sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Naamiaiskekkerit




Tulen pian siirtymään 30-vuotiaiden kastiin. Oli siis aika järjestää aikuisten synttärit kaveriporukan kesken. Juhlimme teemattomilla naamiaisilla, joten vieraita saapui sarvet päässä, letit ojossa ja karvat kondiksessa. Jotain vihiä voi saada ylläolevista kuvista, joissa muutamia vieraita.

Juhlien koristeena toimivat pilttipurkkiin asetellut marjaisat puolukanvarret. Punainen väri toistui lautasliinoissa ja pöydän keskelle asetelluissa kaitaliinoissa. Simppeliä ja kaunista, tykkään! Sytytimme pikkuliekit Iittalan punaisiin ja harmaisiin Kivi-tuikkuihin. Erityisen kauniina koristeina pidin oliiviveneisiin aseteltuja puolukanvarpuja, jotka koristivat tarjoilupöytää.

Kekkereiden oli tarkoitus olla juomapainotteiset kuitenkaan ruokaakaan unohtamatta. Juomana meillä oli jääteeboolia ja Kaaron kartanon boolia, erimerkkisiä oluita, viiniä sekä yksittäisiä pulloja viinakaapista. Myös limuja oli tarjolla.

Pääruuaksi valitsimme helposti valmisteltavan pastavuuan. Juhlistimme sitä hiukan lisäämällä osaan mozzarellaan, osaan Aurajuustoa. Koska pääruokamme oli näin arkinen, halusimme alkupaloista hienommat. Kun vanhempani ystävällisesti auttoivat omilla bravuureillaaan, saimme alkupaloiksi Pastapään tekemää saaristolaisleipää, Äitini tekemää piimäjuustoa ja Isäni savustamaa hunajalohta. Jälkiruuaksi kahvin ja teen kera söimme maailman helpointa suklaakakkua: keoksi järjestettyjä suukkoja suklaapalareunuksella.

Edellisenä päivänä paistettua maltaisen maistuvaa saaristolaisleipää



Äidin pehmeää piimäjuustoa

Isän sitruunapippuroitua hunajasavulohta

Maailman helpoin suklaakakku suukoista ja suklaapaloista

Ohjelmassa oli saunomista, tanssia, seurustelua ja Pastapään yllätyksenä tekemä video minusta ja perheestämme. Tunteet sitä katsellessa liikkuivat naurusta kyyneliin - eikä vähiten kuvavalintojen ansiosta, jotka aina eivät olleet sitä edustavinta minua ;).

Iltapalaksi tarjosimme itsepyöriteltyjä pieniä lihapullia ja kaupan perunasalaattia.

Nautin koko päivästä ja illasta täysin rinnoin. Vieraat tuntuivat ja kuuluivat myös viihtyneen.

Aamupalaksi yöksi jääneille oli varattu karjalanpiirakoita ja munavoita. Myös juhlista jääneet rippeet katettiin pöytään. Nämä huuhdottiin alas vahvalla kahvilla ja limsoilla.

Tässä vielä HUIPPU-UPEAT lahjani. Jos sinun on vaikea keksiä lahjaideaa, nappaapa hyviä vinkkejä tästä:
  • shamppanjaa erityishetkeä varten
  • herkkukori jossa lahjansaajan mielimakuja ehkä uudenlaisessa muodossa. Saamassani nautiskelukorissa oli Fazerin ohutta suklaata kolmena eri makuna, suklaanaamio, ylellistä kaakaojauhetta, lautasliinoja, keräämäni kahviastiaston kakkulautasia, kynttilöitä
  • rahaa. Minulle kelpaa HYVIN, vaikka jotkut sanovat "tunteettomaksi". Setelit oli "korvamerkattu" itsensä hemmotteluun - toteutuu!
  • lahjakortteja Stockmannille ja Sokokselle sekä Beliziaan - ihanaa!
  • uusi reseptikirja italialaisessa hengessä
  • kotimme värimaailmaan sointuvia kynttilöitä
  • kolmikerroksinen tarjoiluastia täynnä- mitäs muuta kuin- suklaata!

SUURKIITOS
KAIKILLE UPEASTI PUKEUTUNEILLE IHANILLE YSTÄVILLE JA KAVEREILLE, JOTKA JUHLITTE KANSSAMME!
TEITTE ILLASTA UNOHTUMATTOMAN!

Vinkiksi vielä: täältä löytyy blogillinen juttua juhlimisesta Raunan tyyliin- Kannat kattoon!

19 kommenttia:

  1. Paljon onnea meidän kolmekymppisten joukkoon siirtymisestä! Tarjoilut näyttää hyvältä ja kattaus kauniilta. Mukavia lahjojakin olet saanut.:)

    VastaaPoista
  2. kiitos kmsu!

    kattaminen olisi tarjoilupöydän osalta ollut kauniimpi, jos siinä olisi ollut pöytäliina. kun sopivaa ei ollut päätin olla laittamatta mitään melkein-vaihtoehtoa. ja oikeasti - en usko että vaikutti juhlien onnistumiseen ;D

    tarjoilu maistui ja onneksi sitä riitti!

    lahjat olivat valtavan hienoja!

    VastaaPoista
  3. Hyvää synttäriä, hienot bileet!
    Älyttömän hieno tuo kolmikerroksinen tarjoiluastia, mä oon hinkunut tuollaisen perään jo kaksi vuotta. Tiesithän että sellaisesta diggaaminen on ilmiselvä aikuistumisen (eli keski-ikäistymisen)? :D

    VastaaPoista
  4. veera: miten keski-ikäistyminen kuulostaakin paljon pahemmalta kuin aikuistuminen... :D

    bileet oli hyvät! näistä kuvista välittyy ehkä turhan rauhallinenkin tunnelma, mutta ne onkin otettu melkein kaikki ekan puolentunnin sisällä ;)

    tarjoiluastia on siskolta, joka tuntee mun maun melko tarkkaan. tykkään itsekin siitä kovasti!

    VastaaPoista
  5. Hauskan oloiset juhlat. Onnittelut 30-kymppisten johdosta!

    Hauskaa myös, että juhlissa on keskitytty vieraisiin eikä juhlien aikana kokkaamiseen henki hieverissä keittiössä (asia, jota itsekin vielä opettelen). Jotkut ruokalajit voi tosiaan huoletta koostaa valmiista aineksista, ja silti tulee maukas ja onnistunut lopputulos.

    VastaaPoista
  6. Niin, ja kiitos vielä blogiin vinkkaamisesta. :)

    VastaaPoista
  7. kiitos rauna!

    juu, halusimme ehdottomasti keskittyä juhlimiseen, silti tinkimättä mauista. pääruoka nyt olisi voinut olla juhlavampi, mutta yli kolmenkymmenen ystävän ruokkiminen sisäfileellä ei oikein ollut mahdollista kun ne piti juottaakin ;)

    hyvää kannattaa vinkata!

    VastaaPoista
  8. Kosolti onnea täältäkin! Kolmikymppisenä on kivaa. ;)

    Ja kerrassaan kivat tarjoilut ja takuulla hauskat juhlat! Tuota hunajalohta tekisi mieli kokeilla saman tien itsekin, onko siihen mitään lisävinkkiä tai -ohjeistusta?

    VastaaPoista
  9. rosmariini kiitos! en yhtään epäile etteikö kolmikymppisenä(kin) olisi kivaa. itse en ainakaan ole saanut tästä mitään kriisiä aikaiseksi ;)

    hunajalohen ohjetta voin kysellä iltasella isältä. se on tolkuttoman hyvää!

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea! - tuota ikää saakin juhlistaa :) Juhlat kuulosti ja näytti kuvissa oikein suloisilta. ja tarjoilut oli kyllä erittäin houkuttelevat ..saaristolaisleipä, piimäjuusto... *nam* Olipa ihanasti esillä kaikki..

    VastaaPoista
  11. Kiitos Johanna!:)

    Juhlia pitää kyllä aina kun voi. Sitä paitsi me tykkäämme järjestää erilaisia kekkereitä ja kutsua porukkaa koolle!

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea!
    Tarjoilut nayttavat upealta!

    VastaaPoista
  13. kiitos sammakko! ei ne vieläkään myöhässä ole. olen vielä 29 vuotta melkein kuukauden.

    VastaaPoista
  14. Mitähän tässä lie käynyt kun huomaan, että melkein koko teidän syyskuu on jäänyt huomioimatta, vaikka muuten teidän arkistot olen mielestäni melko tarkkaan kolunnut tänne kerran löydettyäni. No, löytyipä nyt paljon uutta kivaa :)

    Rohkaistun vielä esittämään onnittelut syntymäpäivän johdosta Hyppysellinen! Yllä totesit lähes kuukauden itse päivään olevan, joten jos tämä ei sitten niin kauaksi osuisi...
    Mukava saada vähän ikäkäsitystäkin, sen haarukointi on aina haastavaa (vaikka eihän sillä mitään merkitystä ole). Itse huitelen vajaan vuoden verran sinua edellä ;) Onnea vielä!

    VastaaPoista
  15. kiitokset kovasti onnitteluisat petra! olet lähempänä kuin ehkä arvaatkaan...;)

    totta, ikiä on vaikea arvata blogien takana kuten mitään muutakaan. toisaalta ruokablogeja on hauska lukea ihan silläkin silmällä, mitä tietoja ihmisten elämästä tihkuu kokkailujen lomassa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin