tiistai 5. tammikuuta 2010

Lindströmin piffit ja suppiksia

Ihana ihana mieheni oli tehnyt aterian koko perheelle kun kotiuduin töistä. Söimme aivan loistavaa pakkaspäivän ruokaa, nimittäin mausteista chorizoriisipataa. Makkarana komeili Kanarialta roudattu chorizo, mukavan mausteinen tapaus. Mutta koska, hupsheijaa, resepti löytyykin jo blogistamme täältä, kajautan ilmoille toisen ruuan. Se on tehty ja kuvattu jo lokakuussa, mutta jostain kumman syystä jäänyt koneeseen vain kuvana. Korjataan tämä vääryys ja kajautetaan ilmoille Prinsessakeittiön punajuuripitoiset jauhelihapihvit meidän malliin muokattuna:

PRINSESSALINDSTRÖMIT

500 g jauhelihaa (meillä possu)
1 iso punajuuri
1 sipuli
0,5 tl fenkolinsiemeniä
öljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja raasta punajuuri. Jotkut kehottavat käyttämään hanskoja, mutta ei tuo minusta niin sottaista ollut. Kuori sipuli ja silppua se hyvin pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannussa tilkka öljyä ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää punajuuriraaste, viinietikka ja hunaja. Keitä 5 – 8 minuuttia.Sekoita jäähtyneet kasvikset jauhelihaan. Mausta fenkolinsiemenillä. Lisää suolaa ja mustapippuria. Paista taikinasta pannulla koepala. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa sekä pippuria. Muotoile taikinasta tasakokoisia pihvejä. Paista pihvit pannulla 3 – 5 minuuttia kummaltakin puolelta.

Koska lokakuussa sain anopilta ihanaksi ruokatuliaseksi suppilovahveroita, paistoin niitäkin pihvien kera pannulla ripsahuttaen päälle suolaa ja mustapippuria.

Setti oli erittäin maukas! Fenkolinsiemenet olivat yllättävä ja hyvä lisä jauhelihapiffeihin. Älä tingi niistä!

8 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen, suussasulava kuva! Tuon on pakko maistua hyvältä, kun sisältää kaikkia lempiaineksia. Kokonaisia suppiksia tosin saa vain vasta kerättynä, muuten meidän mies ehtii pilkkoa ne silpuksi.

    Muuten hyvä mies, mutta minua ei koskaan odota hyvä ruoka, kun tulen kotiin:'

    VastaaPoista
  2. Katriina: jos kukkaat vielä PrinsessaVeeran ohjeistusta, siinä kehotetaan laittamaan sardeliifileitä makua antamaan. meillä ei vaan sellaisia tuolloin ollut.

    suppikset vastakerättyinä ja näin nautittuna ovat ihania. suutuntuma on hieno! pakkasenkäyneetkin sienet ovat hyviä, mutta rakenne on kyllä toinen.

    kaikissa miehissä on puolensa. niin kuin tykkäänkin tehdä ruokaa, minusta on ihanaa istua välillä Jukan tekemälle aterialle.

    VastaaPoista
  3. tietysti kurkkaat...ja sardellifileitä...hoh hoi...aamukahvi vasta menossa.

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköistä! Pitäisikin taas muistaa ostaa punajuuria, koska niistä saa vaikka mitä.

    Fenkolinsiemenet ovat minunkin suosikkini.

    VastaaPoista
  5. punajuuret on kyllä herkkua! turhan harvoin tulee käytettyä, vaikka sillä saa upean värin ja maun, leivonnaisiinkin.

    VastaaPoista
  6. Lindströmin pihvit ovat olleet pitäisi tehdä -listalla jo jonkin aikaa. Fenkolinsiemenet voisikin ottaa kokeiluun tässä yhteydessä.

    VastaaPoista
  7. Palaa ihmeessä kertomaan mitä pidit!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin