lauantai 17. toukokuuta 2008

Mustaa pastaa, lohta ja mätiä ÄÄNESTYS!

(kuva1)
Joskus sitä tekee hyviä löytöjä ihan omasta kirjahyllystä. Nyt tietysti herää epäily että meillä olisi hyllymetreittäin kokkauskirjoja (kuten eräillä :) ), vaikka totuus rajoittuu kahdenkymmenen paikkeille. Liian usein tulee kuitenkin käytettyä samoja, hyväksihavaittuja opuksia. Nyt tartuin teokseen "vieraspöytä", joka on Donna Hayn resepteillä ja Petrina Tinslayn UPEILLA valokuvilla täytetty kirja. Ja mikä aarre tämä aikoinaan alennusmyynnistä hankittu opus olikaan! Nyt kun on tullut harrastettu ruuanlaittoa vähän enemmänkin, ohjeet eivät kuulostaneetkaan enää hurjan mutkikkailta tai käytettävät raaka-aineet kummallisilta ja vaikeasti hankittavilta. Näin muistan miettineeni kun selailin kirjaa hankittuani sen. Uskoisin että kirjaa tulee käytettyä nyt useamminkin, joten tuskin tämä resepti tulee jäämään ainoaksi postaukseksi ko kirjasta.

Tätä reseptiä innosti kokeilemaan upea kuva ja kaapissa käyttöä odottanut kuivattu, mustekalalla värjätty tuorepasta Fettuccine al Nero di Seppia. Ostin pastan alkuvuodesta Il Sisilianon myymälästä.
Annos oli kovasti herkullinen. Mustekalalla värjätty pasta oli aavistuksen kalaisan makuinen. Loheen jätimme ulkonäön vuoksi nahankin annokseen. Mäti toi annokseen suolaisuutta ja upeaa väriä, joskin lisäsimme myös suolaa. Yltiörehellisenä täytyy todeta että unohdimme lorauttaa pannulta paistoliemet pastan sekaan - hyvää oli silti! Samaten kuivattu kirveli (kaupan valikoimien pakosta) ei ehtinyt oikein vapauttaa makujaan.

250 g mustekalan musteella värjättyä tuorepastaa
voita
limettimehua
2 rkl kirvelin oksia
lohifileetä paksuina viipaleina
mustapippuria myllystä
lohenmätiä

Pastaveden alkaessa kiehua laita paistinpannu kuumenemaan. Lisää kuumalla pannulle voi ja limettimehu. Anna kuumeta vaahtoavaksi. Lisää kirveli ja lohi pannulle. Paista molemmin puolin 30 sekunttia tai kunnes hiukan kiinteytyy.

Jaa pasta lautasille. Asettele lohi, pannulle jäänyt paistoliemi, pippuri, (suola) sekä lohen mäti pastan päälle. Tarjoa heti.

Alkupalana kuudelle, pääruokana neljälle.
Kauniin annoksen tekeminen on joskus hankalaa. Miten asetella palaset houkuttelevasti, minne sijoittaa kastike, lisäkkeet... Olisi kiva kuulla teidän, blogimme lukijoiden mielipide tämän postauksen annoksista. Mikä niistä teidän mielestänne on kaunein?
ÄÄNESTÄ KAUNEINTA ANNOSTA SIVUMME ALUSSA 24.5.2008 MENNESSÄ :)



Kuva 2

Kuva 3.

Kuva 4.

9 kommenttia:

  1. Ihanaa uusi keittokirjavinkki;D. Kauniin näköistä musta pasta ja koralli lohi. Äänestetty on:)!

    VastaaPoista
  2. lohen väri ei harmi vaan ole paras mahdollinen... kiva kun äänestit!

    VastaaPoista
  3. Kivasti näissä vaihtoehdoissa tulee esiin se, miten erilaista tunnelmaa pienillä jutuilla syntyy! Ykkönen on mun mielestä ehkäpä tyylikkäin, koska siinä mädille on jätetty niin mukavasti tilaa. Kolmonen taas näyttää siltä, että sen eteen on nähty paljon vaivaa. Nelosesta tulee hyvällä tavalla jotenkin talonpoikainen tai rustiikkinen fiilis, jos nyt ihan fiinistelemään lähdetään näissä arvioissa :D Tosin nelonen taas ei niin sovi näihin raaka-aineisiin... vastaan ykkönen!

    VastaaPoista
  4. olipas hauskaa kun oikein perustelit anna!

    viimeisestä annoksesta sen verran että se on "tuunattu" ihan varta vasten yksivuotiastamme varten, joka söi muuten tätä ruokaa kaksi lautasellista :O

    VastaaPoista
  5. Tämä nyt on todella asian vierestä, mutta bongasin tuolta kasvimaaltakeittiöön, että tekin olette kesällä Tokioon lähdössä;D. Me ollaan menossa vaan kuukautta aikaisemmin. Ihan hauska yhteensattuma. Tuleekohan sitten blogeissa Japanin ruokakuvaviikot:)?.

    VastaaPoista
  6. asiasta tai sen vierestä, mitäs sen on väliä :)

    juu ollaan menossa, koko perhe.

    Laittakaahan sitten viime hetken tärpit kun kotimaahan saavutte. Kuinka kauan aiotte viipyä? onko japanitietämyksenne entuudestaan mitä luokkaa?

    me ollaan (vielä) aika tietämättömiä, ja siksi ollaankin kyselty joka puolelta vinkkejä. Lasten kanssa matkustettaessa pitää kyllä ottaa aika iisisti ja mennä heidän ehdoillaan, mutta on tuo matkailu meiltä heidän kanssaan aiemminkin luonnistanut!

    VastaaPoista
  7. huomasinkin tuolta kasvimaaltakeittiöön että olette käyneet Tokiossa aiemminkin. joten unohda em. kysymykset ;) niitä vinkkejä otetaan vastaan sitten etiltäkin mielellään jos/kun sellaisia on!

    VastaaPoista
  8. Tosiaan viikko on kunnianhimoiselle matkaajalle Tokiossa todella liian vähän aikaa. Mun suurin haave oli aina ollut päästä japaniin niin tietenkin kaikki oli kerralla nähtävä;D. Joten aika usvassa se viikko meni. Tulet huomaamaan, että Tokio on ISO ja se on ihan hyvä, että lapset vähän jarraavat:).

    Tokiossa omia lemmpareita oli ehdottomasti Odaiban futuristinen kaupunginosa ja Shibuya. Mentiin tuolla Himikolla sinne Odaibaan Asakusasta. Suosittelen todella lämpimästi ja lapset tykkäävät taatusti! (Jos mäkin tykkäsin;D).
    http://www.suijobus.co.jp/english/cruise_e/himiko/index.html

    Jos on sotahistoriasta kiinnostunut niin se yasukuni jinja ja sotamuseo ovat myös todella mielenkiintoisia. Sotamuseosta löydettiin vitriinistä suomalainen Amiraali kaljapullo ja olihan se ihan mahtavaa;D.

    Noh noin yleensä ottaen Tokiossa on todella paljon mielenkiintoista katseltavaa ja ihmeteltävää.

    VastaaPoista
  9. hotellimme on Shibuyassa, joten ne maisemat tulevat varmasti tutuksi. sattumalta ystäväni häissä vieressämme istui nainen, joka on asunut kahta viimeistä Suomessa asumaansa vuotta lukuunottamatta 5 kilometriä hotelliltamme Tokiossa :O. saimme melkoisesti vinkkejä häneltäkin.

    toi Himiko näytti mahtavalta! Erityisesti poitsumme tykkää varmasti.

    Odotamme reissua kovasti, niin varmasti tekin :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin