perjantai 20. helmikuuta 2015

Roustattua munakoisoa ja tomaattia kotijuustolla

Ihastuin heti ideaan, kun näin Top100 ruokablogeissa Hannelen kuvan uunipaahdetuista munakoisoista ja saman kuumennuskohtalon kokeneista tomaateista. Luettuani reseptin  Kokit ja potit-blogista olin jo valmis kuolaamaan. Kokonaisuus oli ihan minunmoinen ruoka, varsinkin kun munakoisohimo ei ota lähteäkseen. Taaskaan. Sain helposti suostuteltua Jukan koepaistajaksi ja -maistajaksi. 

Lopputuloksemme poikkesi pikkuisen Hannelen vastaavasta, mutta vain vähän. Me söimme ruokamme lämpimänä, mutta blogikollega vakuuttaa sen toimivan myös kylmänä. Minulle tuli annoksesta mieleen ensisijaisesti lämmin salaatti, jolloin se on tietysti myös terveellistä ja kevyttä. Oli ihan älyttömän hyvää! Kokeilkaa tekin. Munakoisot pitää muistaa laittaa marinoitumaan edellisenä päivänä. 
PAAHDETTUA MUNAKOISOA JA TOMAATTIA JUUSTOLLA
kahdelle päivälliseksi

marinoidut munakoisot
1 luomumunakoiso
2 rkl sitruunaoliiviöljyä
1/2 rkl sitruunamehua
suolaa
2 tl sokeria
2 valkosipulinkynttä

uunissa kuivatut tomaatit
100g luomukirsikkatomaatteja
1 rkl sitruunaoliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

chimichurri-kastike 
½ punttia lehtipersijaa (silppuna n. ½ dl)
muutama oksa tuoretta korianteria
1/2 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl riisiviinietikkaa
suolaa
1 rkl ruokosokeria
tippa shriracha-kastiketta
vajaa 1/2 tl juustokuminaa eli jeeraa

lisäksi
250g kotijuustoa
tuoreita yrttejä (minttu, korianteri tai persilja)

Leikkaa munakoisot pitkittäin ohuehkoiksi siivuiksi. Ripottele suolaa päälle ja jätä "itkemään" puoleksi tunniksi. Kuivaa itkeneet munakoisot. Sekoita sitruunaoliiviöljystä, sitruunamehusta, suolasta, sokerista ja valkosipulinkynsistä marinadi. Sivele marinadi munakoisosiivujen pintaan ja jätä maustumaan kannelliseen astiaan yön yli. 

Puolita kirsikkatomaatit. Laita ne uuninkestävään vuokaan leikkuupinta ylöspäin. Lorauta päälle öljyä ja mausta. Kuivata 100 asteisessa uunissa noin 1½ tuntia kunnes ne ovat puolikuivia. 

Surrauta kastikeainekset yhteen sauvasekoittimella.

Laita munakoisot uuninkestävään vuokaan. Paahda 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes ovat saaneet pintaan hiukan väriä. 

Kokoa munakoisot ja tomaatit yhteiseen uuninkestävään tarjoiluastiaan tai annokseksi. Murusta päälle kotijuustoa. Lykkää vielä 200 asteiseen uuniin ja anna juuston hiukan sulaa. Tähän menee noin 5 minuuttia. 

Lisää annokseen chimichurri-kastiketta ja tuoreita yrttejä. Tarjoa heti. 

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Munakoisot paahdettuna (ja muutenkin )on kyllä niin herkkua.Itse tykkään lisätä marinoituihin munakoisoihin balsamietikkaa ja chiliä.

Merituuli kirjoitti...

Totta turiset Jael! Tuokin maustaminen menisi minulle varmasti! Meillä vaan mukulat ei vielä ole oppineet muankoisoon.

Sofia kirjoitti...

Mäkin kuolasin tota Kokit ja Potit-blogin sivuilla ja nyt kuolaan täällä. Nam, nam, nam ja vielä kerran nam!

Merituuli kirjoitti...

Nam! on hyvin ilmaistu :)

Mari - Kivistössä kirjoitti...

Kiitos sulle ja Hannelelle), perjantain illallissalaatti oli asteen kiintoisampi! En jaksanut mitään chimichurreja vääntää, mutta tuo sitruunainen marinadi munakoisoille ja kesäkurpitsalle juhlisti sopivasti perussalaatin.

Merituuli kirjoitti...

Hieno homma Mari! Ne on lopulta ne pienet jutut jotka tuo uutta syrjää perussetteihin.

Blog Widget by LinkWithin