sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

1-vuotias ruokablogi!


Blogimme täytti eilen vuoden. Tämä aika on mennyt hurjan nopeasti, niin kliseinen kun tuo sanonta onkin.

Olemme nauttineet tästä uudesta harrastuksestamme ihan hurjasti. Ruokaa on tehty ennenkin, samoin valokuvia on räpsitty aiemminkin, mutta nyt tähän kaikkeen on tullut ryhtiä ja mielekkyyttä paljon enemmän. Olemme tavanneet blogailun kautta ihania ihmisiä, joihin muuten tuskin koskaan olisimme tutustuneet. Keittiöömme on rantautunut vuoden aikana meille uusia raaka-aineita kuten mm. tofu, tuore pinaatti ja mirini - jäädäkseen. Olemme oppineet paljon kanssablogaajilta ja luotamme että näin tapahtuu jatkossakin.

On ollut ilahduttavaa saada kommentteja postauksiimme. Mukavaa että teitä kiinnostaa mitä keittiössämme puuhataan ja ilahduttavaa kun viitsitte kommentoida takaisinkinpäin!

Emme ehdi juhlistamaan tätä merkittävää päivää sen kummemmin, sillä perheemme on hajallaan pitkin Suomea. Siirsimme juhlintaan siihen päivään, kun upeat 100 000:n kävijän määrä tulee täyteen. Sitä odotellessa... :)

20 kommenttia:

  1. jep, onnea vaan yksivuotiaalle :) Meillä on vielä vähän matkaa;)

    VastaaPoista
  2. Onnea ihanalle ruokablogille! Minäkin olen paljon oppinut teiltä!

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon yksivuotis synttäreistä! Ja lämmin kiitos mielenkiintoisesta ja ilmeikkäästä blogista! Varsinkin Venetsia-osio on ollut sydäntäni lähellä ja herättänyt kaihoisia muistoja omasta Venetsia-vierailustani tammikuussa. Kenties tietämättämme törmäsimme tuon kanaalien kaupungin kujilla. ;)

    -Maija

    VastaaPoista
  4. Onnittelut! Täällä on lukijalle aina jotakin kivaa tarjolla.

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea! Tama on yksi lempiruokablogeistani :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin yhdyn onnittelijoiden joukkoon ja toivon lisää mielenkiintoisia ja maukkaita vuosia blogillenne :)

    VastaaPoista
  7. Onnea herkulliselle pienokaiselle!

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea myös meidän puolesta! Kovasti olemme sekä teidän kirjoituksista että useista resepteistä nauttineet :)

    VastaaPoista
  9. kiitoksia kovasti kaikille onnittelijoille! oli tosi mukavaa ja mietäylentävää lukea kommenttejanne nyt(kin) <3

    VastaaPoista
  10. Paljon paaaaljon onnea sinne! Teidän juttuja on ollut ilo seurata! myös minun lempiblogejani!

    VastaaPoista
  11. Risulinna: kiitos paljon. että oikein yksi lempiblogeista - olemme otettuja!

    VastaaPoista
  12. Myöhäiset onnittelut teille! Kun luin teidän postauksen niin tajusin, että vietän itsekin pian ekaa vuotta! Huh miten aika menee :D

    VastaaPoista
  13. Rossana: kiitos! äläs muuta virka. meistäkin tuntuu että aika on mennyt ihan siivillä!

    VastaaPoista
  14. Täällä olisi vielä yksi mattimyöhäinen onnittelija jonossa. :) Sen siitä saa, kun elää viikon ilman nettiä eikä ehdi sen jälkeenkään tutkimaan päivittyneiden suosikkiblogien listaa. Mutta ehkäpä nyt pääsiäisenä ehtisi lueskelemaan taas vähän blogejakin (vaikka kalenteri on täyttynyt uhkaavasti = hyvästi rennot laiskottelupäivät ja suunniteltu Lost-maraton?).

    Teillä on täällä kyllä niin paljon ruokajuttua, että aineistoa tuntuu olevan useammankin kuin yhden vuoden edestä. Mutta joka tapauksessa rutkasti yksivuotisonnea Sillä sipulille! <3

    VastaaPoista
  15. Roskis: kiitos kiitos!

    itsellekin on tuttua tuo, että jos ei heti pääse juttuja lukemaan, kertyy niitä viikossa melkoinen määrä. suosikkiblogeja kun on enemmän kuin linkkilista tuossa sivussa.

    juttuja on kertynyt juu vuoden aikana - tämä kun on niin innostavaa hommaa.

    kiitos vaan teillekin alkusysäyksestä!

    VastaaPoista
  16. Onnittelut yksivuotisesta taipaleesta myös Ketun keittiöltä!

    VastaaPoista
  17. kiitos kiitos Ketturouva! teillä konkareilla onkin jo enemmän matkaa takana, mutta olette kyllä ottaneet meidät hienosti joukkoonne. kiitos siis siitä!

    VastaaPoista
  18. Rosmariini: voi kauhistus! huomasin juuri että olen yllä kutsunut sinua tahattomasti Roskikseksi :O. tarkoitus oli tietysti sanoa Rosmis.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin