sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Lasagne pitkän kaavan mukaan

Jos sinulla on aikaa ja haluat nähdä vaivaa ruuan eteen, tee lasagne pitkän kaavan mukaan. Tässä lasagnessa kaikki tehdään itse ja rauhassa. Ensimmäisen kerran tein tämän ruuan kun nuorimmaisemme oli pariviikkoinen - joten kyllä se ruuanlaitto pidemmän kaavan mukaan onnistuu lapsiperheessäkin.

Aloita homma BOLOGNESE kastikkeesta (jauhelihakastike). Tarvitaan:

400 g jauhelihaa
1 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
pari sipulia silputtuna
muutama valkosipulinkynsi silputtuna
porkkana pieninä palasina
suolaa ja mustapippuria
1 1/2 dl punaviiniä
1 1/4 dl maitoa
1 prk tomaattimurskaa
1 laakerinlehti
timjamia

Kuumenna padassa tai kattilassa voita ja oliiviöljyä. Paista sipuleita ja porkkanaa muutama minuutti tai kunnes sipulit alkaa kuultaa. Lisää jauheliha ja paista kunnes se on saanut väriä. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Kaada sekaan punaviini ja kiehuta kunnes punaviini on haihtunut. Lisää maito ja kiehuta kunnes neste on haihtunut. Lisää tomaattimurska, laakerilehti ja timjamia. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin tunti. Tai kaksikin mikäli on aikaa.

Tee TUOREPASTAA tämän ohjeen mukaisesti. Älä leikkaa tietenkään pastaa nauhoiksi vaan jätä levyiksi. Itse asiassa leikkaa levyistä valmiiksi kaupasta saatavien kuivien lasagnelevyjen kokoisia. Tuorepasta täytyy sitten käsitellä lasagnea varten. Eli kuumenna isossa kattilassa vettä kiehuvaksi ja ota viereen kulhoon kylmää vettä, sekä levitä pöydälle leivinliina. Keitä lasagne levyjä muutama kerrallaan noin 30 sekuntia ja nosta ne heti kylmään veteen. Anna olla kylmässä vedessä myös 30 sekuntia. Nosta lasagnelevyt sitten leivinliinan päälle kuivumaan.

Valmista seuraavaksi BECHAMEL-kastike. Siihen tarvitset:

7 dl maitoa
100 g voita
75 g vehnäjauhoa
suolaa, valkopippuria ja mustapippuria

Kuumenna voi kattilassa ja heitä jauhot sekaan. Sekoita ja anna seoksen paistua hetki, mutta varo ettei jauhot ala ruskistua. Anna lieden olla suht miedolla lämmöllä. Lisää pari desiä maitoa ja sekoita seos tasaiseksi. Lisää maitoa vähissä erissä edlleen ja sekoita kastike aina tasaiseksi. Kun seos on tasaista ja kaiki maito on sekoitettu, anna kastikkeen kiehua hiljalleen muutama minuutti. Varo ettei maito kiehahda yli, eikä kastike pala pohjaan. Siirrä sitten kastike syrjään odottelemaan lasagnen kokoamista.

Raasta vielä 100 g  PARMESANIA ja aloita sitten lasagnen kokoaminen vuokaan.

Aloita ohuella bolognese-kastike kerroksella. Laita yksi kerros tuorepasta lasagnelevyjä, joiden päälle kerros bolognese-kastiketta, bechamel-kastiketta ja hiukan parmesan-raastetta. Jatka samoin noin kolme tai neljä kerrosta, riippuen vuokasi koosta ja kastikkeiden riittävyydestä. Viimeisen lasagnelevy-kerroksen päälle tulee pelkkää bechamel-kastiketta. Vielä pinnalle parmesan raastetta ja muutamia voinokareita. Paista lasagnea 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna lasagnen levätä noin viisi minuuttia ennen tarjoilua.
Nam, hyvää on ja vaivan arvoista.

12 kommenttia:

  1. Hmm, tulipa sopivaan saumaan, sillä tehtiin juuri tuorepastaa ja samalla lasagnelevyt tiistaita varten. Laitettiin pakkaseen odottamaan. Mutta enpä olis tiennyt, että ne pitää esikäsitellä lasagnea varten, onneksi tuli tieto ajoissa :-)

    Tosin muuten ajattelin tehdä lyhemmän kautta enkä jauhelihasta, mutta ohjetta en ole vielä kaivellut. Kuulostaa upealta tosin tuo versio!

    VastaaPoista
  2. En ole aivan varma pitääkö niitä esikäsitellä mutta eräässä Italia-kirjassa näin vinkattiin. Kauan tuorepasta säilyy pakastimessa? Oletteko muuten "säilöneet" tuorepastaa, kuivaamalla, kelmuun käärimällä, tms? Olemme tähän asti aina käyttäneet tuorepastan heti.

    VastaaPoista
  3. No täytyy pohtia kuinka sitten tekee, vaikea kuvitella, että ihan kamalan pieleen meni käsitteli tai ei. :-)

    Pakastamisessa ollaan ekaa kertaa liikkeellä, yleensä on mennyt samoin tein. En tiedä kauanko säilyy, mutta oliko työväenopiston pastakurssillakin ohjeistettu pakastamaan. Ja kuivaaminenhan onnistuu, jos on riittävästi tilaa roikutella pastat kuiviksi... Vaan sitäkään ei olla kokeiltu, tuorepasta on tuorepastaa. ;-)

    Onko muuten teillä kokemusta erilaisista tuorepastataikinoista? Esim. muiden kuin durum-jauhojen käyttämisestä, punajuuresta, tomaatista tms. maustajana... ? Pähkinäähän taikinaan voi ainakin käyttää. Pohdin vain, saisiko speltistä väännettyä itse makaruunia.

    VastaaPoista
  4. ei olla kokeiltu muita jauhoja durumin lisäksi.

    salamahaasteessa maustettiin pastaa vaniljalla, mutta eipä tuo paljoa meidän siemenmäärällä maistunut. kiva pilkutus tuli kyllä!:) Punajuurenlientä on jemmassa värjäystä/maustamista varten, samaten haluamme testata mustekalaa. Huomasitko että Prinsessakeittiön Veera on metsästänyt sitä Stockalle?

    VastaaPoista
  5. Huomasin kyllä musteen, mutta en ole varma, haluanko metsästää sitä omaan keittiööni :-D

    VastaaPoista
  6. muuli mikäs siinä musytekalan musteessa tökkää? minusta musta pasta on hienon dramaattisen näköinen ja aavistuksen verran merellisen makuinen.

    VastaaPoista
  7. Meillä on tehty monenlaisista jauhoista pastaa.
    Parasta on melkeinpä sekoitus, jossa vehnäjauhoja ja valmiiksi maustettua pizzajauhoa sekaisin (muistaakseni Myllyn Paras on valmistajana)
    siitä tulee ihanan notkeaa taikinaa ja voi maustaa lisää ihan millä haluaa.
    Pinaatti on ihanaa, basilika, timjami ja jopa tryffeliöljyäkin olen pari kertaa laittanut. Aivan loistavaa sekin!

    VastaaPoista
  8. Kiitos näistä vinkeistä Anonyymi! Mitä laitoit pastan kanssa tuolla tryffeliöljykerralla, ettet saanut herkkää makua peittymään?

    VastaaPoista
  9. Kiitos hyvistä vinkeisät, kävin täältä lainaamassa tuon perusohjeen omaan blogiini :)

    VastaaPoista
  10. Tämä on edelleen ihan paras lasagneohje ja taas perhe kysyi, että voitko sä äiti tehdä sitä maailman parasta lasagnea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompas kiva kuulla! Kiitos kun näpyttelit palautteen!

      Poista
  11. Hei. En ole esikäsitellyt pasta levyjä, ja tulee ihanan suussasulavaa lasagnea. ����

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin