maanantai 2. maaliskuuta 2009

Juomia Venetsiassa (tai Veneton alueella)

Veneton alue, johon Venetsiakin siis kuuluu, tuottaa enemmän valko- kuin punaviiniä. Yhtään ylimmän DOCG-luokituksen viiniä tältä alueelta ei saada, mutta seuraavan DOC-luokan viinejä kylläkin. Tämän DOC-luokituksen viinit kuuluvat olevan silti laatuviinejä. Muut luokat ovat IGT (Indicazione Geografica Tipica) ja vin da tavola eli pöytäviini. Itse emme ole mitään suuria viinintuntijoita, vaan paremminkin kokeilijoita. Esimerkiksi makuumme erinomaisesti sopiva valkoviini Verduzzo kuuluu IGT-luokkaan ja on hinnaltaan 2,5 euroa lähikaupassa.
Venetsiassa on myös useita paikkoja, joista voit hakea viiniä omaan tai kyseessä olevan kaupan muovipulloon. Paikassa on suuria viinipöniköitä, joista kauppias lorottelee pulloon valintaasi. Hinnat ovat todella edullisia, muutamien eurojen luokkaa litralta.
Prosecco on Venetolaista kuohuviiniä. Jos siihen lisätään valkopersikkamehua, saadaan Harry´s Barin kuuluisa drinkki Bellini. Harry´s bar löytyy edelleen Venetsiasta (aivan San Marco Vallaressa pysäkin kohdalta), mutta drinkkiä saa useistakin paikoista. Esimerkkilasillisemme on rantaterassilta Riva san Biaggiolta.

Spritz on toinen hyvin yleinen drinkki, johon laitetaan mukaan kivennäisveden ja viinin lisäksi joko Aperollia (makeampi, oranssi versio) tai Camparia. Vahvin versio juomasta saadaan kun sekaan laitetaan Select-viinaa. Mukaan sujautetaan vielä appelsiinilohko ja tikunnokassa keikkuva oliivi. Olemme kovati ihastuneet tähän juomaan. On mukavaa istua vaikkapa Dorsoduron tunnelmallisella Campo Margheritalla, siemailla spritziä ja natustella mukana tulevia sipsejä lasten lipoessa samaan aikaan omia jätskejään. Spritsiä saa 1,5 euroonkin, monesti lasillinen maksaa 2 euroa. Joskus hinta on huomattavasti kalliimpi jos istut juomaan spritzisi kuin että jos joisit sen seisaaltaan.

Sekä Belliniä että spritziä nautitaan myös aperitiivinä ennen ruokaa.

Grappa on paikallista pontikkaa, jota nautitaan taas ruuan päälle, digestiivona, eli ruuansulatuksen edistäjänä. Toiset kulauttavat juomansa alas jääkylmänä, toiset taas tunnustelevat makuja huoneenlämpöisestä grappasta.

Kahvikulttuuri on mielenkiintoista. Se mikä pätee täällä, ei kuulemma ole sama enää esimerkiksi Milanossa. Tarkoittaen että tilaamalla cafe macchiaton (kahvin maitovaahdolla) saat erilaisen kahvin täällä Venetsiassa kuin taas Milanossa. Jos haluat kahviisi maitoa ja tarjoilija kysyy ”calda?” se tarkoittaa mielestäni epäloogisesti kuumaa. Englannista väännettynä luulisi sen olevan kylmää. Paikalliset yleensä vain hörppäävät espressonsa, lyövät rahan tiskiin ja lähtevät yhtä liukkaasti kuin tulivat. Tämä tuntuu jotenkin hassulta.

Ultimatehieno paikka hörpätä kahvinsa täällä Venetsiassa on istua San Marcon aukiolla Caffé Florianissa. Halpaa tämä huvi ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Irish Coffeesta köyhtyisi tänä päivänä 16 euroa.

Hienot neidit karnevaalien aikaan Quadri-kahvilan terassilla San Marcon aukiolla.

Hanavesi on täysin juomakelpoista Venetsiassa. Paikallisetkin rahtaavat mukaansa pullotettua vettä, mutta useampi täkäläinen on vakuuttanut meille veden juomakelpoisuutta. Asiasta on kuulemma jopa kampanjoitu täällä, jotta kaupunkilaiset käyttäisivät hanavettä hanakammin.

Tunnelmapaloina tällä kertaa kuvia puluista. Paikalliset kutsuvat näitä lentäviksi rotiksi.




4 kommenttia:

  1. Kiva postaus jälleen.Sprits on munkin yksi lempijuoma, appelsiineja en vaan ole vielä siihen pistänyt, kokeilenkin ensi kerralla!

    VastaaPoista
  2. Spritz maistui Gardalla, piti tuoda kotiinkin aineksia ja nopsaan meni pullo Aperolia.

    noeijoo

    VastaaPoista
  3. Yaelian ja noeijoo: me ei oltu moiseen drinksuun törmättykään ennen, vaikka täytyy myöntää että vähemmän noita drinkkejä harrastetaankaan. taidetaan mekin katsoa kentältä pulloja...;)

    VastaaPoista
  4. jälkimainintana: katseltiin onneksi jo Venetsiasta, sillä normiruokakaupassa (Coop) pullot oli halvempia kuin kentällä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin