tiistai 31. heinäkuuta 2012

Munakoisovuoka pahimpaan himoon

Reseptejä tässä blogissa on ollut kesän aikana aika hintsusti. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olemme olleet kotona kokkailemassa niin kovin vähän. Kotipiipahduksilla on maistunut monesti grillattu ruoka blogissa jo raportoiduin maustein ja keinoin. 

Tämä munakoisovuoka on mukava kesäruoka siksi, että mäkimeiramin elikkäs oreganon voi nyhtää omalta pikku ryytimaalta. Ja onhan munakoisoa nyt aika ajoin himoon pakko saada, eihän elämästä muuten mitään tule!

MUNAKOISOVUOKA
4-6:lle 

2 munakoisoa
5 tomaattia
1 mozzarellapallo
2 sipulia
öljyä

3 kourallista tuoretta oreganoa
2 rkl merisuolaa
1 rkl oliiviöljyä

parmesaanilastuja

Leikkaa munakoisot siivuiksi ja ripottele siivujen päälle suolaa. Anna "itkeä" tunti ja pyyhi kyyneleet sitten pois pinnasta. En läheskään aina tee tätä itketystä ja silti on tullut maukasta munakoisoruokaa.
Siivuta tomaatit ja mozzarella.
Kuullota puolikkaat sipulirenkaat pannulla öljyssä.
Hiero oregano, merisuola ja öljy morttelissa tahnamaiseksi. Sekoita mausteseos sipulien kanssa.

Asettele öljyttyyn vuokaan pystyasentoon vuoronperään munakoisoa, tomaattia ja mozzarellaa. Laita päälle maustetut sipulit ja vuole tähän päälle vielä parmesaania.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa reilu puoli tuntia.

Nauti hyvän leivän ja valkoviinin kanssa.


4 kommenttia:

  1. Si! Yes! Kyllä! Aika-ajoin munakoisohimo on taltutettava! Kiva resepti.

    Ainakin kaksi munaa tulee omasta kasvihuoneesta, jippii!

    VastaaPoista
  2. meillä munakoison himoa on tänä kesänä taltutettu ehkä turhankin usein, perhe taitaa ryhtyä kohta lakkoon. Mutta jos vielä tätä kokeilisi ;D

    VastaaPoista
  3. Munakoiso on hyvää ja tässä on taas kiva uusi versio siitä:)

    Keksin omasta mielestäni hyvän selityksen itketykselle: munakoiso ei itketyksen jälkeen ime niin paljon öljyä pannulla paistettaessa. Kokeillessa huomasin. Muutenhan sillä ei niin väliä ole, sillä kitkerää makua en ole koskaan huomannut.

    VastaaPoista
  4. Oi, omia muniksia - vau. Meidän ainoa saavutus yrttien ja salaatin lisäksi on pavut ja herneet.

    Minna meillä lapset ei munakoisosta välitä. Kokeile ihmeessä!

    Katriina kiitos vinksun kinksun jakamisesta. En minäkään sitä kitkerää makua ole huomannut. Itsetän jos aikaa on tai muistan, muuten en.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin