sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Turkkilaista Viagraa ja muita herkkuja Istanbulista

Piipahdin Istanbulissa, tuossa puoliksi Eurooppalaisessa, puoliksi Aasialaisessa kaupungissa. Kaupunki oli tunnelmaltaan vilkas suurkaupunki, mutta korkeuseroista johtuen kuitenkin ilmeikäs. Liikenne on paikoin yhtä kaaosta, kuin sekoitus Italialaista kohellusta ja Intialaisten riksataksien torvensoittoa. Välillä kajahtivat ilmoille ylistyslaulut moskeijoista, toisaalla taas katukauppiaiden iloiset myyntilauseet. Turkkilaiset tuntuvat olevan kauppiaskansaa. Pikkuruisia liikkeitä on joka puolella ja joillekin kaduille syntyy yllättäen kauppoja, kun suurien kassien ja jätesäkkien sisällöt avataan maahan maton päälle kaupattavaksi. Yksi kaveri huutaa jotain ja kujakauppiaat lähtevät kuin talkkari jäiseltä katolta. Ilmeisestikään myyntiluvat eivät ole kaikilla ihan asianmukaisia.
Turkkilaista ruokaa ajateltaessa minulle tulee ensimmäisenä mieleen kebabit. Kun Suomessa on jokin liiketila tyhjänä, ei aikaakaan kun siihen jo viritellään iloiset neonväriset Iskender-mainokset ja uusi kebab-ravintola on jälleen avannut ovensa. Kebab on kova juttu myös synnyinsijoillaan Turkissa. Jokaisesta ravintolasta saa kebabia jossain muodossa. Kebab-käsite tuntuu olevan vielä laajempi kuin mihin Suomessa on tottunut. Kebab-ravintolat ovat yleensä monipuolisia buffetteja, joista voit valita haluamasi kokoelman tai toisaalta tilata listalta valmiin annoksen.
Wikipedia tietääkin kertoa että kebab voi tarkoittaa mitä tahansa paahdettua naudan- tai sian- tai lampaanlihaa tai kanaa, ja kebablajeja on useita. Seuraavissa kuvissa näkyvät hinnat ovat Turkin Uusia Liiroja, jonka arvo oli nyt noin suhteessa 1 eur = 2 turkin liiraa.


Iskin kiinni perusiskenderiin, sillä se toimii aina. Iskender-aterian resepti on aika simppeli. Alkupalana tarjoillaan leipää mauste-paprika-tomaattiseoksen kanssa. Itse Iskender pitää sisällään paahdettuja leivänpaloja, päällä kebab-lihaa, hiukan ranskalaisia, tomaattia, paahdettu turkinpippuri ja partaäijää. Yksinkertaista mutta toimii.


Istanbulin yksi merkittävimpiä nähtävyyksiä on Spice Bazaar, Maustebasaari, joka tunnetaan myös nimellä Egyptiläinen Basaari. Se sijaitsee keskeisellä paikalla Eminöny kaupunginosassa, johon on hyvät kulkuyhteydet junalla, bussilla, ratikalla ja jopa laivalla.

Maustebasaarin tuoksu on valloittava, mutta muuten toiminta on kuin basaareissa kuuluukin: toinen toistaan kovempaa huutelevia kauppiaita, vaikka kaikilla on lähes sama tarjonta. Tarjolla on luonnollisesti mausteita laidasta laitaan.


Tarjolla on myös lukuisia erilaisia oliiveja ja muita lisukkeita:


Jotain joista ei ole mitään käsitystä:


Ja lopulta, aika moni kauppias tarjosi Turkkilaista Viagraa. Kysyin mitä ihmettä se on. Myyjä kehui, että tämän avulla tiedossa olisi viisinkertainen nautinto yöllä. Muuta selitystä ei koskaan tullut.

Istanbul toi jotenkin mieleen minulle Lissabonin: meren läheisyys, korkeuserot ja kuumuus, noin muutamia mainitakseni. Kaikelleen ihan mukava paikka. Seuraavassa postauksessa tarinaa tuliaisista.

7 kommenttia:

  1. Sie se kerkiit joka paikkaan ;) Ei vaiskaan, on aivan ihana lukea näitä sun matkajuttuja. Oikein tulvahti mieleen Istanbulin tuoksut! Siitä on kamalan kauan kun itse kävin siellä... Mutta yksi ruokajuttu on jäänyt mieleen. Pitää joskus postata. Mitä muuta söit? Entä näit? Kerro lisää!

    VastaaPoista
  2. Työni puolesta pääsen reissaan jonkin verran. Ruuat oli pääasiassa työnpuolesta ja ne oli aika länsimaisia. Joten en niistä postaile sen kummemmin. Illalla kävin kokeileen kebabeja ja joitain paikallisia ravintoloita. Nekin oli työporukassa, joten en suuremmin heilunut kameran kanssa.

    Teen kuitenkin toisen postauksen tuliaisista ja nähtävyyksistä. Toivottavasti ne tuo pinea mieleesi lisää muistoja!

    VastaaPoista
  3. Hahaa, niinpä tietenkin! Sinähän se siellä olit Istanbulissa, eikä Hyppysellinen ;) Yön tunneilla ei oikein osaa yhdistellä asioita... Piti silti sanomani, että tuo basaarikuva, jossa myyjät ovat lähdössä lipettiin, on tosi mainio.
    Turkin on joskus sanottu olevan Kiinan ja Ranskan veroinen kulinaristimaa, minkä voi hyvin kuvitella kun katselee tarjontaa.

    VastaaPoista
  4. Maustevuoret ym. näyttivät valtavilta, samoin oli Marokon Marrakesissa.
    Näytti viagrapötköt jotenkin herkullisilta, vaan sisältö ei selvinnyt.
    Mielenkiintoinen paikka.

    VastaaPoista
  5. arleena: minustakin Istanbul näyttää mielenkiintoiselta. saas nähdä menemmekö sinne joskus yhdessä Pastiksen kanssa.

    VastaaPoista
  6. Turkkilainen viagra näyttää minusta epäilyttävästi baklavalta... Kyllä siinä energiaa ainakin piisaa lemmentöihin, hunajaa ja pähkinöitä. :)

    VastaaPoista
  7. baklava ei olekaan tuttu juttu- täytyy tutustua aiheeseen lähemmin jos sen tarve joskus tulee ajankohtaiseksi ;)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin