lauantai 27. syyskuuta 2008

Kuhasaltimbocca ja peruna-mozzarellagratiini

Prinsessakeittiön Veera teki tiistaiaamulla telkkarissa kuhasaltimboccaa . Ja voi jukra miten helpolta ja herkulliselta se näyttikään! Itsetekemälläkin se oli sitä, joten suosittelemme!

kuhafile
ilmakuivattua kinkkua
tuoreita salvianlehtiä
suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen

Mausta kuhafilettä suolalla ja pippurilla. Asettele päälle salvianlehdet ja sen päälle ilmakuivattu kinkku (prosciutto). Kippaa file päällisineen varovasti voiselle pannulle kinkkupuoli alaspäin ja paista muutama minuutti. Mausta tässä toinen puoli fileestä suolalla ja pippurilla. Käännä kalafile ja paista taas muutama minuutti. Ihastele samalla kinkun läpi kuultavia kauniin soikioita salvianlehtiä ja mieti samalla miltä ihana ruoka tulee pian maistumaan...

Mutta jotta olisimme epäloogisia, olet tietysti jo laittanut perunavuuan uuniin ja otat sen nyt sieltä kalaa paistaessasi :). Seuraava ohje on Anders Walberg:n kirjasta "Perunaherkkuja". Ja herkkua olikin. Sopi mielestämme oikein hyvin italialaisittain valmistetun kuhan parina, kun lisäkkeenä oli vielä raikasta vihersalaattia.

½ kiloa eli noin 6 perunaa
1 dl maitoa + 3 dl ranskankermaa TAI koko 4 dl ranskankermaa
suolaa
pippuria
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
250 g mozzarellaa
voita voiteluun
tuoretta basilikaa päälle
Raasta kuoritut perunat. Sekoita tähän (maito ja) ranskankerma. Omaan makuuni ruoka oli inan verran liian hapan, koska laitoimme purkintyhjennyssyistä koko nesteen ranskankermana. Voipi olla että maitodesi olisi tasoittanut makua. Mausta seos pilkotulla valkosipulilla, suolalla ja pippurilla.
Leikkaa sipuli ja juusto ohuiksi viipaleiksi.
Voitele vuoka ja lado aineet keroksittain niin että mozzarella tulee päällimmäiseksi.
Paista 200 asteessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Meillä vuoka sai mukavasti väriä jo puolentunnin jälkeen, mutta perunat olivat vielä hiukan raakoja. Joten ei kun takaisin uuniin hetkeksi. Itse olin hämmästynyt ettei raaste muussantunut uunissa, vaan piti muotonsa ja purutuntumansa kivasti.

Asettele pinnalle basilikaa juuri ennen tarjoilua. Kaunistaa tylsännäköistä vuokaa sekä antaa hyvää makua.



Pian päästään syömään...!

4 kommenttia:

  1. Miten kaunis kattaus!
    Ja ihanan nakoista ruokaa!

    VastaaPoista
  2. kiitos kovasti susa! pidän itsekin kovasti noista kaita- ja lautasliinoista. lila väri on syvän kaunis.
    ja ruoka kyllä oli hyvää! oikein sopivaa viikonloppuruokaa.

    VastaaPoista
  3. Tuota kuhasaltimboccaa pitää kokeilla

    VastaaPoista
  4. arleena suosittelen lämpimästi! kuhasaltimboccassa pääsivät oikeuksiinsa kaikki osaset: prosciutto, salvia ja itse kala.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin