torstai 22. elokuuta 2013

Herkkua, mutta ihan hanurista

 
Kovin syvältä on se, että näin syysaikaan marketista ei saa kotimaista omenaa. Se on suorastaan hanurista. 

Tämä omenaherkku tuli tehtyä siis ulkolaisesta omposta. Meinasin laittaa ruuan ensin vinkiksi yksinkertaisuutensa vuoksi facebookin puolelle. Olen nimittäin jaellut siellä paljon linkkejä ja pikkuvinkkejä tässä lähiaikoina. Sitten kävikin niin, että tätä yksinkertaistakin yksinkertaisempaa apetta kehui muutamakin ruokavieraamme eilen. Innostuin kehujen saattelemana tekemään postauksen aiheesta. 

Kieltämättä viehätyimme itsekin tästä Jukan jo kesällä jääkaapin "jämäaarteista" kokoamasta setistä. Maut ja suutuntumat ovat tosi herkkuja yhdessä. 

HOMEJUUSTO-PEKONI-OMENAT

omenoita
sitruunamehua
luomupekonia
sinihomejuustoa (meillä nyt Aura)

Paista pekonit keskikuumalla pannulla molemmin puolin. Laita ne talouspaperin päälle rapsakoitumaan ja jäähtymään. Pilko jäähtyneenä paloiksi.
(Tarvittaessa kuori) ja pilko omenat. Asettele tarjoilulautaselle. Pirskottele päälle sitruunamehua, jotta omenat eivät tummu ja niihin tulee hiukan hapokkuutta. 
Murenna omenapalojen päälle homejuustoa ja ripsi päälle pekonipalat. 
Nauti vaikka grillilihan kaverina. 

13 kommenttia:

  1. Meidän naapurimarketissa näkyi tänään olevan kotimaisia omenia... meillä vaan on pari ämpärillistä isovanhemmilta saatuja, jotka pitäisi syödä nopeasti pois :-)

    VastaaPoista
  2. Hienoa että on, kumpaakin. Me ollaan omat omput jo syöty kun ne on sellaista pehmeää lajiketta.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, että kotimaisia omppuja pitäis olla myynnissä tähän aikaan syksyä! Meillä kaikki valkeakuulaita ja ne tulevat kaikki suht samaan aikaan ja alkusyksystä, sen jälkeen olisi mukava ostaa kaupasta, mutta hyvä jos yhtä laatua on tarjolla. Minne ne kaikki omput oikein katoaa?? Kaipa niissä on sun seitsemän EU-direktiiviä, ettei voi myydä...viedään tunkiolle sitten..

    VastaaPoista
  4. Ollapa omenatarhuri. Ehkä sitten 10 vuoden kuluttua meillä riittää omenoita sähköaitauksen avulla.

    "Herkkua hanurista" vois olla meidän kanalan slogan! :-D Milloinkas tulette käymään?

    VastaaPoista
  5. Minäkin tiedän ihmisiä jotk aovat hukassa omppujensa kanssa ja sitten on meitä joiden puussa kasvaa noin kymmenen :). On jotenkin ihan järjenköyhää ostaa ulkolaisia omenoita kun kotimaisissa on sesonki.

    Akvis: Sovitaan ehdottomasti joku päivä! Pistän viestiä privana.
    Naurutti tuo teidän kanala :D.

    VastaaPoista
  6. Kiitos reseptistä, tätä tullaan kokeilemaan asap, kun 9 vuoden juromisen jälkeen omenapuu keksi tuottaa niin paljon omppuja, että oksat roikkuvat maata kohti.

    VastaaPoista
  7. Ihan kyllä hanurista, varsinkin kun meidän vanhoilla omppupuilla tänä vuonna sadossa välivuosi ja vain muutama hassu omena puissa.
    Herkullinen annos!

    VastaaPoista
  8. Meillä on kaksi perheomenapuuta, toinen kesä/syys- ja toinen talviomenaa.
    Talviomenoita tulee tosi vähän mutta toinen puu ei ole koskaan ollut niin täynnä omenoita kuin nyt.
    Niitä on jaettu tutuille ja sukulaisille ja aina vaan niitä riittää.
    Teen mehua ja sosetta mutta en taida kaikkea keritä hyödyntää.

    VastaaPoista
  9. Ulla ja Aila: Ompas hienoa että jossakin omppuja on. Niistä saa kyllä vaikka mitä herkkua!

    Minna: Ehkä ensi vuonna odottaa sitten mahtisaalis. Niin tekee kai meidän kaksi vuotta hiljaiseloa viettänyt sitruunaomenapuukin.

    VastaaPoista
  10. On se vähän hanurista sikälikin, että ne kotimaiset omput joita jossain marketissa sitten ihan sattumalta näkee, on happamia, kolhiintuneita ja rupisia. Ja kaiken lisäksi ne maksaa kolme kertaa enemmän mitä kaukaa ulkomailta tuodut priimalaatuiset makeat omput...

    VastaaPoista
  11. Happamilla ja makeilla on eri tarkoituksensa, toki. Meillä oli viime syksynä ihan nättejä kotimaisia omenoita, mutta nyt ne loistavat poissaolollaan. Toivottavasti niitä vielä ilmestyisi tiskiin.

    Hinta onkin kumma juttu, siitä olisi mielenkiintoista kuulla lisäinfoa.

    VastaaPoista
  12. Turun kauppatorilla on ihania kotimaisia omenia(n.5€/kg) ja marketeistakin löytyy kotimaista omenaa(n.4€/kg) ja maukkaita ovat.

    VastaaPoista
  13. Hieno kuulla! Meilläkin varmasti on torilla huomenna.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin