sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Välimäkiläinen Gastropub Rikhards

Joskus treffien sopiminen on vaikeaa, kun ihmisten elämä on niin kiiruista. Siksi onkin hyvä, että Kulinaarimurulan Jaana oli ajoissa liikenteessä ja sopi 9. joulukuuta mennyttä vuotta kanssamme tärskyt   toukokuulle kuluvaa vuotta. Tarkoitus oli etkoilla ennen ihanan Robbie Williamsin swingailuja. Alkuperäissuunnitelmat kotibrunssista vaihtuivat uuden ravintolatulokkaan myötä Välimäkien Gastropub Rikhardsin brunssiin
Rikhards on perustettu entisen kahden Misukka tähden paikan Chez Dominiquen raunioille. Ravintola on nyt sisustusrentoutettu mm. tyylikkään hauskoilla eläin-ihmistauluilla (joista aasitaulu oli kylläkin pelottava), pöytäliinattomuudella ja erilaisilla huonekaluilla. Astiat olivat mummolatyyppisiä, joka minusta rikkoi tyyliä. En osaa sanoa pidinkö tästä rikkomisesta vai en. Kokonaisuudesta pidin silti kovasti, se oli mielenkiintoisen lupsakka.
  
Otimme alkuun tuumailudrinkit, joista puuttuivat listalla mainitut marjat ainakin kokonaisessa muodossa. Hyviä drinkit olivat joka tapauksessa ja hintansa arvoiset. Drinkit olivat myös hyvin tarpeelliset, sillä tuumailtavaa listassa riitti, lähinnä annosten koko arvuuttelun vuoksi. Rikhardsin brunssi tilataan kokonaisuudessaan annoksina erilliseltä brunssimenulta.
Minä otin alkuun uusia perunoita Haugesundin silleistä tehdyllä sillikaviaarilla. Annos oli oikein maukas, mutta ei kyllä vetänyt vertoja hyvin saman tyyppiselle annokselle jonka söin viime kesänä Raumalla Gotossa.
Jaana nautti kuoressaan gratinoituja kampasimpukoita pinaatin ja savustetun heinäkastikkeen kera. Setin hinta 17 euroa mietitytti kovasti etukäteen. Haarukoidessaan annostaan leidi kuulosti ja näytti kuitenkin oikein tyytyväiseltä. 
Jukan valinta osui valkoiseen parsaan hollandaise-kastikkeella, hakkeloidulla kananmunalla ja piparjuurella. Hyvin maistui tämäkin. Valkoviinikaadot alkupaloille onnistuivat mukisematta myös kuusisenttisinä, mikä on oikein hyvä asia. 
Pääruuaksi otin tuhdin hampin, jota kutsutaan nimellä Rikhards BRGR. Luvattuja ranskalaisia burgerista ei onneksi löytynyt, mutta kaikkea muuta kuviteltavaa sitten olikin: kananmunaa, pekonia, sipulia ja gruyere-juustoa. Hampin kanssa sai salaatin, jossa oli ihanaa salaatinkastiketta. Kokonaisuus oli todella maukas. 
Juomana toimi hienosti India pale ale Snake Dog.
Jukka otti leivän, joka paljastuikin hyvin hampurilaiseksi. Briossisämpylän välissä oli hyvänkypsyistä naudanmaksaa, piparjuurella terävöitettyä puolukkaa ja karamellisoitua sipulia. Mies söi kaiken viimeiseen haukkaukseen ja oli valintaansa todella tyytyväinen. 
Jaana otti pääruuaksi Fish 'n' chipsin, jossa kalana rapeili marinoitu ja fritattu turska. Jaana kiitteli erityisesti mallasviinietikoitettuja ranskiksia. 
Seuralaisdaamimme oli jo etukäteen päättänyt ottaa jälkiruokalistalta maapähkinävoivanukkaan suolaisella toffeella. Vaikka vatsat alkoivat olla jo aika täynnä, ei etukäteisuunnitelmia voi tietenkään perua. Esillepano vanukkaassa oli patahieno ja maku sai Jaanan huokailemaan tyytyväisyydestä. 
Jukka vetäisi lämpimän raparperipaistoksen jäätelöllä, mutta pettyi kun paistos olikin haalea eikä lämmin. 

Minä otin sitruunamelissa-piimäsorbettia, koska en voinut yksinkertaisesti ohittaa noin mielenkiintoista jäätelöä. Tykkäsin pallurasta kovasti! Piimä maistui selkeästi, mutta ihanalla tavalla, sillä en pidä piimästä itsekseen. Otin keralle kahvia, joka tarjoiltiin ihanasti posliinisessa kannussa. Olin haukotuksineni todella paljon kahvin tarpeessa, sillä edellinen yö Kivistön teltassa jäi hieman lyhyeksi. 
Loppulasku minun ja Jukan osalta oli juomineen ja syömineen yhteensä 138 euroa. Vedestä ei laskutettu erikseen. Voisin mennä kyllä uudestaankin, sillä lupsakka tarjoilu, makoisat maut ja kekseliäs sisustus pelasivat hyvin yhteen. Paikka toimisi varmasti hyvin dagen efteriin, mutta pelittää kyllä ihan normaaliolollakin.

10 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä setiltä. Ehkä on annettava Hansille mahdollisuus. CD ei oikein ikinä ollut minun juttuni.

    VastaaPoista
  2. Tuo mummolatyyli astioissa kyllä vähän riitelee minun silmääni, mutta eipä minulta ole mitään kysyttykään :D

    VastaaPoista
  3. Jonna me tykättiin kyllä CD:n ruuistakin. Rikhardsissa ei ollut mitään häikäisevää, mutta oikein hyvää kyllä.

    Campis: Ehkä nuo mummola-astiat ovat vaikeita myös siksi, että edellisiltana Kivistössä ne olivat juuri oikealla paikallaan, vaikka yhtään mummoa ei ollutkaan pöydän ympärillä. Minä pidin astioista, mutta todella arvoin kuuluvatko ne tuonne.

    VastaaPoista
  4. Juuri sama Kivistö-efekti tuli minullekin mieleen.

    VastaaPoista
  5. Ihan hyvän näköistä meininkiä :) Tuollahan on pistäydyttävä.

    VastaaPoista
  6. Awww, Campa ja Merkkari. Näen otsikon: Vierailu Kivistössä himmensi Hansin astioiden loiston! Liisan aarretta Kesäkukkaahan tuolla kyllä näkyy olevankin.

    VastaaPoista
  7. Anne K käy ihmeessä ja kerro mitä mieltä olit!

    Mari: Otsikko on hieno :)!

    VastaaPoista
  8. Näyttää huippuunsa viritetyltä pubiruoalta. Harmillista, että olutlista on hyvin tavanomainen ja oluet löytyvät pääosin Alkostakin. Yleensähän gastropub -termi viittaa sekä korkeatasoiseen ruokaan että olutvalikoimaan, kuten Gastropub Tuulensuussa Tampereella.

    VastaaPoista
  9. Olutasiaan en oikein osaa kommentoida, koska olen niissä niin kovin alussa vasta. Mutta totta, noin hyville ruuille soisi spessuja oluita. Ehkä toiminnan jatkuessa ja palautteen myötä näin käykin? Toivotaan!

    VastaaPoista
  10. Näyttää kyllä herkulliselta - tosin aika kallista pubiruokaa ja -juomaa.. Onneksi vedestä ei laskutettu :D On tänne kuitenkin varmasti mentävä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin