tiistai 15. marraskuuta 2016

Din Tai Fung - se ensimmäinen Xinyi-kadulla, Taipei

 
Taiwanissa lomaillessamme poikamme ihastui dumplingeihin. Ne ovat taikinanyyttejä, joiden sisälle on kätketty erilaisia suolaisia tai makeita täytteitä. Nyytti kypsennetään joko höyryttämällä, uppopaistamalla tai keittämällä. Erilaiset höyrytetyt possupallerot osoittautuivat jätkänpätkämme suosikeiksi, kunhan niissä ei ollut liikaa ruohosipulia

Poikamme synttärit osuivat matkamme Taipei-osuudelle, joten päätimme viedä pikkumiehen (ja samalla kätevästi itsemmekin) ravintola Din Tai Fung:iin syömään. Nyt jo ympäri maailmaa levinnyt ihana ruokapaikka on lähtöisin juuri Taipeista ja halusimme ehdottomasti paikkaan josta kaikki on alkanut, Xinyi kadulle melko lähelle Daan-puistoa. Täällä alunperin kiinalainen, mutta paremman elämän perässä Taiwaniin muuttanut Bingyi Yang vaimoineen alkoi vuonna 1972 myydä höyrytettyjä nyyttejä, joiden maku ja laatu saivat puskaradion soimaan. Din Tai Fung-ravintolat ympäri maailmaa ovat keränneet palkintoja ja kehuja Hong Kongin putiikin saadessa jopa Michelin tähden vuonna 2010. 
Nykyään Xinyi-kadun ravintola on valtavan kokoinen, joten vaikka ulkona olisi paljonkin ihmisiä jonossa älä tuskastu. Sisään pääsee piakkoin. Haet vain sisäänohjaajalta odotusnumeron ja asetut muiden sekaan seisoskelemaan. Homma on saatu tehokkaaksi antamalla asiakkaan käteen jo odotellessa menu, jota voi tarkastella ja rastitella ennen pöytäänohjaustakin. Selkeät kuvat ja englanninkielinen selostus antavat hyvän kuvan siitä mitä on tarjolla. Lisätilauksetkin onnistuvat ongelmitta. 
Din Tai Fung ravintolat haluavat antaa asiakkailleen tarjoilua ja makuja myöden toimivan, laadukkaan kokonaisuuden. Siinä nämä nyytti-paikat onnistuvat kyllä kerta toisensa jälkeen. Tarjoilu on käsittämättömän tehokasta ja samalla hymyilevän ystävällistä. 
 
Ihan paras alkupala ennen legendaarisia nyyttejä oli kaali. Maku oli niin pehmeä, puhdas ja raikas, että näitä olisi voinut syödä loputtomiin.
Lapsemme pitivät odotetusti paljon ohutkuorisesti fritatusta porsaan kyljyksestä, joka puikottajille oli mukavasti pilkottu valmiiksi. Tyttäremme hörppi myös antaumuksella talon nautaliemisen nuudelikeiton. 
Höyrytyskorien tullessa pöytään päästään sitten itse asiaan, maistelemaan kuuluisia XiaoLongBao-nyyttejä, joiden alkuperäpaikaksi kerrotaan Jiangnan alue Kiinassa. Jokaisessa pöydässä oli ohjelaput syömistä varten, mikä on kovin huomaavaista. 
 
Ensin sekoitettiin soijasta ja viinietikasta oman maun mukaan tai suhteessa 1/3 dippausneste. Sitten nostettiin syömäpuikoilla nyytti lusikkaan, tehtiin pieni reikä taikinakuoreen nesteiden ulospäästämiseksi ja lisättiin inkivääriä sekaan. Meillä kului inkivääriä enemmän kuin pöytään on laitettu, mutta sitä sai pyytäessä lisää. 
Ja kyllä me pojat ja tytöt syötiin! Paikalliset olivat ohjeistaneet Jukkaa työlounaalla, että mitä korkeampi koripino ruokailun aikana kerääntyy sen parempi. Ravintoloitsijalle ainakin, me naureskelimme. Perheemme ei päässyt koripinosta nauttimaan, sillä höyrytyskorit kerättiin vähän väliä pois pöydästämme. Din Tai Fungin nyytit ovat taikinakuoreltaan ihanan ohuita, jopa niin ohuita että ihmettelen monesti miten ne pysyvät kasassa. Täytteet ovat tuoreen ja liemet kutkuttavan syvän makuisia. 
Omiksi suosikeiksini kohosivat paikan potstickersit rapean paistopinnan vuoksi. Ne olivat yhtälailla dumplingseja eli täytettyjä nyyttejä, mutta pannulla pohjastaan paistettuja. 
Yksin Taipeissa on 10 eri Din Tai Fung-ravintolaa. Paikkoihin ei oteta yleensä pöytävarauksia, muuta tiedänpä niinkin käyneen. 
Neljän hengen illallisemme maksoi juomineen noin 52 euroa, mikä on suorastaan halpa hinta tästä nautinnosta. 
Din Tai Fung tarjoaa myös silmänruokaa kun isojen ikkunoiden takaa voi seurata taitavien nyytittäjien nopeita sormia ja tehokasta työskentelyä. 

*** 

Shanghain lomalla vuotta aiemmin tuli myös käytyä Xintiandin Din Tai Fung-ravintolassa. Se oli itse asiassa ensimmäinen illallisemme kaupungissa, jonne osuimme tuurilla lentomatkan uuvuttamina.

Mahalaukun löytyessä listalta sitä on melkeinpä pakko maistaa. Kokemus ei ollut yhtä herkku kuin Lontoon Arbutuksessa, mutta hyvä yhtä kaikki. 
Inkiväärin esillepano on hieno!
Din Tai Fungissa on hauska tapa merkitä mitä nyytit sisältävät.

Xintiandissa Teemu Selännekin oli ikuistettu seinälle ;).

Tämäkin juttu on lisätty blogimme MATKAT-välisivulle, josta löytyvät reissupostauksemme maittain aakkostettuna, uusin juttu ko maasta ylimpänä.

9 kommenttia:

  1. Din Tai Fung kuuluu omiin suosikkiravintoloihin olipa sitten reissussa Shanghaissa, Pekingissä, Taipeissa tai Hongkongissa. Niin puhtaita ja hienoja makuja.

    Tällä viikolla pääsemme taas maistelemaan kun Hongkongin perhelomaa vielä viikko jäljellä. Namskis!

    VastaaPoista
  2. Oi te onnekkaat kun saatte olla reissussa! Ihania herkkuhetkiä!

    VastaaPoista
  3. Nuo näyttävät kyllä ihan superherkullisilta! Minä rakastan erilaisia taikinanyyttejä ja mieleni on tehnyt useammin kuin kerran kokeilla juurikin jotain tuollaista. Vähän vain hirvittää se, miten ohueksi se taikina pitäisikään saada kaulituksi enkä vielä ole osunut löytämään valmiita...

    VastaaPoista
  4. Kuola valuu kun tätä juttua lukee! Rakastan dumplingseja, kunpa niitä saisi täältäkin päin maailmaa enemmän! Parhaita ovat minun mielestä potstickerit, se rapea pohja ja höyryttynyt nyytti ... uuh.

    VastaaPoista
  5. Mun on pitänyt tehdä nyyttejä nyt vuoden ajan meidän höyryuunissa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt kyllä otan asiakseni! :)

    Kiitos inspiraatiosta siis!

    VastaaPoista
  6. Minna niin ohueksi että ihmettelet miten ne pysyvät kasassa :).

    Juulia: Meillä on sitten sama suosikki!

    Riikka: ai niinkun teillä on se höyryuuni! Kätevää!

    VastaaPoista
  7. Damn - just aamulla herätessäni aloin kaipailla dim sumeja tai mitä tahansa lihatäytteistä taikinanyyttiä. Tämä ei helpottanut tuskaa :-)

    VastaaPoista
  8. Din Tai Fung on niin hyvä paikka. Ihan sydämestä riipii kun en vähään aikaan sinne pääse, ja oma mieheni on juuri tällä hetkellä koneessa kohti Shanghaita ja sen Din Tai Fungia. Mutta yllättävää kyllä, niissäkin paikoissa näyttää olevan jonkilaisia eroja, Shanghain mesta on musta paras, ja Soulissa on oma twistinsä.

    VastaaPoista
  9. Erja: Se ei helpotu kuin nyyttejä syömällä, kylläs tiiät :).

    Ninni: Mä taas olen tykännyt tästä Xinyi-kadun paikasta tähän mennessä eniten, Taipeissa käytiin toisessakin Din Tai Fungissa kauppakeskuksessa. Juurikin tunnelmassa on musta eroa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin