tiistai 26. heinäkuuta 2011

Tanskan turneella, osa 1: Kööpenhamina

Palasimme tänään melkein viikon mittaiselta Tanskan kiertelyltä. Näimme, koimme ja maistoimme paljon. Matka oli oikein onnistunut koko perheen mielestä. Legolandin kokeminen oli kuulemma suurta.

Reissumme alkoi lentämällä Kööpenhaminaan, jossa vietimme noin vuorokauden ja siis yhden yön. Olimme varanneet jo etukäteen lounaan Pate Patesta, jonne hurautimmekin vuokra-autolla heti Christianian ja Pienen Merenneitopatsaan töllöttämisen jälkeen.
Rakastuin Pate Paten sisustukseen heti. Se oli samalla tarkkaan mietityn ja rosoisen oloinen. Pöytien ympärille oli aseteltu erilaisia tuoleja ja esimerkiksi vesikannu joka pöytäämme tuotiin oli hiukan suuaukostaan rikki.
Lounaslista oli lyhyt, mutta sisälsi silti montaa herkkua. (Aukeaa suurempana klikkaamalla).
Minä valitsin itselleni ja lapsille porsaan rilleten, jonka kyytipoikana tuli leipä, kirpsakkaa salaattia ja ihanasti marinoitua punasipulia. Lapset eivät rilletestä yllätyksekseni perustaneet. Juomaksi otin hyvin omenaisen shamppanjan, jolla päästiin hyvin lomafiiliksen alkuun.
Jukan valinta oli epäeettisesti Foie gras hanhen maksasta. Voi miten se oli hyvää! Rasva oli käytetty oivallisesti hyväksi paistamalla siinä munakin.
Pate Patessa oli varattu kaunein ja keskeisin pöytä perheelle ja ystäville - ihana! Ankerias Vipunen on käynyt tänä kesänä samisessa ravintolassa pitkän kaavan illallisella kehuen hänkin.
Vatsat ravittuina sukelsimme Tivolin maailmaan, joka hämmästytti kummastutti koko porukkaa. Olemme aiemmmin olleet tuolla aikuisten kesken sekä kesällä vastanaineina että talvella joulun alla ja pitäneet tivolin romanttisesta tunnelmasta. Nyt iloitsimme lasten riemusta: tyttäremme ratsasti ylpeänä karusellissa ja tanssi balettiesityksen tahtiin, poikamme mussutti melkein itsensä kokoisen hattaran. Tivolissa on aika makeita ruokailupaikkoja, joista kuviin pääsivät Rasmus Nallen valaspannukakkupaikka (hetuloista sisään vaan!) ja merirosvolaiva lammessa. Tivolin monista ruokapaikoista löytyy ihan mitä vain ranskiksista Michelintähti-paikkoihin.

Köpiksessä törmäsimme myös "kaupunkiviljelmään" - näyttäisi kasvavan syötäväksi kelpaavana ainakin voikukkaa ja pihatähtimöä.
Olihan se Nyhavnkin lapsille näytettävä, vaikka sataa tihkutti. Valokuvan paikasta haimme jätkit lapsille (maistuivat) ja itselle vohvelit (EIVÄT maistuneet). Myyjäneiti otti tiskistä vohvelin, nakkasi sen mikroon, sur sur ja ylle hilloa. Osa baakkelsista oli tietysti kovaa koppuraa ja loppu löllöä. Plääh!
Sama vohveliputiikki hieman eri vinkkelistä, legoista rakennettuna. Mutta siitä lisää toisella kertaa!

4 kommenttia:

  1. Ihana Köpis-raportti! Siitä onkin jo melkein 7 vuotta kun siellä viimeksi kävin...

    VastaaPoista
  2. Yaelian: Köpis on kyllä kaupunki jossa viihtyisi pidempääkin. Loistopaikka shoppailla (jota emme edes yrittäneet lasten kanssa), syödä ja kaffetella. Meilläkin oli edellisestä kerrasta viitisen vuotta.

    VastaaPoista
  3. Kivalta näyttää. Me olemme aina posottaneet ohitse, joko menossa pitemmälle tai palaamassa kotiin, joten Kööpenhamina on jäänyt väliin. Monesta blogista olen tänä kesänä lukenut Kööpenhamina-raportteja, innostaa kyllä lähtemään sinne!

    VastaaPoista
  4. campasimpukka: Sinä tulit het sillään mieleen, kun näin viimeisen yön hotellissamme Nyborgissa, että paikallisten säätietojen yms. vierellä ilmoitustaululla oli Tour de Francen tietoja.

    Köpis on hyvinkin visiteeraamisen arvoinen!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin