tiistai 23. elokuuta 2011

Tuunaa sun muffinssi!

Otimme tänään lapset ensimmäistä kertaa mukaan bloggaajille tarkoitettuun mainostilaisuuteen ja muksut taisivat olla aika innoissaan. Kraft Foodsin järjestämä ja Teresa Välimäen emännöimä tilaisuus sisälsi nimittäin uutuuskeksejä, suklaata, muffinsseja ja juustokakkuja. Paljon. Niin paljon että ärsyttävä äiti joutui jo rajoittamaan kaiken makean syöntiä.

Ylläkuvatut muffinssit oli koristeltu mielestäni hauskasti Carneval-keksien palasilla.
Tyrnipitoinen juustokakku oli minun ja Jukan suosikki omenacrumblen ohella, jos suolapaloja ei lasketa lukuun.
Rennonletkeässä tilaisuudessa sai myös koristella oman muffinssinsa kuten halusi. Lastemme silmät oikein vilkkuivat innosta, kun he näkivät eri koristevaihtoehdot - joskin tyttö taisi innostua syömään niitä enemmän kuin asettelemaan baakkelsiin. Tässä perheemme taidonnäytteet koristelun saralla.
Minä ihastuin Darwin Foodsin eli tilaisuuden organisoineen tahon työympäristöön, joka oli suorastaan inspiroivan väripilkukas keittiössä ja showroomin puolella selkeän kaunis.

Mukaan kotiin saimme tulevia uutuusmakuja, joista maistamatta kiinnostavin itselleni on Kaneliomenainen Dominotäytekeksi. Sitä löytyy lokakuussa kauppoihin tulevasta Juhlalajitelmasta.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta tilaisuudelta;D

    VastaaPoista
  2. juu, makeaa mahan täydeltä :)!

    VastaaPoista
  3. Hauska tilaisuus :) Mistä tuo muffinssien kuorrutus muuten on tehty?

    Kati

    VastaaPoista
  4. Tilaisuus oli kyllä kiva! Lapsetkin nauttivat.

    Kuorrutus oli ihan tavallinen sekoitus tuorejuustoa ja tomusokeria.

    VastaaPoista
  5. Äääää mäkin haluan tommosiin tilaisuuksiin, olispa täälläkinpäin ees joskus :o !

    VastaaPoista
  6. Tuollaiset tilaisuudet ovat kyllä tosi kivoja!Pääsee tapaamaan samansorttisia ihmisiä ja kuulemaan monenmoisesta ruuan saralta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin