torstai 26. toukokuuta 2011

Korvasieniä ja maitohorsmaa

Tänään päivällisemme oli nopea, helppo ja ah niin hyvä! Pääraaka-aineet haettiin eilen Vihdin metsästä koko perheen voimin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan paahdoin leivät paahtimessa ja puolitin ne kulmasta kulmaan. Sipelin päälle voi-öljyseosta, ja täytin sitten vaihtoehtoisesti:

KINKKU-HORSMATÄYTTEELLÄ

ilmakuivattua, savustettua speck-kinkkua
ohuen ohuita punasipulirinkuloita
päälle rouhaistiin mustapippuria ja ripsahutettiin sormisuolaa

tai /ja
KORVASIENIMUHENNOKSELLA

Pese korvasienet hyvin.
Kiehuta kattilassa vettä ja laita sienet kiehumaan 10 minuutiksi.
Ota sienet pois, huuhtele. Pese kattila ja toista keittäminen.
Nakkaa reilusti voita pannulle. Nakkaa perään sienet. Paistele hetki. Lisää joukkoon kerma ja hauduta kunnes kerma on paksua, muhennosmaista.

Tarjoa leivät höyrytettyjen maitohormanversojen kanssa, joiden päälle suosittelemme ripsimään sormisuolaa. Nuorien, alle 20 cm pitkien horsmien varren maku on hyvin parsamainen. Lehdistä löytyy pientä kitkeryyttä.
Kävimme siis eilen tutulla metsäpläntillä, jonka nurkilta teimme viime vuonna  mahtavan herkkutattilöydön. Kiinnitimme jo tuolloin huomiota mahdollisesta korvasienipaikasta, sillä metsää oli myllätty ja hakattu aika tavalla. Eilisellä metsäpiipahduksella alku näytti lupaavalta, kun vain parin minuutin tallustelun jälkeen löytyivät ensimmäiset sienet. Valitettavasti ne jäivät myös ainoiksi. Pieni muhennos niistä kuitenkin saatiin aikaan ja voi pojat että maistui!
Metsäretkellä löydettiin paitsi sieniä ja pikkuruisia maitohorsman alkuja, myös fossiili. Tehtiinpä havainto raajattomasta liskostakin.
Eväät katettiin kannonnokkaan.

4 kommenttia:

  1. Nam, korvasienimuhennos on niin parasta! Täytyisipä muuten oppia hyödyntämään pihan kasveja. Eikös vuoden pihakasviksi ole vuohenputkikin valittu ja siitäkin monenmoisia pöperöitä pyöräyttävät.

    VastaaPoista
  2. Korvasienimuhennos oli kyllä hurjan hyvää! Tiedätkös, me söimme sitä ensi kertaa.

    Minä en ole oikein uskaltanut vielä noiden putkilokasvien kanssa kokata kun se on tosi tarkkaa puuhaa, jotkin ovat meinaten myrkyllisiä. Oman tietoni rajoissa yritän kovatsi hyödyntää pihan kasveja. Viime vuonna tietoni karttuivat paljon Tallbergin Villiyrtti Keittokirjan ansiosta. Tuloksia noista löydät tunnisteen Luonnon antimista - takaa http://sillasipuli.blogspot.com/search/label/luonnon%20aarteista . Tänä vuonna pyrin lisäämään tietoutta edelleen uusien kasvien ja käyttötapojen muodossa.

    Korvasienen kanssa Tallberg suosittaa muuten käyttämään karhunlaukkaa, josta voi hyödyntää sekä varren, kukat että lehdet.

    VastaaPoista
  3. Miäkin sain tänään kassillisen korvasieniä! Osaatko sanoa, onko ne mistään kotoisin jos ryöppäämisen jälkeen pakastaa ja sieltä sitten käyttää johonkin ruokaan? En oo oikeen sienien pakastusta harrastanut..

    VastaaPoista
  4. Viime vuonna saatiin pakastettuja siskolta. Rakenne menee tietysti löysemmäksi. Minusta sienissä on ihana juuri se "kimmoisuus". Mutta hyviä olivat toki niinkin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin