keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Söimme nautaa, jonka kieli painoi reippaat 1300g

Ai mistäkö tiedämme? No, koska jokaisen pitää kysyä lihatiskiltä nautaa ostaessaan: "Ja minkähän painoinen kieli tällä eläimellä on ollut?". Tieto on aivan yhtä oleellinen kuin missä ja millaisissa oloissa nauta on kasvanut, millä sitä on ruokittu tai missä teurastettu.

Hmmm...tai sitten vain tuli kokattua naudan kieltä. Ja kyllä oli hyvää! Napostelin ohuen ohuita suikaleita miestä kotiin odotellessa ja mietin että menisivät varmaan salaatinkin seassa näin. Tai kuten possunkieltä testatessamme Olga kommenttilååtassa vinkkasi, leikkeleenä leivän yllä. Kielenliha on todella tiivistä, mutta pehmeää. Paistoimme yhden kielipalan paljaaltaan, mutta tykkäsimme paljon enemmän leivitetystä versiosta. Sinappi-jauhokuorrutetussa keitetyn lihan makun hävisi ja suutuntuma mielenkiintoistui rapsakan pinnan ansiosta. Lapset eivät tykänneet, taaskaan.
Käyttämämme kieli oli reippaan 1300g painava, joten ihan mistään pikkupalasta ei ollut kyse. Kuvassa kielen ehkä hiukan rujoakin ulkonäköä pehmentämässä varsiselleri, porkkana ja uusi värikäs rannekoruni. Pakastimme loppukielen kahdessa palassa, jotta sitä voi tarjota vaikkapa erikoisempana alkupalana.

KIELEN VALMISTUS LYHYESTI
:
(seikkaperäisempää ohjeistusta vaikkapa Siskot kokkaa-blogista, josta meidän kielikeittelymme sai innostuksenalkunsa)

päivä 1: Laita ylimääräisyyksistä siivotut kielet iltasella likoamaan vesikippoon jääkaappiin. Vaihda vesi vielä ennen unille menoa.

päivä 2: Keitä kieliä vihanneksien ja mausteiden kanssa pari tuntia. Hulauta liemeen kielien lisäksi kuorittuna ja pilkottuna 2 porkkanaa, 2 sipulia, 4 valkosipulin kynttä, 5 laakerinlehteä, 1 rkl kokonaisia valkopippureita ja 2 rkl karkeaa merisuolaa. Laitoin itse tällä kertaa myös varsiselleriä.
Nylje keitetyt kielet. Naudankielessä pinta on possua huomattavasti paksumpi ja nautinnollisen helppo kuoria pois. Kietaise kieli kelmuun. Aseta kelmuttu kieli painon alle. Kuvassa mykkyrässä keitetty kieli majailee myös mykkyrässä kattilan sisällä painon alla. Säilyy kuulemma tässä olomuodossa jääkaapin viileydessä 5 vuorokautta. Voi myös pakastaa.

Säilytä siivilöity keitinliemi lihaliemikäyttöön.
päivä 3: Loppuvalmista kielisiivut vaikkapa leivittämällä ne ensin ja paistamalla sitten pannulla voissa muutaman minuutin. Nellen käyttämä sinappi-jauholeivitys oli ainakin maistuva! Meillä mentiin nyt Dijon-sinapin ja korppujauhojen voimalla.
Kieli haarukoitiin napaan oikein maistuvan tomaattisen papumuhennoksen kera, mutta siitä lisää ensi kerralla.

5 kommenttia:

  1. Eipä tähän sitten mitään lisättävää :)

    VastaaPoista
  2. Aika veikeä tuo viimeinen kuva, jossa näkyy kielen rakenne keitettynä! Ja aivan järkyttävän iso tuo kieli!!! Tiesin, että naudan kieli on iso, mutta noin jumalaton! Pointsit teille näistä kokeiluista broilerinsydämineen päivineen! + siitä, että teidän lapsetkin maistelevat. :)

    VastaaPoista
  3. Rispektiä täältäkin, kun jaksatte kokeilla hiukan erikoisempia juttuja.

    En mäkään kielestä lapsena älyttömästi tykännyt kun söin sitä tietämättäni seisovasta pöydästä. Pitäisi varmaan päivittää makukokemus tältä osin.

    VastaaPoista
  4. Sohvi: minustakin on kiva että lapset maistelevat, vaikka sanommekin heille mitä lautasella on. paitsi että sanomme "lehmän kieli", tuskinpa nauta oikein aukeaa.

    JasuKokki: suosittelen päivittämään! kaippa sitä kieltäkin voi valmistaa monella tavalla. tuo leivitetty oli ainakin helpostilähestyttävä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin