lauantai 9. tammikuuta 2010

Polentassa pyöriteltyjä tattipossupalloja tomaattisessa kastikkeessa

Siinä teille otsikkoa kerrakseen.

Tällä spagetin kanssa tarjoillulla setillä alkoi viikonloppumme oikein mukavasti. Kylkeen vielä rentouttavaa punaviiniä ja vierelle ne kaikkein rakkaimmat. Siinä sitten turistiin mukavia parmesaaninraastamisen lomassa ja pyöriteltiin haarukan ympärille spagettia. Polenta toi herkkutattipitoisiin sianlihasta tehtyihin palleroihin erilaista, mielenkiintoista suutuntumaa -pidin kovasti.

Ohjeen Jukka löysi kirjaston poistomyynnistä eurolla ostamastamme kirjasta "Makuja Toscanasta", jonka on kirjoittanut Maxine Clark. Meillä mies ei kylläkään nakannut sekaan muussia eikä riisiä, jonka käytön kirjoittaja katsoo olevan osoitus toscanalaisten säästäväisyydestä. Muutamia muitakin muutoksia tehtiin. Oliviiöljyssä paistamisen mies sanoi vaihtavansa seuraavalla kerralla voipaistoon. Parmesaani ei oikein lyönyt läpi itseään pyöryköistä, mutta maku kokonaisuudessaan oli oikein tasapainoinen. Lehtipersiljan puute kaupan valikoimissa on SUURI puute.

Polentakuorrutteiset herkkutatti-possupallot

reilu kourallinen kuivattuja herkkutatteja 20 minuuttia liotettuna
400 g jauhelihaa
1 dl parmesaaniraastetta
3 rkl tuoretta persiljasilppua ja hiukan tarjoiluun
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
n 50 g vaalean leivän muruja
2 rkl maitoa
1 muna rakenne rikottuna
suolaa
mustapippuria
polentasuurimoita
oliiviöljyä tai voita paistamiseen

Tomaattikastike
2 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli silputtuna
1 tölkki tomaattimurskaa
kuivattua basilikaa (tuore olis pare)

Valuta ja pilko sienet. Liota leipäpalat maidossa, purista ylimääräinen neste pois ja lisää muna. Nakkaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita hyvin. Peitä kulho ja pane viileään puoleksi tunniksi.

Valmista sillä välin tomaattikastike. Kuumenna öljy, pehmitä siinä sipulipalat, lisää muuta aineet ja anna hautua puoli tuntia. Tuoretta basilikaa saatuvilla ollessa nakkaisin ne sekaan vasta aivan lopussa ja jättäisin ehkä pullista persiljan pois.

Muotoile lihapullataikinasta haluamasi kokoisia pyöryköitä, kierittele ne lautaselle laittamissa polentasuurimoissa ja paista kuumennetussa öljyssä tai voissa läpikypsiksi. Lisää tomaattikaste joukkoon ja kuumenna viitisen minuuttia. Ripottele pinnalle persiljaa tai basilikaa sekä parmesaania.

5 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, nyt tiedän, mihin voin käyttää saamiani kuivattuja sieniä.

    Herkullinen kuva!

    VastaaPoista
  2. Muakin ahdisti eilen kaupassa - Sellossa ei ollut yhtään pakettia, ruukkua tai oksaa lehtipersiljaa. myöskään korianteria ei ollut. Eikä isoja pakkauksia timjamia. On ilmeisesti se aika talvesta kun yrttejä ei vaan ole.

    VastaaPoista
  3. Chez Jasu: meillä mennään vielä puolentoistavuoden takaa kerätyillä herkkutateilla - silloin niitä sai poimia sielunsa kyllyydestä. Viime syksynä saalis oli 0!

    jos kuivatuille sienille etsii käyttöä, yksi tooooosi hyvä on laittaa niitä liotetuina risoton joukkoon yhtä aikaa riisien kanssa ja nakata viinin jälkeen vielä liotusliemikin sekaan. teimme näin juuri eilen ja tuli huippuhyvä nautiskeluateria.

    Nelle: musta taas tuntuu että kaupassa on aina eri yrttejä mitä minä tarvitsen.

    jos uimahallia vois purkittaa, sais siitä oivan korvikkeen korianterille. ei se tietty ihan samalta näytä :D.

    VastaaPoista
  4. hoho: mä muistan joskus inhonneeni korianteria - minusta se maistui ihan sitruunafairylle. :) Mutta niin sitä kaikkeen tottuu, nykyään pidän kovasti korianterista!

    VastaaPoista
  5. Nelle: musta se maistuu edelleen uimahallille, mutta Jukka tykkää. korianterinsiemenet ovatkin jo kummankin herkkua. saas nähdä koska minusta tulee niin aikuinen että tykkään :). todennäköisesti tämä maku muuttuu kyllä ennen kaurapuuroa :P.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin