lauantai 16. marraskuuta 2013

Graaviliha

Graaviliha on ihan hurjan herkullista! Oletteko maistaneet? Suolaisuus hellii suuta ja lihan rakenne on hieno. 

Kun saimme Tammiselta rotukarjan lihaa, päätimme pitkästä aikaa tehdä graavilihaa. Aiemmin graavaus on tehty sisäfileelle, mutta pelkästään syömistarkoitukseen kasvatetun Herefordin kanssa uskalsimme edetä ulkofileen palallakin, onnistuen hienosti. 

Teimme graavilihasta vaalean näkkärin päälle sointuisan sormisyötävän. Suolaisen lihan kanssa yhteiseen settiin päätyivät myös itsetehty perusmajoneesi, lehtipersiljaa ja rosepippuri myös koristeeksi. Uskomattoman hyvää! Aika valmis pikkujoulupala vai mitä?
Me graavasimme lihaa Jens Linderin ohjeella. 

GRAAVILIHA HEREFORDISTA

500 g tuoretta nautafilettä 
1 dl puhdistamatonta merisuolaa
1 dl sokeria
½ rkl rosepippuria
1 rkl yrttejä, meillä timjamia ja rosmariinia
1 dl hienoksi silputtua lehtipersiljaa

Sekoita suola, sokeri, pippuri ja yrtit kulhossa.
Hiero seos fileen pintaan joka puolelle. 
Kääri liha kuorrutettuna tuorekelmuun ja aseta tämä paketti johonkin astiaan, sillä liha päästää nestettä alleen. Laita liha graavaantumaan jääkaappiin 2-3 vuorokaudeksi. Kääntele pakettia pari kertaa päivässä. 
Pane liha jääkaapin jälkeen pakastimeen 2-3 vuorokaudeksi. 
Me tykkäsimme raapia lihan pinnalta suurimmat suolat pois ennen leikkaamista, maista oman makusi mukaan. Leikkaa liha kohmeisena ohuiksi viipaleiksi.

26 kommenttia:

  1. Aivan huippua. Meille väsäsin poronfileestä graavia viime jouluna.graavasin poron 10% suolaliemessä jossa nesteenä oli 1l olutta olutta ja 100g merisuolaa. Graaviporo nautittiin puolukkamelban kera. Rok,Rok!

    VastaaPoista
  2. Oi oi: Hyvältä kuulostaa tuokin! Mitä olutta käytit?

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kyllä todella hyvältä. Graavattua lihaa meillä ei ole tullut tehtyä ja kun allergioiden takia ei voida kalaa syödä paikkaisi graavattu liha edes jollain tavoin isoa aukkoa joulupöydässä :)

    VastaaPoista
  4. Käytin muistaakseni ihan Gourmet tummaa olutta. vissiin lapin kullan tuote.

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtava ohje! Tätä on ihan pakko kokeilla, niin lupaavalta vaikuttaa.

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömän hyvän näköistä! En ole koskaan tehnyt itse graavilihaa. Tämä olisi kyllä todella hieno tarjottava Itsenäisyyspäivänä! Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
  7. Hei pakko vielä kysäistä, että miksi liha laitetaan vielä lopuksi pakastimeen? Vaikuttaako se esim. rakenteeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihaa on helppo leikata ohueksi jäisenä ja sulaa tosi nopeaan. Säilyy myös hyvin. Itse huomasin peuran ja poron kohdalla että maku on raikkaampi ja jopa hieman lakritsainen jäisenä. toivottavasti tästä oli jotain apua ennenkuin itse kokkaaja antaa oman näkemyksen :D

      Poista
  8. Kuulostaa uskomattoman hyvältä ja nuo pikkupalat ovat tosi kauniitakin! Pakko testata kotonakin!

    VastaaPoista
  9. Herkulliselta vaikuttaa, pitääpä kokeilla kun filettä joskus sattuu mukaan. Mutta pitäisikö pakastusaika olla oikeasti tunteja vai vuorokausia? 2-3 vrk tuntuu aika pitkältä ihan vain tekstuurin tai leikattavuuden takia.

    VastaaPoista
  10. Ihana herkku ja oiva resepti. Kiitos! Tätä pitää ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
  11. Ihanalta vaikuttaa! Kiva kuulla, että tämä onnistuu myös ulkofileestä.

    VastaaPoista
  12. Kiitos arvon Chef Jones että olet jo vastannut :). Juurikin samoin olisin vastannut itse.

    Pakastamisen kohdalla Linderin ohjeessa lukee tosiaan 2-3 vuorokautta. En tiedä syytä miksi pakastamista kehotetaan jatkamaan näin kauan ennen ensimmäistä maistipalaa.

    Pakastaessa liha hiukan kuivuu ja se on vähemmän altis bakteereille, toteaa Linder graavaamisesta puhuttaessa.

    VastaaPoista
  13. Iso kiitos vastauksesta! Itsekin tiesin tuon pakastamisen kikkana helpottamaan ohuiden siivujen leikkaamista. Jäin tosin hämmästelemään tuota varsin pitkää pakastusaikaa, mutta tässähän tuli siihen vastaus. Taas opittiin jotain uutta :)

    VastaaPoista
  14. Ei mitään kiittämistä. On ilo olla vinkiksi (vaikka "vain" välittäisi toisten juttuja).

    VastaaPoista
  15. Graaviliha kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että sitä pitää joskus kokeilla.:)

    VastaaPoista
  16. Hei. Ihana ohje. Liha on nyt jääkaapissa. Lyhyillä sen kuivaksi ennen kuin laitan pakastimeen vai riittääkö, että nesteet valuu alla olevaan astiaan? Jos täytyy pyyhkiä niin lisätäänkö mausteita ennen pakastamista pyyhittyjen tilalle? T. Leena

    VastaaPoista
  17. Hei. Ihana ohje. Liha on nyt jääkaapissa. Pyyhinkö sen kuivaksi ennen kuin laitan pakastimeen vai riittääkö, että nesteet valuu alla olevaan astiaan? Jos täytyy pyyhkiä niin lisätäänkö mausteita ennen pakastamista pyyhittyjen tilalle? T. Leena

    VastaaPoista
  18. Kelmuttuun lihapakettiin itseensä ei tarvitse koskea, kippaat vain nesteet pois. Me kääräisimme märän lihapaketin kyllä pakastepussiin vielä ennen pakastamista varmuuden vuoksi. Maistuvan suolaista lihahetkeä :)!

    VastaaPoista
  19. Onpa hyvän näköistä. :) Itse olen graavannut aiemmin enimmäkseen poron fileetä mutta en ole koskaan kokeillut yrttien kanssa (lähinnä eri pippureilla), voisipa kokeilla tällä tavalla ensi kerralla.

    VastaaPoista
  20. Ooo wau, tämä niin menee meilläkin kokeiluun! ...tai siis heti, kunhan pääsen näistä inhoista ruokavaliorajoitteista - onneksi laskettu aika tuli ja menikin jo, joten enää ei pitäisi joutua kärvistelemään kauaa :)

    VastaaPoista
  21. Tiedän tunteen...liki laskettua olo kyllä tuntuu kärvistelyltä. Synnyttäminen sen sijaan on ihan lempaarihommaa ja se ultimatehuipennusfiilis kun lapsen saa rinnalle! Elät ihania aikoja!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin