sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Loisto vietnamilaista

Etsiessämme lupaavan hyviä ruokapaikkoja Lontoon reissullemme Sông Quê Café pompsahti silmille useasta lähteestä. Vietnamilaiseen ruokakulttuuriin pöllööntyneinä päätimme käydä maistamassa paikan ruokia ja onneksi niin teimme. Moni lupaa tämän ravintolan tavoin: "only the truest flavours cooked expertly and authentically" pystymättä kuitenkaan likellekäänSông Quê Café osasi homman hienosti. 
Meillä ei ollut mikään hirmuinen nälkä, joten päätimme syödä muutamia annoksia puoliksi. Tilaamamme tuoreet kevätkääryleet olivat hurjan kauniisti kääritty ja täytteissä oli keskitytty kiitettävän hyvin katkiksiin ja yrtteihin nuudelin kustannuksella. Tämä tuo kääryleisiin keveyttä. 

Cua Lột Rang Muối eli mausteinen, friteerattu pehmytkuorirapu (softshell crab) oli elämäni paras. Ja uskokaa että muutaman olen tähän rapuruokaan himoontuneena syönyt. Ravussa oli mukavan mausteinen maku ja upean ohut, mutta hyvin rapsakka friteeraus. Olisi ehkä pitänyt tilata kaksi.                     

Viime Vietnamin reissulla ihastuimme kovasti katukeittiössä kokoonsaatettuun Bun cha-annokseen, joten halusimme maistaa vastaavaa Lontoossakin. Grillattu possu ei ollut yhtä maistuvaa ja yrttejäkin oli nyt turhan naftisti, mutta yhtä kaikki annos oli todella hyvä friteerattuine kevätkääryleineen ja riisivermisellinuudeleineen. Palan painikkeeksi sai vietnamilaisiakin oluita, mikä tietysti ilahdutti. Palvelu paikassa oli ripeää ja oikein toimivaa. Ympäristö on kovin ruokalamainen, mutta eipä tuokaan haitannut. 

Samalla kadulla on monta muutakin vietnamilaista ravintolaa, jotka eivät kyllä olleet ainakaan lauantai aamupäivällä läheskään niin täynnä hulinaa kuin Sông Quê Café. Joten jos tämä Shoreditchissa sijaisteva vietnamilainen alkoi kiinnostaa, malta kävellä Kingsland roadia tarpeeksi pohjoiseen ja pääset ihanien makujen äärelle. 

2 kommenttia:

  1. Oi noita rapuja jos nyt saisi niin toisen käteni antaisin. Ei niitä vissii oikein mistään täältäpäin saa?

    VastaaPoista
  2. Farangin jossain maistelumenussa on ollut. Muualla en kyllä Suomessa ole törmännyt.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin