torstai 16. huhtikuuta 2009

Dinonlihaa tiskillä sekä lastemme ruokatottumuksia


Piia kysyi kommenttilootassa punasikuripostauksen yhteydessä, syövätkö lapsemme oikeasti ruokia joita blogissammekin esittelemme. Vastasin asiaan jo lyhyesti siellä "kyllä", tässä asiasta enemmän.

Tyttäremme on nyt siis 2-vuotias ja poikamme täyttää kesällä 5-vuotta. Molemmat syövät melkeinpä kaikkea, eikä rajoittavia allergioita onneksi ole (ainakaan vielä) tiellemme ilmaantunut.

Kauppalistaa rustatessa kysymme lapsiltakin ideoita ruokiin, joskin toiveet ovat aina melkeinpä samoja : maksalaatikkoa, nakkeja, makaronilaatikkoa ja couscousia. Lisäksi poikamme voisi varmaan elää pelkästään friteeratuilla mustekalarenkailla ja tyttäremme lohkoperunoilla.

Meillä ei tehdä lapsille erikseen ruokia, vaan koko perhe syö samaa sapuskaa. Jos jollain aterialla ruoka ei ole mieluista, sen saa toki jättää syömättä, kunhan on ensin kunnolla maistanut. Emmehän me aikuisetkaan kaikesta tykkää! Perheemme syö viisi kertaa päivässä, joista lounas ja päivällinen ovat lämpimiä aterioita. Jos siis jollain aterialla ruoka ei maistu, seuraavalla sitten taas voikin täyttää kupuaan.

Lapsemme ovat tosi ennakkoluulottomia maistajia, mistä olemme kovasti iloisia. Esimerkiksi mustekalan musteella värjätty pasta kirjolohenmädillä mietitytti etukäteen, mutta se olikin hurjan herkullista lasten mielestä. Ennakkoluulottomuus helpottaa reissaamista huomattavasti, sillä aina ei ole saatavilla niitä ranskalaisia tai nakkikeittoa. Esimerkin voima on maistamisessa melkoinen. Esimerkkeinä voivat toimia paitsi aikuiset ja toiset lapset, myös satuhahmot.

Tuttujakin ruokia, joista aiemmin ei ole pidetty, maistellaan uudelleen kun niitä vastaan tulee. Riisin kohdalla kävi esimerkiksi niin että poitsumme inhosi jostain tuntemattomasta syystä riisiä. Yhden kerran taas maistettuaan ilme kirkastui ja jätkänpätkä tokaisi: ”Riisi onkin hyvää!”. Siitä lähtien sitäkin on sitten syöty.

Emme kuitenkaan pakota lapsiamme syömään. Risotto on jostain syystä todella vastenmielistä pojallemme, joten sen hän saa jättää väliin. Myös sipuli, paprika, munakoiso ja lehtisalaatti ovat molemmille raaka-aineita, joita maistetaan sitten joskus taas. Emme kuitenkaan jätä edellä mainittuja aineksia ruuista pois, vaan pilkomme ne yleensä niin isoiksi että ne on helppo ronkkia tarpeen tullen pois. Niin pieniksi niitä ei saa etteikö se haittaisi – olen koettanut sipulin raastamistakin.

Meillä ei ole mitään erityiskeinoja houkutella lapsia maistamaan, paitsi tiukan paikan tullen jälkiruuan kanssa uhkailu. Ruualla EI KOSKAAN saa uhkailla, mutta koska jälkiruoka on ”ylimääräistä”, sillä meidän näkemyksemme mukaan saa. Ja tuleehan siitä huono olo jos syö pelkkää jälkkäriä.

Itse tehty ruoka tai leivonnainen maistuu lapsillemme melkein poikkeuksetta herkulliselle. Poikamme nauttii silminnähden kun kehumme hänen pyörittelemiään lihapullia herkullisiksi tai tyttäremme seuraa silmät loistaen miten hänen leivittämänsä silakkapihvit häviävät vatsoihimme. Samalla he syövät itsekin aikaansaannoksiaan kun on niin poikkeuksellisen hyvää. Ruuan valmistaminen itse näyttää muksuillekin miten annoksen kokoon saamiseksi täytyy nähdä vaivaa, jolloin ruuan arvostuskin kasvaa. Samalla lapset huomaavat että ruuan tekeminen on paitsi palkitsevaa myös hauskaa! Aina lapsia ei jaksa ottaa mukaan kokkailuun eivätkä he joka kerta haluakaan osallistua. Mitään stressiä asiasta emme ota.

Ruuan erilainen esillepano ja kaunis kattaus kohottavat myös lasten ruokahalua. Kun katamme itsellemme viinilasit, lapsille laitetaan maitolaseiksi Iittalan vahvat jalalliset Verna-lasit. Joskus vaikkapa piknik lattialla tai puistossa, tai välipalan kattaminen lastenhuoneen pöydälle tuo uutta potkua ruokahetkeen. Eikä tietenkään pidä aliarvioida reippaan ulkoilun tuottamaa nälkää!

Tyttäremme noin 1,5-vuotiaana kattama välipalapöytä, jota voisi luonnehtia tiivishenkiseksi :)

Kuten kaikki lasten kanssa tekemisissä olevat tietävät, päivät ovat hyvin erilaisia eikä kaikki aina mene niin kuin kuvittelee ja suunnittelee. Pääasia mielestämme on, että ruokahetki on kiireetön, mukava yhdessäolon hetki. Pääasia on ruuasta nauttiminen.

Kuulisimme myös mieluusti millaisia tapoja teillä toteutetaan.
Millä innostatte lapsia maistamaan uutuuksia?
Mikä teillä uppoaa mahaan parhaiten?


Loppuun vielä pian viisivuotiaan Venetsiassa itse keksimä resepti. Kokeilkoon ken uskaltaa!

Kattauksessa hyödynnetty mm. Flextrax-paloja ja legoja, joista on tehty myös kauha.

sisäfile
peruna
rucola
mustekalan musteella värjättyä pastaa
kalaa

Voi vaikka tehdä näin että laittaa kaikki uuniin (lasten lentolaukkuun) ja pistää kuumalle. Niin ne sitten lämpiävät ja niitä voi syödä lämpimänä.

Toisena päivänä jätkä leikki lihakauppiasta, jonka tiskiltä löytyi myös harvinaista dinosauruksen lihaa. Sen valmistamiseen poika antoi isälleen seuraavat ohjeet:

Leikkaa ensin dinosaurus viipaleiksi. Paista ne kuumalla. Ja sitten että tarjoa lautasille ja voi alkaa syömään.


18 kommenttia:

Laila kirjoitti...

Ihana postaus! Pikkukokin reseptit toivat kylla hymyn huulille. :)

Satunnainen vierailija kirjoitti...

Kiva postaus. Minaäkin mietin joskus lukiessani, että niinkö maistuu lapsille. Tosi hienoa. Olen huomannut, että lasten kasvaessa "maistamisinnokkuus" vähenee ja tällä hetkellä uusien ruokien maistaminen on kiven alla (lapset 17, 15 ja 7v). Nuorin kyllä maistelee vielä suht' ennakkoluulottomasti. Mutta meidän perheen "rajoitteisin" kyllä on isäntä, jota on saanut "koulia" vuosien aikaan. Mutta ruokailun pitää olla miellyttävä kokemus ja meillä mennään pitkälle samoilla linjoilla, tykätä ei ole pakko, mutta pitää maistaa, jos vaikka tykkäisi.

Yaelian kirjoitti...

Ihanan herttainen postaus! Teillä on hyvät periaatteet lasten ruokailun suhteen, ja onpa tosi hyvä,että he oppivat jo pienestä asti arvostelemaan ja maistamaan erilaisia makuja, jotka kehittävät heidän makuaistiaan.

Oma poikani oli aika nirso monen ruoaka-aineksen suhteen, vaikka yritin kovasti hänelle eri makuja esitellä.

Virpi kirjoitti...

Kerrassaan esimerkillistä ruokakasvatusta teillä kyllä harjoitetaan! Nostan hattua :)

Omia lapsia ei ole, mutta allekirjoittaisin kyllä monet teidän periaatteista, jos olisi.

Meillä tekemistä sitten onkin myös ruokarajoitteisen miehen kanssa. Hänen kotonaan kun ruokavalio on ollut hyvin pelkistettyä ja mausteena lähinnä vain suola. Toisaalta ymmärrän, että uusiin makuihin on vaikea tottua, kun ovat kovin erilaisia, mutta sellainen suututtaa, jos valmiiksi jo päättää ettei pidä jostain, eikä edes suostu maistamaan (tai jos suostuu, niin on jo silti päättänyt olla antamatta mahdollisuutta maulle).

Onneksi tässäkin edetään pikkuhiljaa :) uusin saavutus oli risotto. Yleensä jos käytän ruokaan viiniä, se on paha juttu, mutta risotto uppoaa. Viimeksi tuli jopa kommentti että "otan toisen lautasen, kun ei riisi yleensä näin maistu hyvältä."

Jams kirjoitti...

Voi apua, nyt vanhemmuuskuumeeni nousi entisestään. En malta odottaa, että pääsen ruokakasvattamaan :)

Anna kirjoitti...

Teillä kuulostaa meno olevan erittäin tervehenkistä, ja tämä postaus henkii lämpöä :) Meillä toimitaan suht samanlailla: lapsille ei kokata mitään erityistä (ellei sitten satu olemaan vaikka synttärit tai joku muu "lastenpäivä"), ja jos ei kelpaa niin sitten ei kelpaa. Hyvin on kyllä kelvannut niin sipulikeitot kuin sushitkin! Joittenkin ruokalajien kanssa on tietenkin vähän takkuilua, mutta loppujen lopuksi lapset aina luovuttaa ja alkaa lappamaan annosta poskeen, että siinä mielessä me ollaan onnekkaita :)

Patalintu kirjoitti...

Olipas mukava ja mielenkiintoinen postaus! Tästä kelpaa ottaa mallia kunhan siihen asti lopulta edetään :)

Laura kirjoitti...

Uusien makujen ja ruokakokemusten opettaminen lapsille on ollut julkisuudessa kivasti viimeaikoina. Sitra on hiljattain julkaissut oppaan Makukoulu-hankkeen soveltamiseen myös esim. päiväkodeissa ja kotona. Kannattaa käydä kurkkaamassa:
http://www.sitra.fi/fi/Julkaisut/OhjelmienJulkaisut/era/elintarvikkeet_ja_ravitsemus.htm

Salapoliisi Saperen matkassa on monet lapset intoutuneet uusiin makuihin! Oman jälkikasvun puuttuessa pitää vaan keskittyä luomaan elämyksiä lähipiirin lapsille ;)

Ketsuppi kirjoitti...

Ihanan lämmin postaus. Hymy nousi huulille. :)

Hyppysellinen kirjoitti...

Laila: itse mietin ettei minulla ollut hajuakaan monista aineista noin junnuna. rucolankin opin yli kaksikymppisenä :)

satunnainen vierailija: Lapsille on kyllä vaikea sanoa että maistettava on, jos isäkään ei maista. hienoa että olet kasvattanut miestäsi samalla ;). itsekin on kyllä oppinut uusia makuja kun haluaa maistattaa kaikennäköistä lapsilla. katsotaan miten meillä "vanhemmiten" käy maistelun kanssa.

Yaelian: heidän on pakko ;D

Virpi: on kyllä varmaan vaikea kokata jos toinen nirsoilee, mutta nämä positiiviset kokemukset esim. riisin kanssa auttavat varmasti avaamaan makumaailmaa laajemmalle!

Jams: vai vanhemmuuskuume...sitä se kevät teettää ;)

Hyppysellinen kirjoitti...

Anna: samaa mieltä! onnekkaita vai reippaan kasvatuksen hedelmiä poimimassa ?:)

Patalintu :) onnellista odotusta! ja muistakaa, alkuun vain tissimaitoa :). jotkut kyllä sanovat että äidin monipuolinen ruokavalio tissimaidostakin nautittuna edistäisi lapsen makutottumuksia.

Laura: suurkiitos mielenkiintoisesta linkistä! katselin jo hommaa alustavasti. aion kyllä lukea koko tutkimuksen, sillä tekstissä oli tosi hyviä pointteja! tässä pieni pätkä Sitran sivuilta löytyvästä tuoreesta tutkimuksesta:
Sapere menetelmässä haju-, maku-, näkö-, kuulo- ja
tuntoaistia hyödyntämällä lapsi saadaan tutkimisen,
kokemusten ja elämysten kautta oppimaan uusia asioita
ruuasta, ruoka-aineista ja niiden valmistuksesta.
Toiminnallisen oppimisen kautta lapselle syntyy jostakin
ruokamaailmaan liittyvästä asiasta kokonaisaistimus,
joka on hänelle ominainen ja yksilöllinen, ja
jossa vanha ja uusi tieto yhdistyvät uudeksi kokemukseksi.
Ajatuksena on, että uteliaisuuden ja tutkimushalun
herätessä lapsi kohtaa omia ennakkoluulojaan
rohkeammin, tunnistaa niitä ja lähtee seikkailumatkalle
ruokamaailmaan kokeilemalla omia rajojaan.

Ketsuppi: hymy nousi sinun kommentistakin!

Anna kirjoitti...

Sen lisäksi, että postaus oli lämmin ja herttainen, luin tämän myös oman alani puolesta kotitaloustieteilijän silmin, enkä voi kuin todeta että täyttä asiaa joka sana, ja ajattelemisen aihetta ennen kaikkea! :) Teillä on sovellettu ihan mahtavasti käytäntöön ruokajuttuja lastenkasvatuksessa. Oon tainnut jo aiemminkin mainita, kuinka ihailen teitä sen takia :)!

Jonna kirjoitti...

Vastavierailulla täällä! Mukava fiilis blogissanne ja kivoja kuvia ja ohjeita. Itse olen saanut kotoani samanmoisen "ruokakasvatuksen" ja omiin pikkulikkoihini luonnollisesti yrittänyt samaa soveltaa. Vanhempi, kolmevuotias, on pienestä pitäen syönyt kipponsa tyhjäksi ja kaikkea maistaa mielenkiinnolla. Kohta kaksi täyttävä pikkusisko puolestaan on syntymänirso: Kokeilee kielenkärjellä ja toteaa ettei tykkää!

Dea kirjoitti...

Hih, loistava postaus! :) Meillä ei ole lapsia, mutta karvaiset lapsemme (lue: kaksi koiraa) syövät hyvällä ruokahalulla kaikkea wasabia lukuunottamatta. Wasabiakin tosin kerran maistettiin, mutta sen jälkeen ovat jättäneet väliin moisen herkun... Muistan itsekin olleeni pienenä varsin nirso, mutta nykyään ainoa ehdoton ei on punajuuri kaikissa muodoissaan; en vain jostain syystä siedä sitä. :( Ja nelijalkaisia otuksiahan meilä ei koskaan valmisteta; olen ruokavammainen siltä osin. :)

Hyppysellinen kirjoitti...

Anna: ihailet - nyt kyllä punastuttaa ;)

Jonna: tervetuloa vaan! jääkaapissa onkin parhaillaan jähmettymässä (toivottavasti) kakkusi suklaamoussekerros.

juu lapset ovat kaikinpuolin kovasti erilaisia. meilläkin on se huomattu ;)

Dea: no meillä Pastiksella ei mene myöskään punajuuri, mutta se onkin ainoa raaka-aine jota hän ei syö. on joku joulu saanut siitä tosi hurjan naaman - allergiareaktion?

Dea kirjoitti...

Teille on haaste blogissamme; paljastakaa inhokkiruoat!
http://punainenkeittio.blogspot.com/2009/04/inhokkiruoat.html

Hippu kirjoitti...

Samaa mieltä edellisten kanssa: kerrassaan ihana postaus! :-)

Hyppysellinen kirjoitti...

Dea: pistetääs mietintään ja kuvahakuun.

Hippu: kiitos :)

Blog Widget by LinkWithin