torstai 28. toukokuuta 2009

Grilliherkkuja tarjolla!


Meillä kesäherkuttelu tapahtuu pitkälti ulkona. Grilliin työnnetään jos jonkinlaista apetta ja sitä nautiskellaan sitten patiolla mussutellen. Grillin tuoksu on omiaan herättämään ruokahalun - sikäli mikäli se herättelyä tarvitsee.

Tässä muutamia otoksia Pastapään loihtimista grilliherkuista tältä keväältä, vai joko voisi sanoa kesältä. Meillä grillaamisen hoitaa aina Pastis, joskin minä aion myös opetella asiaa, ehkä.

Ylläolevassa kuvassa makuhermoja kutkuttaa grillissä käytettyjen rieskojen kätköihin sujautettuna naudan sisäfilepaloja ja herkkusieniä. Lihat ja sienet on maustettu juuri ennen vartaissa paistamista seoksella, johon tuli yhteen sulatettua hunajaa 1 rkl, 50 g voita ja 1 rkl soijakastiketta. Rieskan kätköihin laitettiin lisäkekastike: Parin sentin pituinen kuorittu, pilkottu inkivääri paistettiin ensin muutama minuutti kahdessa ruokalusikallisessa seesamiöljyä. Sitten mukaan hulautettiin valmista hoisin-kastike neljän ruokalusikallisen verran. Kastike pois liedeltä. Lihojen, sienien ja kastikkeen mukaan rieskojen sisään laitettiin vielä salaattia, kirsikkatomaatteja ja kurkkua. Nam! Ohje oli napattu Beverley Jollandsin tuliaiskirjasta 400 Barbecues.
Toisena iltana Pastis kokeili laittaa pokuja ja parsoja grilliritilällä pihvin kaveriksi. Kivaa vaihtelua salaatteihin! Porkkanoita keitettiin tovi, noin 6 minuuttia ja huuhdeltiin kylmällä vedellä jatkokypsymisen estämiseksi. Sitten ne kuivattiin ja maustettiin harjaamalla voi-viinietikkaseoksella, josta laitettiin nyt vain aluksi seuraavasta puolet: 1/4 cuppia voita, ½ tl punaviinietikkaa. Mausta pokut vielä suolalla ja pippurilla. Grillaa porkkanoita suoran, kovan lämmön yläpuolella vajaa viisi minuuttia käännellen. Laita porkkanat tarjoiluastialle, harjaa loput voi-punaviinietikasta vihannesten ylle, suolaa, pippuroi ja ripottele paloitellut persiljat oranssisuuden ylle. Tämä, kuten seuraava parsaohjekin on tuliaiskirjasta Weber´s charcoal grilling, jonka on kokoonkursinut Jamie Purviance.

Öljyä kuorimattomat parsat, katkaise puumainen varsi. Paista raakana grilliritilällä viitisen minuuttia. Pirskota päälle suolaa ja balsamicoa. Lähdekirjassa balsamicoa keiteltiin siirapiksi kymmenisen minuuttia, mutta me emme tätä nyt tehneet. Ei varmasti olisi pöllömpää sekään! Samantapaista oli tehnyt muuten Appelsiinikeittiön emäntä Yaeliankin taannoin.
Perunankuppeja meillä on tehty viimekin kesänä, nyt vielä simppelimmin. Pastis keitti perunat kokonaisina, hyvin pestyinä kuorineen melkein kypsäksi asti. Sitten mies halkaisi potut ja koversi pikkaisen pinnalta perunaa, jotta sai aikaan kupin. Perunat valeltiin voilla kauttaaltaan ja pantiin grilliin kuppipuoli alaspäin. Kääntövaiheessa kuppiin lisättiin suolaa, pippuria ja raastettua parmesaania, jonka annettiin sulaa grillin lämmössä. Kupista poistetut perunat Pastis kokosi folionyyttiin ja lämmitti maustettuna grillissä - meillä ei ruokaa heitetä hukkaan!

Nämä vartaan possu- ja nautapalat hierottiin mausteseoksella (rub:lla), öljyttiin ja pantiin grilliin. Lisänä paprikapaloja.
Nuo tarttumattomalla pinnoitteella varustellut varrastikut ovat muuten kätevät! Ei tarvitse muistaa liotella puutikkuja.

Kesällä on kiva paitsi grillailla, myös piknikoida. Pastanjauhajien kuukauden ruokahaasteessa on nyt hieno kokoelma erilaisia piknikpeitolle sopivia sapuskoja. Jos et vielä ole käynyt, mene nyt kiiruusti äänestämään suosikkiasi. Aikaa on lauantaiyöhön asti.

11 kommenttia:

  1. Hienoja grilliherkkuaja! Nuo potut kuulostavat tosi maukkailta ja niin muutkin jutut..

    VastaaPoista
  2. Minä taas täällä kuola tippasten huokailen oman grillin perään! Onneksi ainakin juhannuksena on tiedossa grillailumahdollisuus ja eiköpähän muussakin vaiheessa kesää.

    Onneksi meidän tulevan kodin pihalla on katos, jossa voi hiiligrillailla ja ostetaan varmaan oma sähkögrillikin parvekkeelle. Pitää sitten kaivella teidän arkistoista hyviä grillailuvinkkejä :)

    VastaaPoista
  3. Ihania grilliherkkuja!
    Porkkanoita ja pottukuppeja pitää kokeilla kunhan vaan johonkin grillin ääreen tänä kesänä pääsen.

    VastaaPoista
  4. Yaelian: potut ovat kyllä tosi hyviä! ja niihinhän nyt voi laittaa mitä tahansa!

    Virpi: uskon että grillinpuute syö naista. onko Oulussa yleisiä grillipaikkoja joihin voi mennä?

    me olemme myös harkinneet hiiligrillinkin ostoa ja Pastis haaveilee uudesta, tehokkaammasta kaasugrillistä.

    Veera: Pottukupit on kyllä varmaan sun(kin) mieleen parmesaaneineen ja perunankuorineen. Porkkanatkin oli ihan hyviä, mutta luulenpa että siirapiksi keitetyn balsamicon kanssa vielä parempia!

    VastaaPoista
  5. Eipä niitä oikein yleisiä taida olla, talojen pihoissa sitten vaan noita katoksia joita voi asukkaat käyttää. Mutte meidän nykyisessä talossa ei ole sellaistakaan!

    Täytyy vaan toivoa, että muutto uuteen omaan sujuisi äkkiä :) eri asia sitten, että miten usein sitä sen hiiligrillin kanssa kuitenkaan tulisi tuuskattua. Mökkeillessä nyt ainakin aina onneksi pääsee grillaamaan ja aina muutama mökkireissu kesään mahtuu.

    VastaaPoista
  6. Grillaava mies on kyllä kätevä kapistus. :) Ja hitsi, kuinka herkullisia kuvia. Hankalaa vaan, kun ei osaa päättää, tekisikö ensin noita rieskakääröjä vai perunakuppeja.

    (Pssst. Ruokahaasteen äänestysaikaa on vielä lauantainakin.)

    VastaaPoista
  7. Rosmariini: on kätevä juu, ja ne osaa onneksi muitakin temppuja ;)

    onneksi kesää on paljon jäljellä, joten molemmat ehtii testata.

    psst. asia korjattu. kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Herkullista.
    Porkkana- ja perunavinkit pitää ottaa ohjelman.

    Voileipäkakku tuolla alempana kuulostaa myös fressiltä ja maukkaalta.

    VastaaPoista
  9. Oi mitä herkkuja. Grillikausi on vaikeaa aikaa tällaiselle kerrostalon asukille. Tällaiset jutut saavat minut siirtymään aina asuntosivuille etsimään pihallista kotia ;)

    VastaaPoista
  10. nemo: helppo uskoa! meille piha on ihan ehdoton, juuri grillailun takia.

    mekin olemme kyllä siirtyneet asuntosivuille, sillä tämä asunto on myyty. jännää...!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin