lauantai 13. marraskuuta 2010

Karamellisoidut sipulit

Sianpääpihvin kaveriksi suositeltiin perunapyrettä ja karamellisoituneita sipuleita sekä andouillea. Viimeksimainittua makkaraa emme lähteneet metsästämään, mutta muussia ja sipuleita teimme kuuliaisesti. Ja voi miten hyviä karamellisoiduista sipuleista tulikaan! Ohjeistus on hyvin yksinkertainen ja nopea, joten tästä ennustetaankin hittiä perheemme lisukevaihtoehtojen joukkoon.

Resepti on Anthony Demetren kirjasta "Today´s special". Minä muutin grammamäärät tilavuusmitoiksi kokkailun helpottamista varten. Tällä viisiin siitä tulikin "kakkosruokaa".

KARAMELLISOIDUT SIPULIT
kahdelle

noin 20 g voita
2 sipulia siivutettuna
2 rkl sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
vettä

Sulata voi pannulla. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä jotta saavat hiukan väriä.
Lisää sokeri ja sekoita hyvin.  Lisää punaviinietikka. Keittele kunnes neste on melkein kokonaan haihtunut. Tuoksu on melkoisen pistävä aluksi. Lisää hiukan suolaa ja pippuria sekä ruokalusikallinen vettä.
Hauduta sipuleita hetki kunnes ne ovat pehmeitä ja tahmaisia.

12 kommenttia:

  1. Ai sillä sipuli nämä ovat ihania! Yleensä teen näitä purilaisten täytteeksi, mutta menee tälleenkin lisukkeena. Nam!

    VastaaPoista
  2. Joo! Ah. Menee tosiaan mainiosti ihan lisukkeena. Joskus tein focacciaa jonka päällystin karamellisoiduilla sipuleilla, mainio kaveri keitolle!

    VastaaPoista
  3. Hei Sipulit!

    Paljastakaa millaista paistinpannua käytätte. Meidän kotoinen "härkätaistelija" -merkkinen on ollut aikamoinen pettymys...

    VastaaPoista
  4. Anna: kompensoi kyllä hiukan tuota piffin tuomaa pettymystä :).

    Jytis: Keitolle muuten vois olla hurrrjan hyvä kaveri. Kiitsa vinkistä!

    Kata: Meilläkin on kokemuksia Matadorista, eikä ollenkaan hyviä. Yksi palautettiin ja saimme samanlaatuisen takaisin. Pinta meni rikki alta viikon :/.

    Nykyinen teflonpintainen pannumme on kestänyt useita vuosia. Ostimme sen Helsingin Wanhasta Kauppahallista PotPan:sta muistaakseni 25 eurolla. Olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä!
    Pihvin paistoon meillä on valurautainen parilapannu. Toinenkin valurautainen pannu löytyy blinipannun ja sydänlettupannun lisäksi.

    VastaaPoista
  5. CJ: Kiva kuulla sinultakin että toimii! Minusta yhdistelmä on hienon makuinen. Minkä kanssa te söitte karamellisoituja sipuleita?

    VastaaPoista
  6. Kyyhkyjen kanssa syötiin eilen. Yhdistelmänä ihan ok.

    VastaaPoista
  7. Kyyhkyjä! Mistä te niitä saitte?!

    VastaaPoista
  8. tuollaista en olekaan kokeillut sipuleista. Millä ohjelmalla muuten teet nuo copyright merkit kuviin ?

    VastaaPoista
  9. Luka: teemme vesileiman Photoshopissa lisäämällä kuvaan tekstaustyökalulla oman kerroksen. Voin tarvittaessa opastaa miten homma tehdään.

    VastaaPoista
  10. Samalla tavalla teen minäkin mutta käytän ruokosokeria ja aivan loppuvaiheessa laitan vielä ruokalusikallisen hunajaa joukkoon.ja käytän aina kerralla viisi isokokoista sipulia.onnistuu vallan hyvin myös käyttämällä makeaa sipulilaatua.

    VastaaPoista
  11. Kiitokset näistä vinkeitä. Just yksi päivä taas tehtiin muikkujen ja muussin kanssa - nam!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin