torstai 12. joulukuuta 2013

Suklaaleivokset chilipotkulla ilman gluteenia

Maanantaina saimme vieraaksi vasta-avoutuneen hannan soppa-blogin pariskunnan Heltsingistä asti. Pääsen toisinaan tosi ajoissa töistä (kun menenkin sinne aamuyöstä oman mittapuuni mukaan) ja silloin ehtii arkenakin kokkaamaan vierasruokaa. Päikkärit on kuitenkin pystyttävä ottamaan, joten jälkiruoka olisi hyvä olla valmiina jo etukäteen. 

Ruuan makeapalaksi päädyin leipomaan edellisenä iltana Nannan ilmoillepistämiä chilisiä suklaaleivoksia. Ja voi miten hyviä ne olivat! Tein piirakkavuoallisen tätä herkkua ja otin sitten esikuvani mukaan pyöreällä muotilla pikkuisia leivoksia. Maku oli niin tuhti ja takachilinen, että pari pientäkin leivosta riitti ihan hyvin aterian päätteeksi.

Chilisyys tosiaan yllätti näissä leivonnaisissa, mutta hyvällä tavalla. Jälkimaku suussa jopa polttelee hiukan, mutta ei jää pyörimään suuhun kuitenkaan. Oikein tervetullut uutuus suklaajälkiruokavalikoimaan, varsinkin kun herkku on gluteeniton. 
Lapsemme eivät chilistä perusta, joten heille otin erilleen pieneen vuokaan hiukan suklaakakkumassaa ennen poltteen lisäämistä. Hyvää oli ilmeisesti niinkin, sillä molemmat pyysivät lisää. 

Olethan minua huolellisempi sokerin ja voin yhteenvatkaamisessa, sillä hyvästä yrityksestä huolimatta sokeri kuitenkin rahisi hiukan hampaissa. Nannan leivoksissa koristeena oli tomusokeria ja pistaasirouhetta, jotka tekivät leivoksista vielä kauniimmat. Tarkanmarkan emäntämä menin kaappien sisällön vuoksi sieltä jo löytyvällä pistaasirouheella, mikä ei kyllä toiminut ihan yhtä kauniina. 
GLUTEENITTOMAT CHILISET SUKLAALEIVOKSET 
piirakkavuuallinen

150g voita
2 dl sokeria

½ rkl kanelia
200g tummaa suklaata
2 munaa
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 dl perunajauhoja
1 tl chilijauhetta tai - hiutaleita

koristeluun pistaasimurua / tomusokeria ja pistaasipähkinöitä rouhittuna


Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
Vaahdota sokeri ja huoneenlämpöinen voi huolellisesti valkeaksi vaahdoksi. Lisää  mukaan kaneli.
Paloittele suklaa ja sulata se miedolla lämmöllä tai vesihauteessa. Kaada sulanut, hiukan jäähtynyt suklaa voi-sokerivaahdon joukkoon. Sekoita.
Lisää sitten munat yksitellen hyvin sekoittaen. Lisää vielä lopuksi kaakaojauhe ja perunajauho siivilän läpi, jotta mahdolliset kokkareet musertuvat ennen taikinaa. 
(Jos mielit chilitöntä vaihtoehtoa, ota nyt taikinaa erikseen toiseen vuokaan.) Lisää (jäljellejääneseeen) taikinaan chili ja sekoita huolellisesti. 
Laita piirakkavuokaan leivinpaperi ja kumoa taikina sen päälle. Tasoita. 

Paista suht lyhyt aika jättäen höllyväksi. Anna jäähtyä täysin ennen kuin alat leikkauspuuhiin. Browniet kyllä kiinteytyvät vaikka lämpimänä tuntuisi vielä höllyvältä. 

10 kommenttia:

  1. Kuinkahan toimisi tuore chili tuon jauheen tilalla? Aivan pieneksi pilkottuna ja taikinaan hukutettuna? Onkohan mun pakko kokeilla?

    VastaaPoista
  2. Kokeile ihmeessä ja kerro! Itse laitoin sellaisia meikäläisittäin aika tujakoita chilihiutaleita.

    VastaaPoista
  3. Ja mitä kaikkea sitten tehtailtiin "leikkausjätteestä? Se onkin jo toinen tarina....

    Hei kiva kun tykkäsitte!

    VastaaPoista
  4. No ei noilla aineksilla voikaan olla kuin hurjn hyvää:-) suklaan j chilin liitto on kyllä match made in heaven;D

    VastaaPoista
  5. Nämä olivat ihania, taatusti tehdään meilläkin! Kiitos vielä maittavasta maanantaidinneristä <3

    VastaaPoista
  6. Nanna: Meiltä "jöte" häviää tasaiseen tahtiin tuolta vuoasta - tosin ajattelin että voisi toimia myös jäätelön ja kinuskikastikkeen kanssa jälkkärinä. Ehkä huomenna? On pysynyt ihanan kosteana edelleen. Jännä nähdä mitä sinä leikkuu"jätteestä" keksit!

    Jael: No hei sanoppa se! Kunhan laittaa oikeasti tummaa suklaata eikä vaikkapa meillä tummana suklaana myytyä alle 50 %:sta.

    Hanna: Samaa mieltä ihanuudesta. Lämpimästi tervetuloa toistekin!

    VastaaPoista
  7. Herkullisen kuulloista, chili on varmasti kiva lisä! Postasin itsekin juuri gluteenittoman suklaakakun ohjeen - siinä oli tosin mantelia perunajauhon sijasta. Tämä näyttää ihanan mutaisalta. :)

    VastaaPoista
  8. Rawit Chiliä, Pomeranssinkuorta, Neilikkaa. Kiitos Sulle ja Nannalle elämyksestä!

    VastaaPoista
  9. Ihana ohje, kiitos! Riennän kokeilemaan. Ja taidanpa maustaa maapähkinävoitryffelini chilillä, kun valmistan niitä jouluksi. Tryffelit valmistuvat nopsasti ilman uunia ja gluteenia. http://badmamaskitchen.blogspot.fi/2013/10/maapahkinavoitryffelit-peanut-butter.html

    Ihanaa Joulunodotusta!
    T Susanna/Bad Mama's Kitchen

    VastaaPoista
  10. Kiitokset teille kaikille kommenteista ja vinkeistä!

    Habanero se sun postaus oli hykerryttävän ylistävä - kyllä Nanna vaan on tehnyt hyvän reseptin!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin