sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pastiksen brunssi ja lasioivallus

Jos Kun lauantai alkaa kello 11 shampanjalla, se ei voi olla huono. Eikä ollut.

Fiskars kutsui meidät onnistuneen blogiyhteistyön johdosta lauantaibrunssille nauttimaan kanssabloggaajien seurasta ja maistelemaan Pastiksen ihania ruokia. Aamupäivä oli täynnä leppoisaa jutustelua ja ihanaa tunnelmaa. Mainittakoon lyhyesti, että keskustelunaiheet sivusivat monipuolisesti banaanikärpäsiä, äidinmaitoa drinkissä, hanureita ja munassa olevia raitoja. Myös naurua saatiin loihdittua ilmoille porukalla. Mitä muuta sitä voi pieni ihminen toivoa?
 

Yksi Pastiksen ja Murun omistajista, sommelierina tunnetuksi tullut Samuil Angelov sulostutti aamupäiväämme läsnäolollaan. Sujuvasanainen mies on ollut mukana loppuvaiheessa Essence plus lasien ja decantterin kehittelyssä

Herra Angelov esitteli meille monelle ihan uuden asian: saman viinin voi nauttia erilaisista laseista eri tarkoitusperää hakiessaa. Esimerkiksi jos viiniin kaivataan enemmän hapokkuutta, tarjotaan se kapeammasta, usein valkoviinilasiksi mielletystä lasista. Jos taas viiniin kaivataan vaikka enemmän leveyttä, se samainen viini kannattaa tarjota laakeammasta lasista. Olen aiemminkin tiennyt lasin selkeän vaikutuksen viiniin, mutta en ole osannut kääntää asiaa näin päin.
Ruuan kanssa maistellessa lasien tuoman eron huomasi mielestäni parhaiten pateen kohdalla. Kapea lasi toi kaadetun viinin hapokkuutta paremmin esille, jolloin pateen yrtit pääsivät framille raikastaen ja mielenkiintoistaen hienoa kokonaisuutta. 

jälkipuinneissa kiittelimme moni yhteen ääneen sitä, että Pastiksen brunssi oli harkittu kokonaisuus. Sortteja ei ollut ylettömästi, mutta kaikki oli hyvää ja yhteensointuvaa. Itselleni parasta antia oli Sir Lintsin kuuluisa patee punasipulihillokkeella ryyditettynä, sekä ihanan pehmoinen perunasalaatti. Kyllä, santsasin! Pateen ja hillokkeen resepti löytyy muuten Muru-kirjasta.

 
Uppomuna pinaatilla tarjoiltiin pöytään. Se oli aivan ihana! Myös kahvit kaadettiin istuessamme ja jälkiruuatkin nostettiin lusikoitavaksi eteemme. 

Tämä oli aivan loistoaloitus lauantaille, kun vielä poistuessamme saimme kassillisen laseja matkaamme. 
Kiitos Fiskarsin ja Pastiksen väelle mainiosta brunssi-hetkestä. Kiitos myös aina niin nauruttaville blogaanikollegoille!

pst. Campasimpukkakin oli siellä!

10 kommenttia:

  1. Hyvä kun selitit mitä siellä oikeasti tehtiin :)

    VastaaPoista
  2. Heh heh :).

    Jäi hiukan mietityttämään se sisäänmeno Annan Hellaan ja Herkkuun. Onneksi paikalta ei liuennut kuin yksi asiakas. Toivottavasti hänkin palaa ostospaikalle.

    VastaaPoista
  3. Aivan, olisi ikävää jo blogaanit säikäyttävät oikeat asiakkaat!

    VastaaPoista
  4. voi ihanuus miten mahtavan kuuloinen sessio!

    VastaaPoista
  5. Olen niin kade. Seurasta, ruoasta ja ihan kaikesta, mutta kestän sen kuin nainen. Toivottavasti pian taas nähdään!

    VastaaPoista
  6. Andalusiana no oli!

    Jonna yhteinen brunssi olis kyllä super! Uskaltaiskohan tolle puoliskolle ehdottaa josko meillä...

    VastaaPoista
  7. Olipa ihana nähdä taas teidät kaikki! Ja brunssi oli todellakin mahtava, puhumattakaan lasioivalluksesta.

    Mukavaa joulun odotusta koko perheelle!

    VastaaPoista
  8. Minähän kättelinkin sen Annan asiakkaan ja esittelin itseni, ei kai sellaista nyt voi säikähtää...

    Ja hanurista sitä vaan riittää juttua.
    Mutta sitten on äiti kyllä ylpeä kun Urho soittelee accordiotaan pastiksen asiakkaille! Muistaakseni buukkasinkin jo keikan...?

    VastaaPoista
  9. Johanna: Oli kyllä kiva nähdä kaikkia, sinuakin!

    Mukavaa joulunodotusta teillekin!

    Nanna: Se hanuri eiku accordio-keikka on koettava. En muista sopimaasi päivämäärää niin pistätkö vaikka yksärinä?

    VastaaPoista
  10. Merituuli, ehdota, ehdota. Onko helpompaa brunssia, kun vieraat tuo tarjottavat ;-)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin