennuslaatikossa!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut pojalle! Ihania herkkuja :)

    VastaaPoista
  7. Hehee nyt vasta huomasin, ihailin niin kiinteästi tuota sinistä kokonaisuutta:) Mäkin ostin sen alennuslaarista ja se on vaan ihana <3. Hemtexissä taitaa kyllä olla ikuiset alennusmyynnit...

    VastaaPoista
  8. susa: kiitos!

    rossana: totta. aina tuntuu olevan ale- tuntuu toimivan tämä kikka joittenkin kohdalla ;D ajattelin josko se on vähän tyttömäinen, mutta kun poitsu itse kelpuutti liinan, niin ajattelin että antaa mennä. ja onhan se aivan passeli synttärijuhliin(kin)!

    VastaaPoista
  9. En ole ihan varma, en ainakaan muista saaneeni jouluaiheisia lahjoja! Toisaalta ajankohtakin on joulukuun alussa. Synttärimuistot on lähinnä jostain 3.-6. luokalta, ja silloin kaikki antoi toisilleen jotain päiväkirjoja ja kirjepaperia ja Tiimarin kynäsettejä vuodenajasta riippumatta :D

    VastaaPoista
  10. silloin sai ostettua lahjan vielä 5-10 markalla. nyt ei irtoa mitään kivaa edes 5 eurolla :(

    VastaaPoista
  11. Kirjepapereista tuli mieleen: Helsingistä ei meinaa millään löytää enää kirjepaperia, ei lapselle eikä aikuiselle. Ei mitään kaunista. Silloin kun olin pikkutyttö, oli vaikka mitä! Ja saa niitä nytkin muualta: Ranskasta, Englannista, Japanista.
    On jotenkin niin sääli, että täytyy mennä ulkomaille kirjepaperiostoksille.

    VastaaPoista
  12. hienoa että joku vielä kirjoittelee kirjeitä! itsekin tulee lähettettyä vähemmän kuin ennen, mutta joitakin silti. ja saamani olen säilyttänyt kaikki, ne ovat mukavia muistoja!
    millainen, sammakko, on mielestäsi kaunis kirjepaperi?

    VastaaPoista
  13. Hyppis, harvemminhan sitä nykyään käsin kirjoittaa, mutta välillä kuitenkin. Sitä on toisella lailla läsnä, kun lukee läheisen ihmisen käsialaa.

    Kaunis kirjepaperi... Oi, jos saisin näyttää! Japanissa on valtavan kauniita kirjepapereita, paperi on hyvälaatuista ja kuvitus usein eleganttia: aiheina luonto, vuodenajat tai vaikkapa humoristiset tapahtumat elämässä. Kauniiseen kirjepaperiin kuuluu myös kaunis kuori. Ranskalaisista ja brittiläisistä kirjepapereista pidän myös, niissäkin saattaa olla hyvin kaunis kokonaisuus. Kummitytölle ostin viimeksi ranskalaista keijukaiskirjepaperia. Niihin ei kuulunut kuoria, sillä kirje taitellaan siten että siitä muodostuu samalla kuori. Sulkijoina oli keijukaistarroja.

    Pikkuisena tyttönä kirjoitin paljon kirjeitä, ja hauskinta oli kun joskus niihin painettiin oikea sinetti!

    Hyppysellinen ja Pastapää, blogissani on teille tunnustus :)

    VastaaPoista
  14. kiitos tunnustuksesta! kaikenlaisia timangeja on aina ilo saada, piristävät kummasti päivää!

    lapsena nuo kirjepaperit olivat ihan ykkösiä, josta sai taiteltuna kuoren. itselläni oli pari vihkollista sellaisia.

    täytyykin kuljeskella Japanissa silmät auki myös kirjepapereille!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin