tiistai 4. toukokuuta 2010

Sano juusto!

Toisinaan blogeissa tulee sattumalta esille samoja asioita, ihan suunnittelematta ja ilman tuotelahjoituksia. Taannoin (en edes selailemalla muista milloin) teimme koko ajan samoja ruokia Pastanjauhajien kanssa tai ainakin postailimme niitä ilmoille yhtä aikaa. Nyt kävi taas hauska yhteensattuma, kun Kulinaarimurulan emäntä omalla facebook-sivullaan kehui Mimolette-juustoa. Mekin maistoimme moista nyt vappuna ensimmäistä kertaa.

Mimolette oli silmiini hurjan kaunis niin väriltään kuin ulkokuoreltaan, siksi se valikoituikin tiskiltä mukaani kokeiltavaksi. Maku ei yltänyt kyllä meillä kehuttavalle tasolle. Juustossa ei silti ollut mitään vikaa, se ei vain hetkauttanut meitä suuntaan eikä toiseen.
Tämä juusto sen sijaan on tällä hetkellä suurta herkkuani! Se on Jukan löytö, Wyke Farmsin luomucheddar Briteistä. Maku on pehmeä ja luonteikas. Juusto sopii niin herkuttelutarjottimelle kuin aamuleivälle kuin suolakeksien ylle kuin ihan-vain-sellaisenaan-höylättynä...Viimeksi ostin juustoa suuren suuren kimpaleen, mutta Jukka ryökäle oli huomaamattani mennyt raastelemaan sitä lasagnen sekaan. Ei niin että lasagne olisi siitä kärsinyt, mutta minä ehkä pikkuisen kun sitä ei jäänytkään enää kuin kikare nautiskelukäytöön...

Juustojen ostopaikkana oli Hakaniemen Hallin Lentävä Lehmä. Sieltä saimme ystävällisen palvelun ja herkkujuustojen lisäksi myös kehuja lastemme käytöksestä. Ja lapset saivat istahtaa ihanan keltaisille, juustoreikäisille jakkaroille.

4 kommenttia:

  1. Minäkin ostin mimolettea sen houkuttelevan ulkonäön vuoksi, mutta ei se suosikiksi noussut. Kertoivatko Lentävästä Lehmästä mihin tai miten sitä kannattaisi käyttää?

    VastaaPoista
  2. Kyselin uutuuksia ja herkuttelujuustoja - siihen tarkoitukseen tarjosivat tätä. En kysellytkään sen enempiä.

    "Mimolette is excellent on the cheese board but can also be used in canapés and for grating." sanotaan täällä http://www.teddingtoncheese.co.uk/acatalog/de353.htm

    VastaaPoista
  3. Ihan tällä lyhyellä bloggauskokemuksella täytyy sanoa, että todella uskomatonta kuinka yhtääkkiä aina huomaa, että jaaha, tätähän on just kaikki muutkin tehny. Eikä ainoastaan kanssabloggaajat vaan kun tein esim ihka ensimmäistä bloggaustani porokeittoa, niin sitten viikon sisällä huomasin, että samantyyppinen resepti oli Glorian ruokaviini-, sittem anna-lehdessä ja sitten se hyppäs vielä silmille kirjastostani lainaamasta keittokirjasta...

    VastaaPoista
  4. Nanna: Näin siinä monesti käy. Joskus kyllä mietin, että voihan joku pompata silmille siksikin että se itselläkin on pinnalla. Muuten asiaa ei ehkä noteeraisikaan.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin