maanantai 23. elokuuta 2010

Lontoon herkkumuistoja - mind the gap, please! 1/3

Jalkojasärkevät, mutta sitäkin herkkukylläisemmät terveiset Lontoosta! Nautiskelimme kahdestaan Jukan kanssa pitkän viikonlopun merkeissä syöden ja vähän juodenkin. Lapsemme nauttivat elosta Mamman luona, jossa oli herkuteltu esimerkiksi maksalaatikolla ja vadelmilla suoraan puskista. Siis kaikki voittaa tilanne.

Tämän postauksen kuvat ovat Borough Marketista, jonne osasimme suunnata Chez Jasun kehoituksesta. Onneksi, sillä kauppahallityyppinen paikka oli aivan uskomaton. Luulenpa että pelkkien maistiaisten voimalla olisi jaksanut pitkälle, jos kaikkea tarjottavaa olisi käynyt närppimässä. Pyörittelimme monesti päitämme kaiken sen yltäkylläisyyden ja ihanuuden keskellä - miksei Nummela Cityssä ole tällaista paikkaa?!

Viikonlopun aikana opimme, että Chantarelle on suppilovahvero ja Girolle taas kanttarelli. Nuo valtavankokoiset valkoiset sienet ovat nimeltään Puffball (Calvatia gigantea).
Viiniä tynnyristä (omiin) pulloihin.
Suklaata jos jonkinmoista.
Ruho leikattu takamustyylisesti.
Pakko oli selvittää mitä on Cob nuts.
Piiraita
Yhdessä putiikissa oli tarjolla pari tällaista hyllyllistä erilaisia oluita...
...joiden joukosta löysimme iloksemme Suomenkin edustettuna.
Lihaa tiskissä
Koimme suuren ahaa-elämyksen, kun näimme serranoa leikattavan fileerausveitsellä. Olemme jostain syytä aina ajatelleet ilmakuivattujen kinkkujen ohuenohuiden siivujen vaativan konetta. Näin viisastuneena seuraava Italian tuliainen on varma: jalka.
Stichelton, pastöroimattomasta maidosta tehty sinihomejuusto. Jukka piti tätä herkkuna!
Parmesaania sai kojulta jos toiseltakin, myös niinkin vanhaa kuin 42 kuukautta. Oi mikä makuelämys!
Comtekiekko
Nämä oliiviöljytytöt kertoivat hyvin intohimoisesti ja selkeästi edustamansa kreikkalaisen oliiviöljyn valmistuksesta, etenkin prosessissa käytetyn lämpötilan vaikutuksesta terveysvaikutteisiin.
Oliveologyn öljyjen makuero oli helppo aistia tässä maistatuksessa. Päädyimme ostamaan 180 C öljyä. Sarjassa oli myös mielenkiintoisia öljyjä, joihin oli saatu yrttien makua puristamalla esimerkiksi timjmia ja appelsiinia samaan aikaan oliivien kanssa.
Sienipatee oli ihan uskomattoman hyvää. Emme saaneet häntä kuitenkaan matkaan jääkaapin puutteen vuoksi. Sääli. Silkkisiä, kermaisen ihania sienipateen ohjeita otetaan vastaan.
Pöllökeksejä - kekseliään yksinkertainen, mutta suloinen ulkoasu. Mausta ei tietoa.
Suht houkuttelevan näköisiä, eikö?
Mereneläviä. Razor clams eli huotrasimpukoita valmistimme taannoin Venetsiassakin, mutta onnistumisprosentti ei ollut ihan tyydyttävä joten reseptoimatta jäi. Mielenkiintoinen otus kuitenkin.

Vedellä täytetyt muovipussit on tarkoitettu pitämään kärpäset loitolla.
Osterineitsyyskin meni tällä reissulla Richard Hawardin kojulla, jossa miehet terävine veitsineen avasivat moisia liukuhihnamaisesti.
Parempaa kuin ulkonäkö antaisi olettaa, mutta ei nyt mitään superherkkua. Me nautimme osterimme sitruunapuserruksen kera.
Veggie Table:n esillepano oli vahvoine väreineen kauniin harmoninen. Tykkään hurjasti puualustoista! Pidän myös siitä, että Borough market tarjosi nautittavaa hyvin erilaisista asioista pitävälle.
Myös erilaista makeaa oli myytävänä.
Nämä reilun nyrkin kokoiset marengit olivat upea näky!
Luomutuotteet olivat Borough Marketilla kokonaisuudessaan hyvin edustettuina.
Lontoossa muovikaan ei ole muovia, vaan kompostoituvaa jätettä. Ja siideri oikeasti omenaista!

Lisää Lontoon tunnelmia tulossa piakkoin.


11 kommenttia:

  1. Borough Market on ihana!

    Lontoossa myös SoHon China Townin ruokakaupat ovat mielenkiintoisia koluttavia. Sieltä kannan yleensä ison määrän mausteita sekä aina jotain uutta ja kummallista jonka olemus saattaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Viimeksi toin ison pussillisen onnenkeksejä, joiden ehjänä Suomeen saaminen edellytti kenkien ostamista. Pakkasin siis fortune cookiesit kenkälaatikkoon limelehtien kanssa. Molemmat tulivat kotiin saakka murenemattomina. Ja sain erinomaisen tekosyyn kenkäostoksille :D

    Melkein kulman takana China Townista on Whole Foods, josta löytyy kaikkea kivaa luomutuotetta. Sekä aivan mahtava salaattibaari, kaiken muun 'valmisruoan' lisäksi.

    Äh, nyt tuli matkakuume!

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavat kuvat olette saaneet/jaksaneet kuvata!

    "Mind the gap, please!" Sori, oli pakko korjata... ;)

    VastaaPoista
  3. Italiansalaatti: niin oli!

    Tiina: Me käytiin siellä liki syömässä Tiina, mutta siitä lisää myöhemmin. Niissä ruokakaupoissa ei käyty, eikä Harrodsillakaan. Jätettiin jotain ensi kertaan ;). Mutta suurkiitos vinkeistä, tuota seuraavaa reissua silmälläpitäen.

    Chez Jasu: Jotenkin tuntui että kaikkea oli PAKKO kuvata. Ja tässä ei siis ole likikään kaikki anti, tietenkään.

    kiitos korjauksesta, korjaan otsikkoonkin. Luulisi että se menisi oikein, kun sitä niin usein tuli kuultua. Matkattiin melkeinpä koko ajan metrolla, kävelyn lisäksi siis.

    VastaaPoista
  4. Ihania kulinaarisia kuvia! Lontoon reissustani (oli aikoinaan boyfriend siellä joten tuli useampikin viikko siellä vietettyä) on jo pitkä aika,mutta muistan tuon Borough Marketin;ihana paikka!
    Huh,mä en ole koskaan onnistunut maistamaan ostereita.Venezuelassa beachillä nuoret pojat kulki siellä osteriämpäreineen;takuulla oli tuoretta, mutta en vaan voinut maistaa niitä kun taas eksä veti niitä mahaan hyvällä ruokahalulla.

    VastaaPoista
  5. Upean näköinen tori. Jäi kovasti harmittamaan, kun heinäkuisella Lontoon-reissullani se Borough Market jäi väliin - saavuin sinne jo sen kiinni mentyä. Silmänruokaa!

    VastaaPoista
  6. Mahtavan näköisiä makuja! tästä saa upean to-do - listan jos joskus jonain kauniina päivänä pääsen lontooseen käymään!

    VastaaPoista
  7. Minulla on Lontoon listalla Books for Cooks -kirjakauppa, jossa järjestetään myös workshopeja. Vielä en ole kertaakaan onnistunut ajoittamaan reissujani niin, että ehtisin osallistua, mutta aikomus on vankka! Kannattaa tutustua ohjelmaan ja jos joku pääsee kursseille ennen minua niin raporttia, kiitos :)

    VastaaPoista
  8. Yaelian: Osterin maistaminen on kutkutellut mieltä jo pitkään, nyt oli sopiva tilaisuus. Mitään superherkkusuhdetta emme saaneet muodotettua, mutta hyväähän tuo oli.

    Anna: seuraavalla kerralla sitten ;)

    Nelle: Ja mikset menisikin? Olen satavarma että nauttisitte herra V:n kanssa ravintolatarjonnasta, sillä sesonkisuus ja erikoisemmat ruhonosat suorastaan hyppivät silmille.

    Tiina: Mekin kävimme ko kaupan ovella ja melkein itku tuli...kiinni kolme viikkoa elokuussa. toisaalta, tavallisessakin kirjakaupassa tuli valitsemisen vaikeus tarjonnan ollessa yltäkylläisen mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  9. Tuttu paikka. :) http://punainenkeittio.blogspot.com/2009/08/ristiinrastiin-lontoota.html

    Kai kävitte siideripuodissa? Myyjä on IHANA!

    VastaaPoista
  10. Dea: kas niinpä olikin!

    tarkoitatko juuri tuota viimeisen kuvan siiderin paikkaa? meidän myyjämme ie ollut kummoinen heppu, mutta siideri oli hyvää. ja ihmisvilinää katsellessa oli mukavaa lepuuttaa jalkoja hetken.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin