perjantai 7. tammikuuta 2011

Sulaneen juuston äärellä

Eilen oli kovasti kylmä, mutta touhukas lomapäivä Savossa. Järvenjäällä pyörittiin ympyrää napakelkassa ja narrattiin kaloja, jotka eivät kuulemma mahtuneet pilkkimisaukosta ylös - ne oli siis jätettävä järveen. Tällaisen päivän päätteeksi on rentouttavaa istahtaa saunapuhtaana fonduepadan ääreen ja turista leppoisia.

Toisinaan fonduessa käy niin, että juusto klimppiytyy koko ajan. Eilinen setti onnistui kuitenkin niin nappiin, että kirjoitetaanpa heti ohje ylös tulevia leipäpalanuittokertoja varten. Perinteikkään kirsikkaviinan tilalla meillä oli nyt omatekoista luumulikööriä, jonka "valmistus" onkin sitten jo toinen juttu.
Aloita fonduesyöminkien valmistelu pilkkomalla kastettavat. Meillä juustomassaan upotettiin tällä kertaa hiukan kuivahtanutta vaaleaa Papan leipäkoneleipää, lohkottuja luumuja (henkilökohtainen suosikkini), sekä päärynää ja omenaa kuorittuna ja paloiteltuna.

JUUSTOFONDUE
neljälle

4 dl valkoviiniä
300 g gruyere-juustoa
300 g emmental-juustoa
2 cl luumulikööriä (kirsikkaviinaa)
1 rkl perunajauhoja

Raasta juustot. Kuumenna valkoviini padassa liedellä. Lisää juustoraaste joukkoon. Sekoita miedolla lämmölllä tasaiseksi koko ajan sekoitellen. Sekoita perunajauhot tilkkaan luumulikööriä. Lisää seos kuuman viinin joukkoon koko ajan sekoittaen.
Siirrä pata fondue"telineeseen" sytytetyn liekin ylle ja nautiskelu voi alkaa! Keihästä haluamasi kastettava fondue"haarukkaan" ja kasta juustomassaan. Sitten vain hiukan jäähtyneenä suuhun ja seuraavaa upottamaan!
Viininä meillä oli padassa ja laseissa Heinolan Heilasta ostettu, takana kuikuileva viherherukasta tehty "Kuiva Pihamaa". Viini oli oikein mukava tuttavuus, jota haluamme varmasti kokeilla myös kalan kanssa. Olin oikeasti ihan yllättynyt viinin raikkaasta mausta.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä teillä kastetaan fonduepataan? Ihan vaikka seuraavaa nautiskelukertaakin silmällä pitäen.

19 kommenttia:

  1. Ooh. Voi kun itsekin saisin juustofondueta. ♥ En oikein saa muita siitä innostumaan. Lihafondue saa suuremman suosion. :L

    VastaaPoista
  2. Hävettää tunnustaa, mutta meidän fonduepataa on käytetty vain kerran juustofondueen (ja kerran shabu shabuun) :( Mies ei oikeen tykkää ja jotenkin se on vaan unohtunut tuonne kaapin perukoille.

    Ehkäpä tässä talven mittaan voisi yrittää taas kaivaa padan esiin ja kutsua kavereita fonduelle.

    Ja vastatakseni kysymykseesi niin meillä dipattiin sen yhden kerran tummaa ja vaaleaa leipää ja omenaa, ainakin.

    VastaaPoista
  3. Taidettiin olla loppiaisena samoilla padoilla. Tässä oma näkemykseni: http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.com/2011/01/juustofondue-kuuluu-talveen-vahvoja.html

    On se vaan niin hyvää!

    VastaaPoista
  4. Fonduen kanssa on leivän lisäksi pataan mennyt ainakin paprikaa ja kirsikkatomaatteja, tuo luumu on varmaan nannaa.
    Meillä on vähän tuo muidenkin mainitsema innostusongelma; minä tykkäisin, muu perhe ei. Varsinkin lapset karsastaa läpipotkivaa viinan makua, toimiko teidän fonduenne paremmin tässä suhteessa?

    VastaaPoista
  5. Oih fondueta. Oon ollu niiin pieni ku sitä on joskus kotona harrastettu, ois kyllä kiva kokeilla uudestaan :P

    VastaaPoista
  6. Me taas emme ole saaneet aikaiseksi muuta kuin juustofondueta, vaikka shabu shabu-tyyppinen setti on kutkutellut mieltä jo pitkään. Josko tänä talvena ryhdistäysyisi sen suhteen, sillä jotenkin sen liittää talvaan.

    Luulimme että lapset innostuisivat tuosta, mutta näin ei käynyt. He nappailivat kastettavia ilman juustoupotusta. Meillä ei kyllä viina lyönyt läpi, likääri moli sen verran maltillisen makuista.

    Nanna: Juttuasi oli mielenkiintoista lukea - kiitos linkkauksesta! En ole aiemmin tiennytkään eroa juusto- ja lihafonduehaarukoiden välillä - meillä ne ovat jälkimmäistä mallia, mutta toimivat hyvin myös juustoonupotukseen ;).

    Paprika voisikin olla hauska, kiitos vinkistä Piia!

    VastaaPoista
  7. Aaaaaa näyttää niin ihanalta!

    Mutta mulla oli teille blogspot-aiheinen kysymys: miten ootte saaneet tuon teiden facebook-ryhmän näkymään sivupalkkiin?

    VastaaPoista
  8. Kyllä meilläkin otetaan lihafonduehaarukat käyttöön, jos ememmän väkiä, kun molempia on vain 6kpl. Ja toisinpäin. Lihafonduessä on kiva kun on pari haarukkaa käytössä samalla ihmisellä.

    VastaaPoista
  9. Meillä teinit eivät innostuneet juustofonduesta, toinen on oikein vielä juustovastainen muutenkin. Mutta minä kyllä tykkäsin kovasti. Tosi täyttävää se on, ei ollut nälkä vasta kuin pitkälti seuraavan päivän iltana. Tosin kuka käski ottaa vielä yhden ja sitten vielä yhden palan...

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Mari: ei mitään hajua enää tuosta lisäyksestä. Mutta vaikeaa se ei voi olla kun mekin oelmme sen tehneet. Vahvana veikkauksena on, että facebook-sivun asetuksissa on suoraan namiska, jolla tuon saa liitettyä haluamaansa sivustoon. Sen muistam, että valittavana oli muutamia vaihtoehtoja. Olen tällä hetkellä niin hitaan yhteyden päässä, etten viitsi lähteä klik-klik-klikkailemaan, mutta vaikkaan tosiaan naamakirjaa. Toivottavasti tästä on edes hiukan apua.

    Nanna: me olemme kokeilleet lihafonfuen tapaista Japanissa ja se oli hyväääää! Täytyy ryhdistäytyä kotonakin!

    Uusano: Juustovastainen?! Onko sellaisiakin ihmisiä :)?!

    Padan ympärillä hurahtaa kyllä helposti tovi jos toinenkin, mikä ei vatsan pingottautumisen kannnalta ole ehkä ihan optimi asia, mutta henkisen hyvinvoinnin ja nautiskelun kannalta kyllä.

    VastaaPoista
  12. Meillä on ikävä kyllä sellainen (juustovastainen). Hän on pienestä pitäen ollut sitä mieltä, että juusto on pahaa. Epäloogisesti hän kyllä syö hampurilaisessaan juustoviipaleen, pizzassa sitä saa olla ja valkohomejuustokin maistuu piparien kera, tuorejuustot menevät myös. Mutta leivälleen hän ei halua juustoviipaletta ja tuo fondue oli liikaa. Urheasti hän maistoi niin, että tietää maistaneensa.:)

    VastaaPoista
  13. Meillä leivän lisäksi dipataan parsakaalia, joka on hieman höyrytetty kuitenkin vielä napakkaa. Lautasen reunalla lisukkeena kylmäsavustettua poroa, pieniä suolakurkkuja ja lapsille hillosipuleita.

    Omenaa ja luumua ei ole tullut kokeiltua, mutta ihanalta kuulostaa.
    Yritimme muutama vuosi siten tehdä luumulikööriä, mutta ei oikein onnistunut. Millä reseptillä teitte?

    VastaaPoista
  14. Mä laitan yleensä leivän lisäksi tarjolle ainakin kesäkurpitsapaloja ja herkkusieniä. Kirsikkatomaattejakin olen kokeillut, mutta niihin tarttuu vähemmän herkullista juustoa :) Tykkään itse syödä fondueta kasvisten kanssa, koska leipä+juusto yhdistelmä on niin hurjan täyttävää.

    Sveitsissä tehdään myös tomaattifondueta, joka on juutofondueta, johon on lisätty tomaattia (soseena tai mehuna, ei palasina). Se tarjoillaan aina keitettyjen perunoiden kanssa, ei koskaan leivän. Ystäväni, joka ei voi syödä leipää, tilaakin siis ravintolassa usein myös tavallisen juustofonduen perunoiden kanssa, nekin toimivat. (arvaa, keneltä olen oppinut noiden kasvisten käytön :)

    Comte sopii muuten myös tosi hyvin fondueen. (miten tuo pitää suomeksi taivuttaa?) emmentalin tilalle.

    VastaaPoista
  15. Kiva, jos kerrankin voi antaa inspiraatiota näinkin päin :D Ei se minunkaan mielestä läpi iske (viina fonduessa siis) mutta lapset ovat olleet toista mieltä. Hyvin siihen saattaa vaikuttaa toki myös vahvat juustonaromit, joihin ei ole tottunut.

    VastaaPoista
  16. Minna: anteeksi mitä - lapsille hillosipuleita?! Ihan tottako? En voinut pienenä/teininä ajtella mitään kummallisempaa ruokaa, josko nyt nekin kyllä maistuvat :). Napakka parsakaali ja kylmäsavuporo ovat tooooosi hyviä ideoita - kiitos!

    Me teimme luumu"likööriä" ikäänkuin vahingossa, kun unohdimme rommiluumut purkissaan jääkaappiin liian pitkäksi aikaa :P.

    Emma: Herkkusienet varmaan rouskuu mukavasti. Tomaattifonduekin kuulostaa mielenkiintoiselta. Comte-vinkkikin vastaanotettu, suurkiitos näistä!

    Piia: Totta, Lasten ja nuorten makuun saattaa lyödä erilailla.

    VastaaPoista
  17. Meidän 2 ja 3v:llä hieman poikkeavat herkut ikäisikseen eli juustot, hillosipulit, oliivit ja feta häviävät lautaselta salaman nopeasti :)
    Ilmeisesti äitiinsä tulleet. Itse söin 2v etanoita ravintolassa hyvällä ruokahalulla...

    Täytyypä kokeille seuraavaasta luumusadosta rommiluumujen tekoa.

    VastaaPoista
  18. No hieman joo erikoista. Aikanaan ihmettelin kun kummityttöni piti yli kaiken sinihomajuustosta. Jotkut kummastelevat meillä lasten maksalaatikkoinnostuneisuutta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin