lauantai 7. toukokuuta 2011

Vieraissa ja marinoidut mozzarellat


Meillä on ollut viimeisen viikon aikana suuri ilo nähdä paljon ystäviä ja päästä valmiisiin pöytiin. Raumalla maistelimme Kivikylästä haettuja ribsejä, jotka isäntä grillasi maistuviksi. Ribsien keralla nautiskeltiin Santa Marian sopivan savuisaa grillauskastiketta. Jukka koettaa parhaillaan keitellä jotain samanmoista illan grillibileisiin.
 Vappua vietimme naapurissa viimevuotiseen tapaan pääosin syöpötellen.
 Myös jälkiruokakakkua ja itsetehtyjä munkkeja.
 Eilen olin kaverilla syömässä. Meillä on tapana muutaman naisen kesken kutsua toisiamme kylään. Emäntä tekee ruuat alkupaloista jälkiruokaan ja vieraat tuovat viinit. Pöytä oli jo tullessamme katettu kauniisti kivinauhalla koristaen.
 Alkuun nautittiin marinoitua mozzarellaa. Me kaikki ihastuimme tähän selkeään, helppoon alkupalaan. Emäntä antoikin ohjeen matkaamme. Se löytyy postauksen lopusta.
 Pääruuaksi oli kanaa toscanalaisittain, kasvisten kera.
 Jälkiruuaksi nautimme semifreddoa ja La Caliera Moscato d'Asti valkoviiniä. Sitruksinen valkoviini sopi aivan nappiin marjaisen semifreddon kanssa. 
 
Sitten takaisin keittiöpuuhiin, sillä pian pihaamme pelmahtaa muutama riekkuja... Mutta tässä vielä lupaamani ohj, joka oli löytynyt my recipes-sivustolta. Ohje puhuu valkosipuli- ja sipulijauheesta, emäntämme käytti kyllä ehtaa tavaraa.Oljynä voisi mielestäni aivan hyvin käyttää aurinkokuivattujen tomattien purkista löytyvää öljyä.

MARINOITU MOZZARELLA
  • 3 mozzarellajuustopalloa
  • 1 purkki aurinkokuivattuja tomaatteja, jotka on valutettuja ja puolitettu
  • 1/2 cup oliiviöljyä (tai tomaattien öljyä)
  • 3 rkl lehtipersiljaa siputtuna
  • 1 tl valkosipulia
  • 1 tl sipulia
  • 1/2 tl oreganoa
  • 1/2 tl italialaista maustesekoitetta
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria myllystä 
  •  koristeluun rosmariinin oksia tai lehtipersiljaa
(Valuta ja) puolita aurinkokuivatut tomaatit. Paloittele juusto ja laita astiaan tai muovipussiin yhdessä aurinkokuivattujen tomaattien kanssa. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää juustoihin. Peitä astia tai sulje pussi ja anna marinoitua 8-24 tuntia. Laita tarjolle vaikkapa salaatinlehtien päälle ja halutessasi pirskottele vielä päälle marinointilientä.
 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä. Jossain Jamie Oliverin keittokirjassa on resepti, jossa mozzarellat marinoidaan ranskankermassa. Jostain syystä jäänyt kokeilematta, mutta nyt taidan kokeilla molempia :).

    VastaaPoista
  2. Minna: Olikin! Ranskankermaiset olisivat varmaan hyvin eri makuiset, mutta mikäpä jottei. Tuo aurinkokuivattu tomaatti oli kivan makuinen mozzarellan kanssa!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin