keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Syksyn paras kurpitsaruoka

En saanut ensin kannen kuvasta mitään selvää. Kun minulle sitten valkeni että kyse on halkaistuista, grillatuista purjoista vuohenjuuston ja pinjansiemenien kera, alkoi ruokalaji todella kiinnostaa. Sisäsivuilta löytyi yhtä lailla innostavia ja helpon oloisia kasvisruokia. Tämän kirjan ostaisin jollen jo omistaisi. 
Ruotsalaisen julkkiskokki Tommy Myllymäen "Kasvikset lisukkeena ja pääruokana" sisältää nimensä mukaisesti kasvislisukkeita, joista osa pärjää pääruokanakin ja varsinkin alkupalana. Monen kuvan kohdalla pysähdyn miettimään koska olisi seuraavaksi aikaa kutsua porukkaa brunssille. 

Myllymäki on koonnut kirjaan henkilökohtaisia suosikkejaan, mistä huomaan meillä olevan kovasti sama maku: paljon munakoiso- ja kaalireseptejä, maa-artisokka- ja palsternakkaohjeita. 

Kirjalla saisi helposti uudistettua joulupöytää. Vai mitä sanoisitte jos rosollin jättäisi pois ja keittäisi punajuuret tarjoten ne mustaherukkakastikkeen ja vuohenjuuston kera? Tai jos lanttulaatikon sijaan paistaisi keitetyt lantut inkiväärin, hunajan ja rosmariinin kera tehden niistä, Myllymäen sanoja lainatakseni, yksinkertaisesti hiukan seksikkäämpää. 

Muista ohjeista mieltä jäivät kutkuttamaan kokonaisena paistettu juuriselleri voin, hasselpähkinöiden, parmesaanin ja timjamin kera, juurisellerirullat sienillä ja juustolla sekä makutoimivuusmietintää aiheuttava palsternakka, ankanmaksa ja vihreät viinirypäleet. Ehkä juuri tuosta mietintäsyystä viimeksimainittua on pakko kokeilla. Kaikki äitini reseptit-Nanna on ihastunut kirjaan pierusalaatin myötä

Myllymäen kasviskirjassa on kivoja vinkkejä erilaisiin tekniikoihin. Kokki opastaa mm. tomaatin kalttaamisen, kasvisten erilaisia leikkuutapoja ja yrttien käsittelyä. Sipulien kohdalla esitellään lyhyesti kuusi erilaista sipulia mainiten niiden ominaisuuksia ja käyttötapoja. 
Inspiroiduin kirjan ohjeella tekemään lihalisukkeeksi mainittua paahdettua myskikurpitsaa. Timjamin vaihdoin vinkattuun salviaan ja parmesaanimäärää vähensin. Tätä ruokaa meillä on syöty jo monta kertaa, niin lisukkeena kuin lounaana itsekseenkin. Ihanan helppo ja hurjan maistuva! Kurpitsansiemenet on paahdettu samaisesta kurpitsasta - tietty.
PAAHDETTU MYSKIKURPITSA, SALVIAA JA PARMESAANIA
kolmelle lisukkeena

400 g (puolikas) myskikurpitsaa
4 rkl oliiviöljyä
paahdettuja kurpitsansiemeniä
2 tl hunajaa
1 rkl tuoretta salviaa silputtuna
50 g parmesaania raastettuna
suolaa
mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 
Kuori kurpitsa ja leikkaa se pieniksi paloiksi. 
Laita palat uunipellille leivinpapaerin päälle. Lorota päälle oliiviöljyä. Sekoita öljy hyvin kurpitsapalojen joukkoon. Mausta suolalla. Paahda kurpitsapaloja uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat täysin kypsiä ja pehmeitä.
Laita toiselle pellille kurpitsansimenet ja lorauta niillekin hiukan öljyä. Paahda uunissa noin 10 minuuttia. Jos sinulla on kiertoilmauuni, voit tehdä sen samaan aikaan kurpitsapalojen kanssa.
Lisää kurpitsapalojen joukkoon kurpitsansiemenet, hunaja, silputtu salvia ja parmesaaniraaste. Mausta suolalla ja pippurilla.

***
Kirja saatu arvostelukappaleena

8 kommenttia:

  1. Allekirjoitan että salvia ja butternutkurpitsa sopii tosi hyvin yhteen. Osastolta sokea kana tuossa syksyllä ja yhdistin ne. Kokeilepa joskus myös kantarelleja ja korianterin siemeniä tuon setin kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Hei, Olen järjestämässä "lihaton viikko" nimistä tapahtumaa kannanottona teuraseläinten eettisemmän kohtelun puolesta. Ensimmäinen viikko oli viime viikolla johon osallistui 7400 ihmistä. Nyt olenkin järjestämässä tammikuussa uutta tapahtumaa. Mietin osallisko sinulla kiinnostusta osallistua ja kirjoittaa kokemuksestasi ja jakaa joitakin kasvisruokarepeptejä tapahtuman sivuilla?

    https://www.facebook.com/events/904484582922190/

    VastaaPoista
  3. Ja tykkään kirjasta myös kaikista noista sinun luettelemista syistä johtuen. On se tosi hyvä. Minkäs minä sille voin että minuun (ja sinuun!) vetoaa myös yksinkertainen maanläheinen pieruhuumori. Noin niinkun huippuvinkkien ohella! (Mulla on kans nuo juuriselleri reseptit seuraavana listalla, hasselpähkinätkin on jo ostettu.)

    VastaaPoista
  4. Nelle: Korianterinsiemenet on tuttu lisä tuohon kurpitsarisoton tiimoilta. Ohje löytyy blogista. Kantarellit on vielä testaamatta tämän kaiken lisänä.

    Helppo kurpitsaa ja salviaa yhdistänyt ruoka on myös sipulipetinen versio, jota meillä on tehty ahkerasti syksyisin. Tästä setistä tuli nyt vakava kilpailija sille http://sillasipuli.blogspot.fi/2010/09/salvianmakuiset-kurpitsat-sipulipedilla.html

    Kati Kanerva: Kiitos kutsusta, mietitään.

    Nanna: Minä en ole varautunut mihinkään reseptiin vielä, mutta aion kyllä. Ihania ohjeita kirja täynnä! Huumori on välillä niin helppo laji ;).

    VastaaPoista
  5. Nam, herkullisen näköistä. Oon totaalsen hurahtanut kurpitsaan, ykköseksi kiilannut Hokkaido ja kakkosena myski. :p

    VastaaPoista
  6. Hokkaidoja sai Kaura Halloweenin jälkeen ainakin meidän kaupasta 50 c kipale. Ostinkin silloin niitä kun kurpitsaan olen minäkin hurahtanut, ties kuinka monetta syksyä jo.

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä hyvältä, taisin keksi mitä meillä tehdään viikonloppuna.

    VastaaPoista
  8. Minkä kanssa meinaat tarjota Ari? Vai itsekseen?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin