torstai 9. kesäkuuta 2011

Huippuherkullinen jäätelö ilman konetta ja sekoittelua

Tästä ei kesäjälkiruoka paljoa parane: raparperi-mesiangervo-valkosuklaajäätelö! Mesiangervonkukka tuo määrittelemättömän mielenkiintoista makua kokonaisuuteen. Raparperikin on niin makeaksi keitetty, ettei varmasti ole kirpeää vaan hellän pehmeää. Olen hurjan täpinöissäni tästä jäätelöstä ja mietinkin jo useita makuvaihtoehtoja kokeiltavaksi. Muscovadosokerin ja kallioimarteenjuuren yhdistelmä on seuraavana listalla.

Alkuperäinen ohje tähän jäätelöön löytyy tuoreimmasta Glorian ruoka & viinistä (4/2011) ollen Outi Väisäsen käsialaa. Tuossa ohjeessa jäätelön sekaan laitettiin siirapissa keitettyjä mansikoita ja omenasiideriä sekä vaniljaa. Meillä nämä korvautuivat siirapissa keitellyllä raparperilla, pappilan liköörillä ja kuivatuilla mesiangervonkukilla. Alkuperäinen ohje neuvoo fiksusti keittämään mansikankeittoliemestä siirappia, jolla kauniisti silataan kokonaisuuden pinta ja maku. Minä laitoin raparperien kanssa sen verran enemmän sokeria, että kokoonkeitetty liemi tönkähti yhdeksi palaksi eikä ollut oikein käyttökelpoista. Tämän olisi voinut varmaan välttää lisäämällä ekstrasokerit  vasta siivilöityyn raparperiin.

Kuten ohjeessa, meilläkin jäätelö tarjotitiin lettujen kanssa. Maitona oli kyytön raakamaidon sijaan pakkasen uumenista sulatettu, juuston teosta jäänyt heramaito. Jukka paistoi letut grillin muurikkapannulla.
Kesänautinto, todella!

RAPARPERI-MESIANGERVO-VALKOSUKLAAJÄÄTELÖ
ilman konetta ja sekoittelua, noin 2 ½ litraa

200 g valkosuklaata
1 kananmuna
3 kananmunankeltuaista
1 ½ dl tomusokeria
1 rkl kuivattuja mesiangervonkukkia (tai vaniljasokeria)
4 dl kuohukermaa
200 g mascarponea (tai ranskankermaa)

siirapissa keitetyt raparperit
400 g raparperia
1 rkl voita
3 dl ruokosokeria
1½ dl pappilan likööriä (tai siideriä tai mehua)
2 tl kuivattuja mesiangervonkukkia (tai 1 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet ulosraaputettuna)

Valmista ensin raparperit. Pilko raparperinvarret. Ruskista voi kevyesti kattilassa. Sekoita joukkoon sokeri. Lisää pappilan likööri ja mesiangervonkukat. Lisää raparperinvarret ja keitä noin 10 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja anna raparperien jäähtyä liemessään 15 minuuttia. Siivilöi raparperi.  Keittele liemestä halutessasi miedolla lämmöllä siirappia puolisen tuntia, joskin silloin sinun täytyy miettiä uudelleen sokerimäärää ja sen lisäämisajankohtaa.

Sulata suklaa vesihauteessa tai vähitellen mikrossa tämän tästä sekoittaen.

Vatkaa kerma ja mascarpone keskenään pehmeäksi vaahdoksi.
Riko kananmuna ja keltuaiset metalli- tai lasikulhoon. Valkuaiset voit käyttää lettutaikinaan. Mittaa sokerit ja mesiangervonkukat joukkoon. Nosta kulho poreilevaa vettä sisältävän kattilan päälle. Veden tulee juuri ja juuri koskettaa kulhon alapintaa. Vatkaa seosta sähkövatkaimella 7 minuuttia kunnes vaahto on vaaleaa. Nosta kulho työpöydälle ja vatkaa vielä hetki. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa. Sekoita joukkoon myös kermavaahto sähkövatkaimella.

Kaada puolet jäätelömassasta astian pohjalle ja lisää päälle raparpereja. Kaada tähän päälle loput jäätelöstä ja tähän päälle loput raparperit. Sekoita raparperit ja jäätelö nyt keskenään pystyynasetetulla veitsellä massaa pitkin vedellen.

Suojaa astia kannella tai foliolla ja pane pakastimeen vähintään kuudeksi tunniksi vuuan koosta riippuen.

Ota jäätelö pois pakkasesta muutamaa minuuttia ennen tarjoilua, jotta siitä on helpompi tehdä palloja.

LETTUTAIKINA

5 dl maitoa
3 munanvalkuaista
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
½ tl suolaa
2 rkl rypsiöljyä

voita paistamiseen

Sekoita lettutaikinan aineet kulhossa. Anna tekeytyä (jääkaapissa) ainakin tunti.

Kuumenna pannu ja lisää nokare voita. Kaada taikinaa pannulle ja paista lettu rapeaksi molemmin puolin. Lisää voita pannulle ja toista kunnes lettutaikina on loppu.

Tarjoa letut kuumina kylmän jäätelöpallon kanssa.

Vinkiksi muuten, että myös Ankerias Vipunen on käyttänyt mesiangervoa jäätelönteossa, hiukan eri tavalla tosin.

11 kommenttia:

  1. No niin! Nyt sitä ollaan itse asiassa. Kuinka kukaan tämän tekstin lukija selviää kokeilematta jäätelöntekoa ensin tuolla ohjeella ja sitten "reveten" säveltämään.
    Kiitän ja kumarran, siis niiaan, syvään ja kiitollisena.

    VastaaPoista
  2. anteeksi nyt, mutta tarkoitathan nyt kuivattua mesiangervonkukkaa?!?

    VastaaPoista
  3. Herkkusuu: tuossahan tuota lisäinfoa oli linkin takana...

    VastaaPoista
  4. Sirkku: kannattaa kyllä kokeilla. namia on! (haenkin taas nökäreen pakkasesta!)

    herkkusuu: Kiitos kommentista, täsmennän tekstiin.

    VastaaPoista
  5. Oi, kerrankin ohje meille jäätelökoneettomille ja vielä ilman raakaa munaa, jei :-) Tuliko tuosta jäätelöstä minkälaista rakenteeltaan?
    Pakko kyllä laittaa testiin, kiitos ohjeesta ja mielenkiintoisesta blogista.

    VastaaPoista
  6. Rakenteeltaan jäätelö oli hyvin jäätelömäinen, tiivis. Kannattaa tosiaan ottaa pari minuuttia ennen tarjoamista pois pakkasesta, jos aikoo saada aikaan palloja. Minä laitoin koko setin kannelliseen, suorakaiteen muotoiseen kippoon.

    Ollos hyvä blogista! Meistä tuntuu tosi kivalta että joku käy täällä lukemassa ja jakamassa ajatuksiaan meidän kanssamme.

    Nyt haenkin viimeisen nökäreen ja siirryn aurinkoon kirjan kanssa :).

    VastaaPoista
  7. Vielä tarkentava kysymys, oliko tuo valkosuklaa alkuperäisessäkin ohjeessa, kuuluuko se siis "jäätelömassan" ohjeeseen vai oliko se teidän lisäys? Ihan vaan siis vastaisuuden varalle, kun soveltaa noita makuyhdistelmiä :-)

    Tokihan täällä tulee käytyä useinkin,vaikken olekaan ennen kommentoinut. Teillä on välillä niin eksoottisia ruokia, että on kiva käydä ihmettelemässä ja ihastelemassa vaikkei itse koskaan sellaisia tekisikään :-)

    VastaaPoista
  8. Kirjoitin Outi Väisäselle, reseptin kehittäjälle sähköpostia ja hän lupasi että kommentin koskien suklaata voi lisätä tännekin. Näin Outin ystävällisen perusteellinen vastaus meni:
    ---Kun kehittelin ohjetta, testasin vastaavan jäätelömassan myös ilman suklaata. Suklaa on kuitenkin paitsi maun myös rakenteen kannalta merkittävä aines. Se lähinnä tekee rakenteesta sitkaisempaa, elastisempaa, muotoiltavampaa ja "runsaampaa". Näitä ominaisuuksia varten teollisessa jäätelössä käytetään usein glukoosisiirappia. Jos kuitenkin haluat luopua valkosuklaasta, kannattaa sen makeutta paikata lisäämällä sokeria. Jos olet hunajan ystävä, kokeile korvata suklaa muutamalla ruokalusikallisella hunajaa. Sehän sopii loistavasti myös villiyrttien kanssa. Tumma suklaa ja keksimurut tai pähkinät ovat luonnollisesti myös tosi herkku yhdistelmä.

    VastaaPoista
  9. Agatha: Mitä mahdat tarkoittaa eksoottisilla ruuilla? Minusta meillä on aika suomalaista sapuskaa :).

    VastaaPoista
  10. Merituuli, kiitos kun jaksoit nähdä noin paljon vaivaa tuon suklaajutun eteen :-)

    No eksoottinen oli ehkä vähän väärä sana :-) mutta meidän keittiössä nyt vaikka tuollaiset villisikapalat on aika vieraita tai mitä muita harvinaisempia lihoja tai ruhonosia teillä on kokkailtu, samoin kaikki nämä villiyrtit ym. on mulle erilaista mitä itse kokkaan. Joten mielenkiintoista lukea kaikkea itselle uutta :-) Onhan teillä paljon "tavallisiakin" ruokia, mutta yleensä jollain lailla omaperäisesti. Ja minusta on ollut kiva lukea että teillä lapsetkin tuntuu syövän mukisematta monenlaista.

    VastaaPoista
  11. Agatha: Vaiva oli aika pieni tänä sähköpostiaikakautena :).

    Kiva että avasit minulle "eksottisuuttasi" :)!

    Lapset nyt syö silloin tällöin mitä syö, mutta haluaisin ajatella että aika monipuolisesti. Lammas ja strutsi taitavat olla lasten lempilihaa ja häränhännät :).

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin