Jauhosavikkarisotto ei kuulostanut kovinkaan hyvältä. Ainakin minun korviini se antaa kuivan ja tylsän kaiun. Siksi nimesin risottokokeiluni otsikon mukaisesti. Maussa sen sijaan ei ollut valittamista, joskin parmesaani jyräsi aika voimakkaasti. Jauhosavikkaa siis ensi kerralla paljon enemmän! Vitamiinit tuli kuitenkin popsittua napaan ja onhan tuo vihreä riisien joukossa piristävää. Puhumattakaan villien hakureissun piristävyydestä! 
Jauhosavikkaa sopii käyttää pinaatin tavoin. Kasvi on kuulemma ulkonäöllisesti aivan identtinen quinoan kanssa ja sen siemeniä voikin käyttää samalla lailla kuin quinoaa. Huippua!
Lehtien keruu tapahtuu, jälleen kerran, nuorina, mieluiten ennen kukkimista, sillä silloin vitamiinit ja muut ovat vielä parhaiten tallessa. Lehdet ryöpätään nopeasti kiehuvassa vedessä ja laitetaan saman tien juoksevan kylmän veden alle siivilään, jotta kypsyminen pysähtyy ja värit pysyvät kauniina. Sitten ruuan sekaan.
Risotto-tunnisteestamme löytyy niin monta risotto-ohjetta, etten sitä ala taas kertaamaan. Ryöppää jauhosavikat edellämainitulla tavalla ja lisää melkein valmiiseen risottoon yhdessä parmesaanin kanssa. Laitoin kahden hengen annokseen - siis noin 2,5 desiin riisiä- puoli desiä ryöpättyjä jauhosavikoita. Enempi olisi ollut parempi!
Koristele annos mielenkiintoisen ihanilla friteeratuilla nokkosenlehdillä.









Sitten vetäisin jalkaan uudet punaiset saappaat, kietaisin kameran kaulalle ja klompsottelin kanssakiinnostuneiden kera englantilaisen
Henkilökohtaisiksi lemppareiksini kohosivat ehdottomasti
Yrtteihin tutustumisen jälkeen asettauduimme takaisin sammaleisen kallion laelle pitkien pöytien ääreen. Siellä eteemme tuotiin uskomattoman kauniita ja herkullisia maistiaspaloja, jotka sisälsivät ympäröivän luonnon tarjoamia raaka-aineita. Menun olivat meille suunnitelleet ja valmistaneet keittiömestarit Antti Ahokas (

lehmus-hunajamarinoitua metsäkyyhkynrintaa
villisika-maalaispatee
villisika-bratwurst
kallioimarre-paahtovanukas
nokipannukahvi
Ylläesitellyistä herkuista pidin ehdottomasti eniten riimikauriin fileestä sekä friteeratuista nokkosista. Jälkimmäistä tulemme kokeilemaan hyvinkin pian. Kanervankukat lautasella olivat kaunis näky! Villisika-bratwursti maistui myös erinomaisesti pyreen kanssa. Ja, ja... :)
Kävimme eilen 


Valele sinappia ohuelti kahden liha-luurivin päälle.
Liha syötiin höyrytetyistä varhaisperunoista, pavuista ja sipuleita kyhätyn salaatin kanssa, johon oli lisätty myös rucolaa ja muita vifferkäisiä. Kastikkeena toimi simppelisti oliiviöljy, suola ja mustapippuri. Hallin
Polkkis loihti ilmoille ihan hetki sitten tämän 







Kuka tarvitsee drinkkeihin sateenvarjoja tai sekoitustikkuja,