tiistai 19. elokuuta 2008

Punainen katkarapukeitto kookosmaidolla

Kettuterrierien emäntä Kmsu oli alkukesästä keitellyt herkullisenoloisen keiton, jota täytyi testata. Kookosmaito (keitoissa) antaa täyteläistä, hiukan kermamaista makua omalla vivahteellaan. Tykkäämme siitä kovasti. Turhan harvoin kookosmaitoa tulee kuitenkin ruokiin livautettua, viimeksi taisin käyttää sitä broilerikookoskiusaukseeni. Ja siitä onkin aikaa...

Teimme keittoon pieniä muutoksia kaappien sisällön mukaan. Tässä oikein maistuva ja houkuttelevantuoksuinen keitto:

1 punasipuli
3 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
3 tomaattia kannat poistettuina ja paloiteltuina
1 prk tomaattimurskaa
1/2 prk tomaattipurkin huuhteluvettä
1 prk kookosmaitoa
1 kalaliemikuutio
1 rkl ruskeaa ruokosokeria
3 rkl Maizena vaaleaa suurustetta
maissinjyviä pakastimen kätköistä
3 dl katkarapuja
cayennepippuria
suolaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuullota silppu kattilassa oliiviöljyssä. Lisää tomaatit ja tomaattipurkin huuhteluvesi. Sekoita joukkoon kalaliemikuutio sekä ruokosokeri. Kiehauta ja keitä hiljaisella lämmöllä n. 15 min. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää kookosmaito. Kiehauta. Suurusta keitto suurusteella ja lisää maissi. Keitä 5 minuuttia. Lisää lopuksi katkaravut ja anna lämmetä. Mausta cayennella ja tarvittaessa suolalla.

Keiton kanssa haukkailimme chapati-leipiä.

2 kommenttia:

  1. Tästä keitosta on meillä tullut suosikki! Juuri viime viikolla tein taas yhdenlaisen variaation sen mukaan mitä aineksia sattui kotona olemaan ja kattilallinen meni taas hetkessä. Ja mies vannotti tekemään tätä useammin.;)

    VastaaPoista
  2. olemme samaa mieltä. hyvää oli! kiitos vaan kovasti hyvästi ohjeesta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin