torstai 11. heinäkuuta 2013

Men Raumal, go to GOTO

Suvireissatessa lapsuudenmaisemissani jätin lapset äidin hoiviin ja suuntasin Raumalle. Matkalla keräsin auton kyytiin meluisan ja mieluisan naisköörin. Edustusta löytyi paitsi nuoruusaikojen Mjölk-team:sta (joka ei perustunut maidonjuotiin), myös nykyään viriilinä toimivasta Isopääkerhosta.

Päädyimme suunnitellusti ja varatusti Rauman Vanhaan kaupunkiin kuukautta aikaisemmin avattuun ravintola Gotoon. Sisustus paikassa oli yksinkertaisen eleetön, mutta kutsuva. Meidät otettiin iloisesti vastaan, mikä loi heti kivaa tunnelmaa. 

Herkullisesta menusta oli houkuttelevien vaihtoehtojen vuoksi vaikeaakin löytää parasta mahdollista kokonaisuutta, mutta päätös tuli kuitenkin tehtyä. 
Osa seurueestamme otti Menu Goto:n, joka alkoi parsalla ja kananmunalla. Muna oli kypsennetty 64 asteisessa vedessä, joten se oli valuvan ihana. Kokonaisuutta ryhditti ilmakuivattu kinkku. 
 Vierusystäväni "feta ja tomaatti" sai aikaan ylistystä. 
Oma alkupalavalintani osui annokseen "silli ja peruna". Se meinasi juuri sopivansuolaista yhdistelmää varhaisperunasta, Haugesundin sillistä ja siian mädistä. Annos oli kaunis, erittäin maukas ja hyvin kesäinen. Sain suostuteltua tarjoilijan kaatamaan vain tilkan kuohuviiniä. Kuskina en halunnut paljoa juoda, mutta hyvä ruoka ilman asianmukaista juomaa tuntuu hiukan vajaalta. Nautin silliannoksen kanssa ihanan raikasta Secco Italian Bubbles biancoa

Tässä patseeraa pääruoka "possu & bbq". Lautasen syönyt henkilö moitti läskisyyttä, mikä on minusta sikaruuassa pelkkää plussaa. Dijonmaustetuissakin perunoissa oli myös sieniä ja varhaiskaalia. Minä pidin kulhon sisällöstä ihan hurjasti!
Kolme naista sai eteensä "siikaa ja kukkakaalia". Leidit vitkuttelivat annoksensa syömisessä, niin hyvää se kuulemma oli ettei olisi malttanut lopettaa. Etenkin merilevällä maustetut kukkakaalit mainittiin "jäätävän hyvinä". 
Siian kanssa nautittavat varhaisperunat tarjottiin myös eri kulhosta. Ne oli muussaattu karkeaksi seokseksi yhdessä voin ja kananmunan kanssa. Ihan loistavaa!
  
Minä otin tavoilleni epäuskollisena kebabia, koska se jotenkin pomppasi menusta esille ihan erilaisena. Goton kebab merkitsi mausteista karitsanlihaa varrastettuna, grillattua pitaleipää, raikkaan korianterista taboulehia, baba ganoushia ja jotain vaalean raikasta tahnaa. Menussa mainittujen lisukkeiden lisäksi puulaudalta löytyi myös kipollinen fenkolisalaattia, joka oli mukavan raikasta. Setti oli todella hyvä, sopivan mausteinen ja esillepano oli kiva. Tarjoilijan suosituksesta otin ruuan kanssa olutta. Harmikseni pienpanimoiden tuotteita ei löynyt, mutta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan oluita sentään. 
 Jälkiruokavaihtoehtoja oli kolme ja ne tuli maistettua kaikki läpi pöydässämme. "Mansikka ja maito" mainittiin hyviksi...
 ...samoin "kahvi ja suklaa"...

...sekä oma valintani "sitruuna ja sitruuna". Kaunis esillepano piti sisällään kovaa ja hyllyvää marenkia, sitruunagurdia, kakkua ja sitruunasorbeeta. Ihan päätös illalliselle! Annoskoot tosin olivat niin reilut, että kaiken upottamisessa vatsaan oli lopulta pientä haastetta. 
    
Keittiössä hääri muiden lisäksi Master Chefissä vuonna 2013 hyvin ansioitunut, nyt yllättävän vähähikinen Matti Liipo. 

Olin tyytyväinen ravintolaan jo siinä, että saimme meluisasta ulosannistamme huolimatta nauttia kaikki kolme ruokalajia loppuun asti. Täytyy kyllä sanoa että olin ja koko seurueemme oli enemmän kuin tyytyväisiä kaikkeen muuhunkin. Tarjoilija oli kärsivällinen ja ystävällinen. Hän otti selvää kaikista tiedustelemistamme asioista. Ruoka oli todella hyvää, kekseliästäkin, eikä loppulasku huimannut lainkaan. Päinvastoin - hinta oli laatuun nähden suorastaan edullinen. Omat kolme ruokalajiani, liraus kuohuviiniä (kuskina!), pullo olutta, kahvi ja alkoholiton drinkki maksoivat yhteensä 53 euroa. 

Suosittelen lämpimästi ja menen itsekin uudelleen jos kulmille osun. 

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa erinomaisen hyvältä! Täytyy karistaa kouluaikojen traumat kyseistä kaupunkia kohtaan ja mennä nauttimaan taas Vanhasta Raumasta, se on tosi viihtyisää aluetta. Kiitos ravintolavinkistä!

    VastaaPoista
  2. Tää olis pitänyt lukea ENNEN kun ajettiin Rauman ohi ja mietittiin pitäisikö siellä poiketa. :)

    VastaaPoista
  3. Tällaisia paikkoja on ihana löytää ja suositella. Hoksasin ravintolan varmaankin kaverini facebook-tykkäämisestä.

    Nelle nöööy! Olis!

    VastaaPoista
  4. Oli kyllä maittava ja mukava reissu😉 ja se siika eritoten ja ne kukkakaalit. On päästävä gyl toistekin. Kiva ku järkkäsit..t.pikkusisko sini

    VastaaPoista
  5. Se jäi mietityttämään et miten on osunutkin kaksi ihan saman nimistä kokkia samaan ravintolaan töihin,heh heh!pikkusisko sini

    VastaaPoista
  6. Heh heh itelles hönö!
    Meidän täytyy tehdä uusiksi joku tällainen kulinaarireissu. Mihis seuraavaksi?

    VastaaPoista
  7. Kirjoituksesi sai taas hytkymään :) Oli kyllä ihan mainio ilta ja ruoka niin hyvää että uudestaan on sitä saatava! Tää "kerho" tarttis varmaan jonkun kivan nimen? Minne seuraavaks suunnataan?
    T. Heidi

    VastaaPoista
  8. Aivan. Onhan kerhonimi oltava. Seuraavassa tapaamisessa vois koota ehdotuksia ja koostaa niistä jotain tosi älykästä.

    Seuraavaks vois olla joku Turun paikka? Tai jos tulis mieleen jotain muuta?

    VastaaPoista
  9. Kesälomalla siis suunnaksi otettava ihan ehdottomasti Rauma!! :)

    VastaaPoista
  10. Suosittelen kyllä lämpimästi! Sisäterassikin näytti mukavalta. Torin puoleista terassitilaa ei olla voitu ottaa käyttöön hirveän hajun takia. Siinä on joku jätesäiliö tms joka döfää ihan kauhealle.

    Muista varaus! Tiistai iltanakin käännytettiin pois porukkaa joilla ei ollut varausta.

    VastaaPoista
  11. olipahan taas kyllä niin lupaava paikka - on aina kiva kuulla että "mitä niistä teeveen tyypeistä sitten oikein tulikaan" :-)!

    VastaaPoista
  12. Raumalla poiketessa kannattaa käydä edottomasti Lumossa.
    http://www.ruokapuotilumo.fi

    VastaaPoista
  13. Todella kiva paikka. Suosittelemme

    Lumo on tuttu paikka! Tällä kertaa emme käyneet mutta usein Raumalla ollessa on tullut käytyä.blogista löytyy juttukin Lumosta. Tosi kiva silti että vinkkasit! Paikallisten (?)vinkit on aina tosi arvokkaita.

    VastaaPoista
  14. En ole raumalainen mutta käyn usein siellä ostoksilla ja Lumossa joka kerta. Lukija mummolan pitäjästä.

    VastaaPoista
  15. Kiitos suosituksesta Merituuli, Goton ruoka oli ihan napakymppi!

    VastaaPoista
  16. Aila: Jaahasta :).

    Jonna: No eikö! Mitäs maistoitte? Vai oletko tekemässä juttua blogiisi?

    Merituuli Jukan tunnunksilla

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin