ÄitienpäiväRAIVARIT

Haleja ja pusuja. Niitähän äitienpäivä on täynnä, pelkästään. Tai sitten ei. 

Äitienpäiväaamulla sain herkullisen croissant-aamiaisen sänkyyn korttien kera. Minusta on ihana nähdä millaisia kortteja minäkin vuonna on väkästetty ja mitä niihin on kirjattu. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Kaikki hymyilivät.

 

Pian aamupalan jälkeen (äidin annettiin nukkua pitkään) alkoikin jo upean brunssin valmistelu. Leppoisasti lallatellen Jukka ja muksut kokosivat salaatteja, kaloja ja muita ihanuuksia tarjolle. Minä, äiti, siemailin roseviiniä tuumaillen miten onnellinen on perheestään. Näpytin facebookiin olevani ikionnellinen lapsistani.

Istuimme syömään terassille auringonpaisteeseen. Sitten alkoi tummia pilviä kerääntyä taivaalle. Maistelimme siinä viiniä ja ihmettelimme mikä poitsulla kestää ruuan ottamisessa. Tytsyhän ei voinut syödä mitään koska treenit. Jätkä melkein 12 vee saapui pöytään kaikkien niiden herkkualkupalojen ääreltä löydettyään lautaselleen noin kaksi ruokalusikallista syötävää. Poika passitettiin takaisin. Tuloksena tuplaten enemmän ruokaa. Aika vähän. Kiukku alkoi nousemaan, mutta olihan sentään äitienpäivä. Ei motkotusta, paljoa. 

Tyttö tuli harkoista ja söi kuulemma yhden keitetyn perunan ja lohta. Ei muuta. Onneksi en ollut näkemässä. 

Jukka oli varannut meille keilaradan tunniksi. Tunteet vaihtelivat lapsilla voitonriemusta mökötykseen, vaikka molemmat kierrokset hävisinkin minä. (No kun lapsilla oli laidat).

Lähdimme vaihtelevissa tunnelmissa kohti Helsinkiä ja ravintola Naturaa. Tokaluokkalainen tytsy otti päikkärit autossa minkä uskon lupaavan hyvää. Ei. Parkkiruudussa alkoi huuto että minä en jaksaaaa, minä jään autooooon. Matkalla ravintolaan otimme kuvan jossa tytöllä on uhmakas, maahan luotu katse. Hyvää äitienpäivää vaan!

Ravintolassa eteemme kannettiin herkkua jos toistakin, mutta lapsemme kehtasivat nirsoilla melkein kaikkien kohdalla. Kyynärpäät pöydällä ja ruokailuvälineet pystyssä ikäänkuin heille ei olisi opetettu ruokatapoja. Höyry alkoi nousta korvista ja se purkautui autossa raivona. Sapettaa suunnattomasti että kaiken yltäkylläisyyden keskellä muksut kehtaavat kerta toisensa jälkeen naamat väärinpuolin närppiä jotain haarukan kärjellisen ja todeta ykskantaan: ei ole oikein makuuni. (Tähän aikuisen äänellä kirosana jos toinenkin). 

Siltä istumalta päätimme, että lapset saavat hoitaa viikon iltaruuat suunnittelusta tiskaukseen. Kohoaisiko ruuan arvostus jos todella tietäisi mitä homma on alusta loppuun asti? 

Tänään muksut esittelivät keittokirjoista löytäneensä sopivat ruuat. Niiden pohjalta lapset tekivät kaappivarastoja tutkien kauppalistat. Kaupassa autoin tarvittaessa, kun mukulat tallustivat hyllyjen väleissä pyörällistä koria perässä vetäen. Poitsu oli ehtinyt käymään tietämättäni ominpäin kalatiskillä tilaamassa 250 grammaa nahatonta lohta. Kotiintultua lapset laittoivat ostokset paikoilleen ja tyttäremme tiskasi huomiseksi tekemänsä jälkiruuan astiat. Tänään syötiin vielä eilisen brunssin herkkuja -jotka upposivat nyt ilman yhden ainuttakaan poikkipuolista sanaa- ja huomenna aloittavat muksut kokkaus/kattaus/tiskaus-rupeamansa. Mielenkiinnolla odotan. 

To be continued (toivottavasti vähän vähemmän äreissä merkeissä). 

ps. Onneksi murheeni ovat tätä tasoa.