perjantai 6. maaliskuuta 2009

Kummallista mutinaa ja anjovispasta

On turhauttavan hankalaa yrittää yhdistää lasten säännöllinen päivärytmi päiväunineen, nähtävyyksiin tutustuminen ja uusien raaka-aineiden sekä ruokien kokeilu. Kaikkeen ei vain millään ole aikaa. Yleisen perherauhan ja viimeisten hermojen takia en ole valmis tinkimään lasten päivärytmistä.

Kiinnostuksen aiheemmekin ovat kovin erilaisia. Osa perheemme jäsenistä tykkää istua laudoilla jotka heijaavat ilmassa edestakaisin tai kiipeillä naruilla jotka eivät johda oikein mihinkään. Toiset taas haluavat töllöttää kirkkojen ja palatsien seiniä ja kattoja, sekä istua ihan paikallaan lasi pöydällä vaikka kuinka ja kauan. Onneksi sentään yhteisiäkin mielenkiintoisia juttuja löytyy, kuten merenranta valokuvauksellisine maisemineen, ”aaltoa karkuun” -juoksemisineen ja simpukoiden keräilyineen.

Älkääkä ottako tätä nyt valituksena. Tarkoitan tällä mutinalla vain että arjen, matkailun ja uusien raaka-aineiden kotikokkailun yhdistäminen on tosi haastavaa, mutta onneksi myös antoisaa.

Kiireeseen on onneksi keksitty hyviä ruokia. Mikä onkaan nopeampaa kuin pistää kala pannulle tirisemään ja couscousit kiehuneeseen veteen turpoamaan. Tai pilkkoa potut pieniksi ja keittää ne nopeasti vaikkapa nakkien tai edellispäivänä tehtyjen lihapullien seuraksi. Vaihtoehtona voi olla myös pyöräyttää pasta koko perheen iloksi.

Tässä on Pastapään oma versio Riomaggioressa haarukoidusta herrrrrkullisesta anjovispastasta. Spagetin maistuva seuralainen syntyi pannulla kädenkäänteessä pitkän vaporettoreissun päätyttyä onnellisesti koticallelle.
Pitkää pastaa
pieni purkki anjovisfileitä
tomaattimurska-purkki
sipuli
pari valkosipulinkynttä
mustapippuria
persiljaa
oliiviöljyä

Laita pasta kiehumaan. Valmista sillä aikaa kastike. Huuhtele anjovisfileitä hetki juoksevan veden alla jotta suurin suolaisuus huuhtoutuu pois. Kuullota sipulisilppua oliiviöljyssä kunnes ovat pehmenneet. Lisää murskatut valkosipulinkynnet ja tomaattimurska. Anna kiehua hetki. Siirrä kastike toiseen laitaan pannulla ja paista anjovisfileitä hetki. Mausta mustapippurilla ja sekoita kastike. Anjovikset ovat huuhtelusta huolimatta niin suolaisia että tuskin tarvitaan lisäsuolaa. Sekoita kastike pastaan ja annostele lautasille. Lisää annoksiin päälle reilusti persiljasilppua.

Olet varmasti miettinyt miten jätehuolto toimii Venetsiassa. No, tässä homma kuvitettuna. Ensin asukkaat laittavat aamulla roskapussinsa oven eteen, josta kaverit hakevat ne kärryillään. Kärryt tyhjennetään jätelaivaan. Kierrätettävät roskat (lasi, muovi, kartonki, ym.) haetaan omilla kärryillään tiettyinä päivinä




4 kommenttia:

  1. voin uskoa, että haastetta löytyy :) Ihanaa kuitenkin, että nautitte elosta ja olosta. Kaikkea ei voi saada heti, nyt ja joka päivä niin että kai se kieltäymys on sitä elämän ihanuutta sitten myös. Sitä paremmalle lasi punaviiniä maistuu kun edellisestä on pitkä aika :)

    VastaaPoista
  2. Lasten kanssa pitää aina sovitella sitä arkea, mutta ihanasti olette myös löytäneet niitä elämyksiä sieltä. Ansovispasta kuulostaa herkulliselta.
    Jännä tuo saarenne jätehuolto!

    Nauttikaa loppuajastanne siellä täysin tehoin!

    VastaaPoista
  3. "Joskus joutuu joustamaan" on muodostunut ihan motoksi lapsen tulon jälkeen ;) Ihanan kuuloinen pasta.

    VastaaPoista
  4. Nelle: totta! mitä harvoin saa, sitä osaa arvostaa. Täällä se näkyi esimerkiksi siinä kun kävin yksin tutustumassa palatsiin Pastiksen ja lasten ulkoillessa toisaalla. Oli miellyttävää ihastella rauhassa kaikkea kaunista ja piipahtaa sen jälkeen vielä rauhassa istumaan kahville. Näitä hetkiä en osannut arvostaa näin suuresti ennen.

    ja sitten on taas ihana telmiä muksujen kanssa!

    Yaelian: ja onhan se lastenkin kanssa olo myös elämyksiä ja nauttimista täynnä. toisinaan vain kaipaa jotain muutakin kuin puistoa ja leluja. äitinä varmaan tiedät :)

    mekin pidämme jätehuoltoa jännänä. ajattelin erityisesti sinua tätä "loppukevennystä" rukatessamme, sillä etkös sinä ollut jätevastaava siellä?

    ja kyllä - pasta maistui loistavalle! edellisen satsin Pastis teki kaloja liottamatta ja silloin ruoka oli kyllä liian suolaista.

    nemo: totta, joustaminen on toinen nimeni ;).onneksi joustamisen myötä saakin paljon!

    pasta oli hyvää, helppoa ja edullista - arkiruokaparhaimmistoa siis!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin