sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Tervasiirappigraavattu lohi

Salilla jumppaa odotellessani lueskelin Aromi-lehteä syyskuulta 2008. Muut kai silmäilevät terveyslehtiä tai jotain Fitnessjulkaisuja, minä nautin sielläkin ruokaa silmilläni. Tämä upea ja erilaisenmakuinen lohi pomppasi silmiini hetimiten ja kopioin sen pienelle lapulle hätäisesti ennen Pumppia. En minä siellä salilla turhaan käy :)!

Kala oli aloitusosana pappan synttärimenussa.

lohta
merisuolaa 10 % fileen painosta (meillä Maldonin savusuolaa)
tervasiirappia (Villiaromi)
valkopippuria
tilliä (meillä kuivattu)
kelmua

Hiero suola ja mausteet ruodottoman kalan pintaan. Sivele tervasiirappia reilusti päälle. Kiedo kala kelmuun ja laita jääkaapin viileyteen tekeytymään kahdeksi vuorokaudeksi. Siivuta ohuiksi siivuiksi.

11 kommenttia:

  1. Kuullostaa maukkaalle, varmaan sellainen savunmakuinen? Mistähän tollasta siirappia saa?

    VastaaPoista
  2. juu, kovasti oli savunmakuinen ja runsas(sopivasti)suolainen. ihanaa!

    Tervasiirappia sai ennen Helsingin Wanhasta Kauppahallista, mutta kun tarkastelin saatavuutta netistä, on se myyntipiste lopettanut toimintansa. Soppakellarin väki kuului hankkineen omansa Stockan herkusta, joten aloittaisin sieltä.

    VastaaPoista
  3. mulla on joku antipatia graavilohta kohtaan. Tein sitä viime viikolla jämäkalanpalasta mutten ole ollenkaan vakuuttunut että iitä tuli hyvää. Jotenkin siitä tulee aina liian suolaista. Chevice on enempi mun suuhuni sopiva tapa tehdä kalaa raakakypsentämällä...

    VastaaPoista
  4. Nelle: minä taas tykkään kovasti graavilohesta, ehkä juurikin sen kovasti suolapitoisen maun vuoksi. tässä vielä tuo tervasiirappi toi mukavasti särmää.

    kävin teidän keittiössänne sivistämässä itseäni yhden chevichen verran. kiitos siis siitä! vaikutti oikein kokeilemisenarvoiselta, raikkaalta tavalta kypsentää ja nauttia lohta.

    VastaaPoista
  5. täytyy olla makuasia koska lapsi söi sitä ihan onnellisena. Mutta kuten sanottu, jostain syystä graavattu lohi ei ole muhun iskenyt. Joku vika munkin makuaistissa, siis ;)

    VastaaPoista
  6. siis sitä tekemääni graavikalaa. :) ja joo, se lohichevice oli kyllä ihan pop. Pitäisi vielä ehtiä se viimeinen ravintolajuttu nykistä laittaa - siinä päästiin maistamaan alkupalaksi kolmea erilaista cheviceä....

    VastaaPoista
  7. Nelle: joo, sun makuaistisi se prakaa ;) ei vainen, mielipideasioita!

    jaahas, odotellaan siis sitä Nykin postausta lisävinkkien toivossa.

    VastaaPoista
  8. hoho, joo, kyllä mä luulen että mun suussa on joku suola-anturi joka kilahtaa punaiselle :) Myös suolasienistä mun on ollut vaikeaa saada suolaa niin paljon pois, että ne olisivat hyviä. Nykyään sentään jo pidän suolakurkuista. Ehkä se tosiaan on se suola. hmm... :)

    joo, se tulee jossain vaiheessa varmaan... koska, en tiedä. V lähti läppärin kanssa reissuun joten kuvat on nyt etelä-ameriikan mantereella... :)

    VastaaPoista
  9. Nelle: suola-anturi :)

    V ei kauaa paikallaan sammaloidu :).

    VastaaPoista
  10. no, nytin se olisi mieluummin jäänyt tänne sammaloitumaan mun ja A:n kanssa - taas yksi näistä reissuista joissa matkustetaan enemmän aika akuin ollaan paikassa minne mentiin. V nimittäin palaa jo to-pe yönä...

    VastaaPoista
  11. Nelle: silloinhan tuo Pastiskin kotiutuu. eikä lähde ennen kuin meidän kanssa ensi viikolla ;)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin